Ruoka    |   HS-testi

Viiden tähden prosecco-kuohuviinissä oli kukkaisuus ja kuplat kohdallaan

Voittajajuoma jätti suuhun iloisen maun.

Laadukkaan italialaisen prosecco-kuohuviinin tunnistaa kolmesta ominaisuudesta: kukkaisuudesta, kuplista ja jälkimausta. Hyvä prosecco tekee vaikutuksen kukkaisen aromaattisella tuoksullaan. Kuplivuuden eli moussen on oltava tuntuva, mutta hyvässä suhteessa viinin muihin ominaisuuksiin, ennen kaikkea kepeään suutuntumaan ja raikkaan pirteään hapokkuuteen. Jälkimaun ei tarvitse olla pitkä, mutta sen pitää olla maukas.

Helsingin Sanomien prosecco-testin voittajaksi noussut Fiorellino Prosecco Extra Dry säväytti harmonisella kokonaisuudellaan. Sen kukkaisuus ja maukkaan hedelmäiset aromit saivat aikaan herkullisen hapokkuuden, joka yhdessä kauniin moussen kanssa muodosti tasapainoisen pirteän kokonaisuuden. Viini jätti suuhun iloisen maun. Testin seuraavaksi parhaat viinit Soligo Prosecco Brut ja Gancia Prosecco Brut olivat myös aromeiltaan onnistuneita, sekä tasapainoisia että hyvin rakentuneita, mutta eivät aivan yltäneet voittajan tasolle koko paketin osalta.

Testissä heikommin menestyneissä viineissä paneeli havaitsi erilaisia puutteita. Joistain uupui raikkautta, toisissa aromien kokonaisuus ei ollut hyvä, maussa saattoi olla liikaa makeutta tai viini oli mitättömän lyhyen makuinen.

Proseccon tuotantoalue on Koillis-Ita­liassa, Venetsian ympäristössä. Viiniin käytetään aromaattista Glera-rypälettä. Prosecco valmistetaan nopealla tankkikäymismenetelmällä, joka säilyttää hyvin rypäleiden aromaattisuuden. Jotkut prosecco-viinit eivät ole aitoja kuohuviinejä, vaan vain kevyesti kuplivaa helmeilevää valkoviiniä.

Prosecco ei ole luonteeltaan vakavahenkinen ruokajuoma, vaan se on parhaimmillaan hyvin viilennettynä sellaisenaan juotuna. Se sopii hyvin myös kevyille ruuille, kuten ruokaisille salaateille ja muille pikkusyötäville.

Raadissa olivat Vuoden tarjoilija 2016 -kilpailun voittaja, Ravintola Murun sommelier Taneli Lehtonen, Helsingin Sanomien toimittajat Katja Bäcksbacka ja Teemu Leminen sekä Helsingin Sanomien viiniasiantuntija, Haaga-Helian lehtori Jouko Mykkänen. Juomat maistettiin sokkona eli maistelijat eivät tienneet, kenen tuottamaa proseccoa kussakin lasissa oli.

 

Raadin arviot:

1) Fiorellino Prosecco

Extra Dry

DOC Prosecco

Tuottaja: ICQRF

Sokeri: 15 g / litra

Hinta: 9,99 e

5/5 tähteä

Tuoksussa runsaasti kypsää omenaa ja aprikoosia sekä kukkaisuutta juuri sopivasti. Melko kuiva, todella herkulliset hapot. Vaahto aika matala, mutta pirteä. Pituutta ja rakennetta onnistuneesti. Maukas kokonaisuus, erinomainen prosecco.

 

2) Soligo Prosecco Brut

DOC Presecco Treviso

Tuottaja: Soligo

Sokeri: 11 g / litra

Hinta: 9,99 e

4/5 tähteä

Runsas tuoksu, jossa kypsää persikkaista hedelmää ja kukkaisuutta. Kuivahko ja kevyt, mousse kovahko. Lyhyen oloinen, mutta tasapainoinen ja ryhdikkään hapokas. Jälkimaun aromit miellyttäviä.

 

3) Gancia Prosecco Brut

DOC Prosecco

Tuottaja: F.lli Gancia

Sokeri: 12 g / litra

Hinta: 11,99 e

3/5 tähteä

Tuoksu runsas, puhtaan kukkainen, hyvä. Maku melko hapokas ja kuiva. Hyvä vaahto, pirteä. Hiukan pituuttakin, ja lisäksi hyvää rakennetta. Maukas ja tasapainoinen.

 

4) Desiderio Jeio

Prosecco Brut

DOCG Valdobbiadene

Prosecco Superiore

Rypäleet: Glera,

Pinot Bianco, Verdiso

Tuottaja: Bisol Desiderio & Figli

Sokeri: 8 g / litra

Hinta: 13,98 e

3/5 tähteä

Tuoksu kevyen kukkainen, kypsän marjainen. Suussa hyvä happoisuus, tasapainoinen. Mieto mutta pirteä jälkimaku. Kepeä vaahto. Kevyen oloinen, pirteä.

 

5) Verrocchio

Prosecco Brut

DOC Prosecco

Tuottaja: Verrocchio

Sokeri: 10 g / litra

Hinta: 9,49 e

3/5 tähteä

Tuoksussa aromeina kukkaisuutta, hiukan kivellistä hedelmää ja kypsää omenaa. Maku kuiva ja raikas. Hyvät hapot. Pehmeän kepeä vaahto. Hiukan raa’ahkon ja karvaan omenan aromi lopussa. Keskipitkä maku.

 

6) Stefany Prosecco

Brut 2015

DOCG Valdobbiadene Superiore

Tuottaja: La Cantina Pizzolato

Sokeri: 7 g / litra

Hinta: 12,28 e

2/5 tähteä

Tuoksu kypsän omenainen, ei kovin kukkainen. Maku puolikuiva, melko matalat hapot, kevyt ja lyhyehkö. Vaahtoava suutuntuma. Jälkimaku kypsän omenainen, kevyesti kukkainen.

 

7) Mionetto

Prosecco Brut

DOC Prosecco

Tuottaja: Mionetto

Sokeri: 11 g / litra

Hinta: 9,99 e

2/5 tähteä

Mieto, kepeän kukkainen tuoksu, jossa ei juuri muuta aisti. Puolikuivan oloinen, todella kevyt. Maussa ohut hedelmä, kepeän kukkainen. Pehmeä vaahto, vaatimaton ja melko lyhyt maku.

 

8) Casa Gheller

Prosecco Brut

DOC Prosecco

Tuottaja: Casa Gheller

Sokeri: 11 g / litra

Hinta: 10,98 e

2/5 tähteä

Tuoksu keltaluumuinen, vienosti kukkainen. Maultaan puolikuivan oloinen, ei kovin hapokas. Pehmeä vaahto. Lyhyehkö maku.

 

9) Astoria Prosecco

Extra Dry 2015

DOCG Valdobbiadene Prosecco Superiore

Tuottaja: Astoria

Sokeri: 16 g / litra

Hinta: 14,90 e

2/5 tähteä

Tuoksussa hyvää kypsää hedelmää, jonkin verran kukkaisuutta. Selvästi puolikuiva, sokerinen. Maussa melko ohut hedelmä, hiukan aromaattinen loppumaku. Vaahtoava. Ei kovin pirteä, vähän ”tehdyn” oloinen.

 

10) Val d’Oca

Millesimato

Prosecco Extra Dry 2015

DOC Prosecco

Tuottaja: Cantina Produttori di Valdobbiadene

Sokeri: 17 g / litra

Hinta: 11,99 e

1/5 tähteä

Nenän täyttää ylikypsien hedelmien teennäinen aromaattisuus. Selkeän karvas maku, jota sokeri peittää. Puolimakea karkkimainen suutuntuma. Vaahto pehmeä mutta nopea. Melko mitätön.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS-testi
  • kuohuviinit
  • Viinitestit
  • Vappu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Kun ei sano mitään, ei munaa mitään – Touko Aalto sortuu varmisteluun, ja sellainen taktiikka ei toimi pitkään

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Nurkkaan ajettu Theresa May piti linjapuheen Firenzessä – ehdotti brexitin jälkeistä siirtymäaikaa ja turvallisuusyhteistyötä EU:n kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    10. 10

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää