Valikko
Ruoka

Suomi saa kansallisruuan kansanäänestyksellä – ehdota omaa suosikkiasi

Suomen satavuotisjuhla innosti ruokakulttuurin vaalijat herättämään keskustelua suomalaisesta ruuasta.

Suomi viettää ensi vuonna 100-vuotisjuhlia. Sen kunniaksi Suomelle valitaan ensi kertaa myös kansallisruoka. Hankkeen toteuttavat suomalaista ruokakulttuuria edistävä ELO-säätiö sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK. Idean taustalla ovat lisäksi muun muassa Maa- ja kotitalousnaiset sekä Suomen keittiömestarit.

ELO-säätiön johtajan Seija Kurunmäen mukaan kansallisruokaäänestys sai alkunsa Suomen 100-vuotisjuhliin liittyvissä työpajoissa. Olennaisinta hankkeessa on yhteisten tarinoiden löytäminen.

”Monet turistit kysyvät, mikä Suomen kansallisruoka on, mutta kukaan ei osaa vastata. Olemme olleet hyvin vaatimattomia, meillä ei ole ollut kansallista ruokaylpeyttä kerrottavaksi. Kansallisruokaprosessi auttaa meitä luomaan palan yhteistä ruokatarinaa”, Kurunmäki sanoo.

Mutta mitä ominaispiirteitä suomalaisella ruualla oikeastaan on?

Kurunmäen mukaan suomalaisessa ruokakulttuurissa on viisi avainkohtaa. Ensimmäinen niistä on itä–länsijako. Itäsuomalainen ruokaperinne on saanut vaikutteita Venäjältä, kun taas lännessä vaikutteet ovat tulleet Ruotsista. Toinen tärkeä tekijä ovat maakuntien omat perinneruuat. Kolmanneksi suomalaisilla on ollut pitkä perinne satokauden ja sesonkien hyödyntämisestä ruuanlaitossa. Lisäksi olemme olleet ruuan suhteen varsin omavaraisia. Viides ruokapiirre liittyy makumaailmojen murrokseen. Vielä ennen 1900-luvun alkua etenkin happamat maut hallitsivat suomalaista ruokaperinnettä erityisesti valmistus- ja säilöntämenetelmien takia. Toisen maailmansodan jälkeen, kun sääntely oli loppunut, suomalaiset pääsivät toden teolla myös makean makuun.

Kurumäki korostaa, että suomalainen ruokakulttuuri kehittyy ja on kautta aikojen saanut vaikutteita maailmalta. Silti määrätyt ominaispiirteet ovat pysyviä.

Kansallisruokahanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Kesän ja alkusyksyn aikana ihmiset saavat ehdottaa makeita ja suolaisia suosikkiruokiaan Suomen kansallisruuaksi. Ruokakulttuurin asiantuntijoista koostuva raati valitsee ehdotusten joukosta 12 finalistia, joiden joukosta kansallisruoka valitaan kansanäänestyksellä alkuvuodesta 2017.

Kurunmäen mukaan kaikki 12 finalistia tulevat olemaan ”kansallisia ruoka-aarteita”.

”Finalistien toivotaan olevan tarinaltaan, raaka-aineiltaan ja valmistustavoiltaan sellaisia, että ne käyvät kansallisruuasta”, Kurunmäki sanoo.

Kurunmäen mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ole se, että kansallisruuan valitsemisen jälkeen kyseinen ruokalaji olisi välttämätön kaikissa juhlissa ja pitopöydissä. Tärkeintä on herättää keskustelua suomalaisesta ruokakulttuurista ja saada ihmiset ymmärtämään ja arvostamaan sitä.

Lisäksi kansallisruokahanke auttaa viemään suomalaista ruokatarinaa maailmalle.

”Tällä hetkellä suomalaisesta ruuasta tiedetään ulkomailla muutama funktionaalisen elintarvike ja puhtaus”, Kurunmäki sanoo.

Kansallisruokaraadin jäsenet ovat valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen, Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Maija Silvennoinen, Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula, Marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, ravintoloitsija Henri Alén, ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä, historioitsija ja kirjailija Lasse Lehtinen, Svenska Litteratursälskapetin arkistonhoitaja Yrsa Lindqvist, Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Kim Palhus, Mondo-lehden päätoimittaja Kati Kelola, MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi ja ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki.

Omaa kansallisruokasuosikkiaan voi ehdottaa 30. syyskuuta asti osoitteessa kansallisruoka.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Suomi 100 vuotta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    9. 9

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    10. 10

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää