Valikko
Ruoka

Prosessoidusta ruuasta on tehty peikko, vaikka lähes kaikki ruoka käsitellään eikä se vaikuta ruuan terveellisyyteen, asiantuntijat sanovat

Prosessoitu ruoka on muotitermi, jota paheksutaan. Mutta mitä oikeastaan on prosessoitu ruoka?

Prosessoitu ruoka on ravitsemuksesta kiinnostuneiden uusi muotitermi. Sillä viitataan usein esimerkiksi einesruokiin tai teollisesti valmistettuihin epäterveellisiin herkkuihin, kuten leivonnaisiin, karkkeihin sipseihin ja naksuihin.

Prosessoitu ruoka on yhdistetty joskus myös erilaisia autoimmuunisairauksia, kuten keliakiaa, aiheuttavaksi riskiksi.

Mutta mitä sitten on prosessoitu ruoka?

Prosessoitu ruoka tarkoittaa yksinkertaisesti ruokaa, joka on tietyn valmistusprosessin tulos, kertovat Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden professorit Vieno Piironen ja Kati Katina.

”Jos ihminen ei syö raaka-ainetta, kuten porkkanaa tai pähkinöitä tai marjoja metsästä, hän syö aina jollakin tavalla valmistettua tai käsiteltyä eli prosessoitua ruokaa”, Katina sanoo.

Esimerkiksi pastöroitu ja homogenoitu maito on käynyt läpi tietyn valmistusprosessin. Voi on valmistettu maidosta ja niin edelleen.

Useimmat ruoka-aineet pitääkin Katinan mukaan prosessoida, jotta ihminen voi käyttää niitä hyödykseen.

”Jos syöt vehnäjauhoja suoraan pussista, vehnän tärkkelys ei imeydy elimistöön. Sen sijaan jos jauhoja käytetään ruuanvalmistuksessa niin, että tärkkelys liisteröityy, elimistö pystyy käyttämään sitä hyödykseen”, Katina selittää.

Prosesseja on kahdenlaisia: niitä, joilla tehdään ruoka tai elintarvike ja niitä, joilla muokataan raaka-ainetta.

”Osa prosesseista muokkaa raaka-aineita siten, että niissä poistuu hyviä aineita”, Piironen toteaa.

Esimerkiksi vehnän jyvän kuoriosien poistaminen on sellainen. Silloin vehnästä käytetään vain ydinosa ja sen ravintorikas leseosa poistetaan.

”Se johtuu kuluttajan toiveista. Pullaan käytetään valkoisia vehnäjauhoja, koska ravitsevilla kokojyväjauholla ei saada samanlaista rakennetta ja makua kuin valkoisilla jauhoilla”, Piironen sanoo.

Jos haluaa välttää pitkällisiä prosesseja tai säilyvyyttä parantavia lisäaineita, ruoka kannattaa valmistaa kotona raaka-aineista ja syödä se heti.

Teollisesti valmistettu ruokakaan ei silti ole tutkijoiden mielestä mikään mörkö .

”Teollisuudessa käytetään enimmäkseen samoja prosesseja kuin kotonakin”, Piironen sanoo.

”Tosin jos säilyttää esimerkiksi eineslaatikkoa kaksi viikkoa jääkaapissa, se saattaa menettää hieman tiettyjä ravintoaineita”, Katina toteaa.

Erikoisprosessoitu tarkoittaa ruokaa, joka on valmistettu erittäin hygienisissä, steriileissä olosuhteissa niin, että ruokaa pilaavat mikrobit eivät pääse siihen. ”Kotona tällaisia olosuhteita ei pystytä luomaan”, Katina sanoo.

Milloin sitten ruoka on tutkijoiden mielestä liian prosessoitua?

Piirosen mielestä ruuan terveellisyydellä tai epäterveellisyydellä ei ole tekemistä sen valmistusprosessin kanssa. ”Jos ruoka on ravintoköyhää, en suosi sellaista.”

Esimerkiksi jokin suklaa on Katinan mielestä ihan hyvä herkku eikä makkaraa tee hyväksi tai huonoksi valmistusprosessi vaan se, mitä raaka-aineita siihen käytetään.

Lisäaineetkaan eivät ole hänelle peikko: ”Pääosa lisäaineista on peräisin luonnosta. Lisäksi kaikki lisäaineet ovat tutkittuja”, hän sanoo.

Katinan mukaan vanha hyvä ohje monipuoliseen ravitsemukseen on se, että pitää syödä monipuolista, runsaasti kasviksia, hedelmiä ja kokojyvää sisältävää ruokaa ja herkkuja kohtuudella.

”Sama ohje pätee, syö sitten kotona tai teollisuudessa tehtyä ruokaa”, Katina sanoo.

Vappuna Katina aikoo syödä parsaa ja herkutella simalla ja ainakin yhdellä tippaleivällä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravitsemus
  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Neljäs Lontoon iskussa loukkaantunut on kuollut

    8. 8

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    9. 9

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    10. 10

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää