Valikko
Ruoka    |   Kolumni

Coca Cola mittaa vaurautta: toisille se on luksusta, toisille roskaa

Katsoin hiljattain sarjan valokuvia, joissa keskivertoperheet ympäri maailmaa esittelivät viikon ruokaostoksensa.

Katsoin hiljattain sarjan valokuvia, joissa keskivertoperheet ympäri maailmaa esittelivät viikon ruokaostoksensa. Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten Coca Cola näkyi kuvissa. Köyhemmissä maissa punaetikettistä juomaa ei nautittu, toisaalta se ei myöskään kuulunut niiden varakkaampien perheiden vakio-ostoksiin, joiden pöytä notkui kasviksista ja luomusta.

Coca Cola tuntuu mittaavan omalla tavallaan vaurautta. Toisille sen juominen on luksusta. Kun mieheni silloinen tyttöystävä matkusti kymmenen vuotta sitten Grönlantiin työharjoitteluun, kaupasta oli vaikeampi löytää merkkilimsaa kuin laatuviinejä. Erään pitkän illallisen jälkeen isäntä veti hänet sivummalle ja kaivoi kätköstään tölkillisen tuontikolaa – harvinaista ja kallista herkkua, jonka salainen limukartelli oli hänelle toimittanut.

”Juo koko tölkki”, hän sanoi silmät ylpeydestä loistaen.

Toinen ääripää pitää puolestaan limsaa lähes roskaväen juomana. Miksi ostaa Coca Colaa, kun voi siemailla kymmenen euron vihersmoothieta. Amerikassa vastakkainasettelu näkyy erityisen voimakkaasti: terveellinen ruoka maksaa eineksiä enemmän.

Suomalaista perhettä ei kyseisestä valokuvasarjasta löytynyt, mutta Facebook-virtani maalaa terveellistä kuvaa: harva se päivä löydän linkkejä, joissa päivitellään limonadien sokeripitoisuuksia. Yksi artikkeli kertoi Coca Colan puhdistavan loistavasti vessanpöntön pinttyneen lian – mutta haluaisitko tosiaan sellaista litkua sisuskalujasi syövyttämään?

Ystäväni ovat tiedostavaa sakkia, jolle ruoka ei ole vain polttoainetta. Se tarkoittaa elämyksiä ja hyvinvointia. Yhä useampi tarttuu vegaanihaasteeseen, suosii luomuruokaa ja keittää vauvoilleen soseet itse. Eilen eräs ystäväni postasi kuvan maukkaan näköisestä sashimi-lounaasta Singaporen kalamarkkinoilta, toinen oli käynyt testaamassa huippuravintolan gluteenittoman menun. Kananmunat tilataan lähitilalta ja punaista lihaa ostetaan vain hirvestyskauden aikaan. Jopa moni tuntemani kasvissyöjä pitää hirvenlihaa eettisenä. Niin ja niitä vieraita hemmotellaan kolan sijaan Woltista tilatuilla vietnamilaisilla kevätrullilla.

Mutta mitä löytyisi keskivertoperheen kuvasta? Lihamakaronilaatikkoa vai thaimaalaista? Ruisleipää vai hampurilaisia? Olisi ollut kiinnostavaa nähdä omaa kuplaansa pidemmälle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    5. 5

      Poliisi tutkii ”haukimafian” toimia Norjassa – petokaloja laskettu luvatta lukuisiin järviin

    6. 6

      Ruotsin puolustusvoimien salaista tietoa vuotanut ulkomaille – tietoturvaskandaali paisuu

    7. 7

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    8. 8

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    9. 9

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    10. 10

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    10. 10

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää