Valikko
Ruoka

Uusi Supper Fest -ruokafestivaali tuo neljä pohjoismaista huippukokkia Helsinkiin

Keittiömestarit saavat työparit suomalaisista taiteilijoista ja luovat yhteistyössä illallisen, jonka luvataan tyydyttävän myös taiteennälän.

Ensi syksynä ensimmäistä kertaa järjestettävä Supper Fest -ruokafestivaali tuo Suomeen neljä kansainvälisen tason huippukokkia. Jokainen kokeista saa parikseen suomalaistaiteilijan, jonka kanssa he luovat yhteisen illalliskokonaisuuden. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa.

”Supper Festin idea lähti siitä, että meillä ei ole ollut Suomessa tämän henkistä ja tämän mittakaavan tapahtumaa koskaan. Meidän missiomme on tuoda maailman parhaita kokkeja Suomeen ja viedä suomalaisia huippukokkeja maailmalle ja sitä kautta kehittää suomalaista ruokakulttuuria”, sanoo Supper Festin perustaja ja tapahtumassa myös kokkaava keittiömestari Matti Jämsén.

Syyskuussa järjestettävän tapahtuman kolme muuta keittiömestaria ovat norjalainen Ørjan Johannessen, tanskalainen Bo Bech ja ruotsalainen Tommy Myllymäki.

Supper Festin perustajana on Jämsénin lisäksi kuvanveistäjä Pekka Paikkari, joka osallistuu ruokatapahtumaan myös taiteilijan roolissa. Tapahtuman kolme muuta taiteilijaa ovat ovat lasitaiteilija Markku Salo, nykytaiteilija Jasmin Anoschkin ja kuvanveistäjä Kim Simonsson.

”Taiteilijat ja kokit tuovat iltoihin aivan omanlaisensa tunnelman. He inspiroivat toisiaan ja päästävät luovuutensa valloilleen. On kiinnostavaa nähdä, millä tavoin näiden omien alojensa huiput täyttävät heille annetun tilan. Rajoituksia ei liiemmin ole, joten yhteistyöstä saattaa syntyä mitä vain”, kommentoi Pekka Paikkari lehdistötiedotteessa.

Supper Festin kokkikattaus on kovatasoinen. Ørjan Johannessen on hallitseva Bocuse d’Or -kokkikisan kultamitalisti, joka saa Supper Festissa taiteilijaparikseen Markku Salon. Bech puolestaan tunnetaan sekä kööpenhaminalaisista Geist- ja Iou Iou -ravintoloistaan että New Yorkiin perustamistaan pop up -ravintoloista. Bech luo illallisen yhdessä Pekka Paikkarin kanssa.

Matti Jämsén ansaitsi Suomelle kaikkien aikojen parhaan Bocuse d’Or -sijoituksen ja tuli kisoissa neljänneksi vuonna 2015. Jämsénin taiteilijapari on Jasmin Anoschkin. Tommy Myllymäki taas on Ruotsin tunnetuimpia kokkeja ja sijoittui Bocuse-kisoissa kolmanneksi vuonna 2015. Hänen taiteilijaparinsa on Kim Simonsson.

Konkreettisesti kokkien ja taiteilijoiden yhteistyö näkyy esimerkiksi kattauksissa.

”Meillä ei tule olemaan yhtään valmiina ostettua lautasta, vaan taiteilijat suunnittelevat ne. Taideteoksien päältä voidaan tarjota ruokaa. Myös illan tunnelma suunnitellaan taiteilijoiden kanssa yhdessä”, sanoo Matti Jämsén.

Jokaiseen neljästä Supper Festin illalliskattauksesta mahtuu 150 henkilöä. Lippu tapahtumaan maksaa 335 euroa. Se sisältää illallisen ruuat, juomat ja taide-elämyksen.

Matti Jämsén pitää lipun hintaa kohtuullisena.

”Meidän lippu on 335 euroa, mutta jos varaat matkat ja menet syömään näiden kokkien ravintoloihin Tanskaan tai Ruotsiin, on hinta ruokineen ja juomineen vielä enemmän. Me tuomme kokit Helsinkiin. Lisäksi illallista ohjelmanumeroineen ja elämyksineen voi huoletta verrata kulttuuriin kuten oopperaan tai teatteriin. Siihen suhteutettuna hinta on kohtuullinen”, sanoo Jämsén.

Korkeakulttuurivertauksesta ja huippukokeista huolimatta Jämsén korostaa, ettei Supper Fest ole mikään jäykkä pönötystilaisuus.

”Supper Fest on ihmisille, jotka tykkäävät herkutella ja nauttia ruuasta, taiteesta, hyvästä flow’sta ja ilmapiiristä. Haluamme nimenomaan korostaa, että tämä ei ole mikään jäykkä tilaisuus vaan festivaali, josta voi nauttia kaikilla aisteilla.”

Supper Fest järjestetään Helsinki Design Weekin aikaan 7.–10.9.2016. Illalliset nautitaan Helsingin Valkoisessa salissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
  • Design
  • Taide
  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    5. 5

      Ruotsin puolustusvoimien salaista tietoa vuotanut ulkomaille – tietoturvaskandaali paisuu

    6. 6

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    7. 7

      Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

    8. 8

      Poliisi tutkii ”haukimafian” toimia Norjassa – petokaloja laskettu luvatta lukuisiin järviin

    9. 9

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    10. 10

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    5. 5

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    10. 10

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää