Valikko
Ruoka

Kotivara helpottaa arkea – asiantuntijat kertovat, mitä keittiön kaapeissa kannattaa aina olla

Ruokaihmiset pitävät etenkin pakastintuotteista ja tomaattisäilykkeistä.

Arkinen ruuanlaitto helpottuu, kun kotona pitää aina monipuoliseen kokkaukseen taipuvia peruselintarvikkeita.

”Ihmiset ovat kiireisiä, joten kun tulee töistä kotiin, illallisen pitäisi olla nopeasti valmis”, sanoo kotitaloustieteen yliopisto-opettaja Helena Valkeapää Itä-Suomen yliopistosta.

Etenkin pakastetuotteet nopeuttavat HS:n haastattelemien ruokaihmisten mielestä arkikokkausta.

”Minulla on aina pakastimessa peruna-sipulisekoitusta. Teen siitä kiusausta, tai jos on oikein kiire niin keittoa”, sanoo ruoka- ja kotitalousasiantuntija Helena Lahdenperä Maa- ja kotitalousnaisista.

Myös Helena Valkeapää luottaa kasvispakasteisiin.

”Kasvispakasteita kannattaa hyödyntää. Pakastaminen säilyttää hyvin kasvisten vitamiinit, ja näin kevättalvella pakastekasviksissa voi olla jopa enemmän vitamiineja kuin tuoreissa. Pakastekasviksista saa nopean keiton vaikka sulatejuuston kanssa.”

Sillä sipuli -ruokablogia puolisonsa kanssa pitävä Jukka Hemilä puolestaan on innokas lihan pakastaja.

”Meillä on pakastimessa aina lihaa. Haemme ison satsin luomupossua suoraan tuottajalta pari kertaa vuodessa”, kertoo Hemilä.

Hemilän pakastimessa on lihan lisäksi itse keitettyjä liemiä.

”Kokkailemme paljon ja tykkäämme tehdä liha- ja kalaliemet itse. Keitämme kerralla useita litroja ja pakastamme liemen 3–5 desin rasioissa. Liemiä on kätevä käyttää risottoon ja kastikkeisiin.”

Myös erilaiset tomaattisäilykkeet kuuluvat hyvin varustetun keittiön kaappeihin. Sekä Valkeapää, Lahdenperä että Hemilä mainitsevat tomaattisäilykkeet luottotuotteenaan.

”Tomaattipurkkeja eri muodoissa on aina hyllyssä. Niistä syntyy huolettomasti bolognese ja muut pastakastikkeet”, sanoo Hemilä.

Säilykekaappiin kannattaa ruokaihmisten mielestä haalia myös kalasäilykkeitä.

”Tonnikala on joskus paikallaan. Siitä saa tomaattisäilykkeen kanssa nopeasti pastan kastikkeen”, sanoo Helena Valkeapää.

”Kaapissani on aina savumuikkuja tai -särkeä purkissa. Siitä saa vaikka savukalakeiton sen peruna-sipulisekoituksen kanssa”, vinkkaa Helena Lahdenperä.

Ruokaihmiset pitävät kaapeissaan usein myös pastaa, riisiä, kuskusia ja kananmunia.

”Myös sipulit, valkosipuli ja sitruuna ovat hyviä. Niistä saa makua moneen ruokaan”, vinkkaa Lahdenperä.

Mitä ruokatarvikkeita sinulla on aina kaapissa, jääkaapissa tai pakastimessa? Osallistu keskusteluun kommentoimalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • arkiruoka
  • Arki
  • Ruoka

Tilaa Ruokatorstain uutiskirje

Ruokatorstain uutiskirje tarjoaa viikonvaihdetta varten parhaat reseptit sekä ruokamaailman puheenaiheet ilmaiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    2. 2

      Mellakka ruotsalaislähiössä – poliisi ampui varoituslaukauksia

    3. 3

      Suomi valmistautuu kaikkien aikojen asekauppaan – edellisellä kerralla peli muuttui likaiseksi

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    6. 6

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    7. 7

      Helsingin seudun joukkoliikenne on ulkopaikkakuntalaisille jopa pelottava

    8. 8

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    9. 9

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    10. 10

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    2. 2

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    3. 3

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin

    6. 6

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    7. 7

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    8. 8

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    9. 9

      Vuokrat karkasivat käsistä

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Sastamalan kuolonkolarista: 35-vuotias mies yritti tappaa itsensä perheriidan jälkeen – kaksi nuorta kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    4. 4

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    5. 5

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    6. 6

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    9. 9

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    10. 10

      Yli neljännes suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – ”Masturboinnista on tullut trendiseksiä”

    11. Näytä lisää