Valikko
Ruoka

Yllätysnimi voitti vuoden ravintolan tunnustuksen

Vuoden ravintola sijaitsee Lahdessa ja tarjoaa ranskalaista fine dining -ruokaa.

Lahtelainen ravintola Roux on valittu vuoden ravintolaksi 2016. Tunnustuksen myönsi Suomen Gastronomien Seura.

Vuoden ravintola -tunnustus meni nyt ensimmäistä kertaa lahtelaiselle ravintolalle.

"Suomen tunnetuimmat ravintolatähdet ovat lähes poikkeuksetta sijainneet Helsingissä ja viime vuosina myös Turussa ja Tampereella. Onkin hienoa huomata, että myös Lahdessa kukoistaa vuodesta toiseen ravintola, joka periksiantamattomasti uskoo viihtyisän miljöön ja erinomaisen ruoan ja palvelun yhdistelmään. Roux on ansainnut paikkansa Vuoden ravintolana ja toimii varmasti kannustavana esimerkkinä myös pienempien kaupunkien ravintoloitsijoille", sanoo Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Tiina Lähteenoja-Niemelä lehdistötiedotteessa.

Ravintoloitsijapariskunta Sami ja Kati Häkkisen vuonna 2007 perustama Roux tarjoaa ranskalaista fine dining -ruokaa. Suomen Gastronomien Seura korostaa palkitsemisperusteissaan juuri Roux’n pitkäaikaista työtä klassisen ranskalaisen keittotaidon puolesta.

”Roux’n lista on monipuolinen ja kiinnostava. Annokset ovat kauniita, kuin taideteoksia”, sanoo Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Tiina Lähteenoja-Niemelä.

Roux’n ruokalista vaihtuu vähintään neljä kertaa vuodessa. Ravintolan keittiöstä vastaava Sami Häkkinen kertoo valitsevansa tarjolle sesongin parhaita raaka-aineita.

Yksi annos pysyy listalla sesonkikierrosta huolimatta.

”Suklaatrilogia on ollut mukana ravintolan alusta asti. Olemme pari kertaa yrittäneet luopua siitä, mutta asiakkaat vaativat sen aina takaisin. Saatamme vaihtaa esillepanoa, mutta annoksen raaka-aineet pysyvät aina samana”, sanoo Häkkinen.

Ruuan lisäksi Roux saa kehuja erinomaisesta palvelusta, viinivalikoimasta, hinta–laatusuhteesta ja miljööstä. Ravintola sijaitsee lähes satavuotiaassa Museoviraston suojelemassa kiinteistössä, jossa on aikaisemmin toiminut apteekki.

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt vuoden ravintola -tunnustuksen ansioituneille ravintoloille vuodesta 1985 lähtien. Roux on kaikkiaan 26:s tunnustuksen saanut ravintola.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
  • Lahti
  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä tiedetään Manchesterin iskusta – HS:n yhteenveto popkonserttiin tehdystä hyökkäyksestä, jonka uhreista osa on lapsia

    2. 2

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    3. 3

      Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

    4. 4

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    5. 5

      Pahantekijät tietävät, miten kauhun ruuvia väännetään yhä kireämmälle

    6. 6

      Jos olisin amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    7. 7

      Raitiovaunun kuljettajat eivät kohta enää myy lippuja – HSL piiskaa raitiovaunuliikenteeseen lisää vauhtia

    8. 8

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    9. 9

      Nokia ja Apple sopivat suuren patenttiriitansa, aloittavat entistä syvemmän yhteistyön – Nokian osake heti kovassa nousussa

    10. 10

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Manchesterin iskusta – HS:n yhteenveto popkonserttiin tehdystä hyökkäyksestä, jonka uhreista osa on lapsia

    2. 2

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    3. 3

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    4. 4

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    5. 5

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    6. 6

      Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta

    7. 7

      Sähköautojen 400 kilometrin toimintasäde on tuhlausta, sanoo VTT:n johtava tutkija – syynä suomalaisten ajotavat ja autojen hinnat

    8. 8

      Michelle Obama lomailee suomalaisen muotisuunnittelijan pinkissä luomuksessa – Teija Eilolan suunnittelema paita nousi uutiskuviin: ”Todella iso kunnia”

    9. 9

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    10. 10

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    7. 7

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    8. 8

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    9. 9

      Tämä tiedetään Manchesterin iskusta – HS:n yhteenveto popkonserttiin tehdystä hyökkäyksestä, jonka uhreista osa on lapsia

    10. 10

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    11. Näytä lisää