Valikko
Ruoka    |   Kolumni

Nyhtökaura voi pelastaa suomalaiset liialta lihansyönniltä – sitä ei vaan ole koskaan saatavilla

Muutama viikko sitten Iltalehden lööppi pysäytti miettimään suomalaisten lihankulutusta.

Muutama viikko sitten Iltalehden lööppi pysäytti miettimään suomalaisten lihankulutusta. Jutun mukaan keskivertosuomalainen söi viime vuonna lihaa huimat 79,4 kiloa – kolminkertaisen määrän suosituksiin nähden.

Ja juuri kun moni oli iloinnut vegeruoan suosiosta.

Varoitukset punaisen lihan terveyshaitoista ovat kuitenkin ilmeisesti menneet perille. Eniten kasvoi nimittäin siipikarjan kulutus. Terveysintoilijat näyttelijä Gwyneth Paltrow’sta fitnessbloggaajiin ja asiantuntijoihin puhuvat vaalean lihan puolesta.

Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Broileri on nimittäin kaikkein soijaintensiivisin kotieläin, kertoo WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula. Se tarkoittaa sitä, että broileri syö kasvukiloa kohden ruokateollisuuden eläimistä eniten soijaa. Soijaviljelmien laajentuessa niiden edeltä tuhoutuu usein sademetsää.

Jos broileria haluaa ehdottomasti lautaselleen, kannattaa Nikulan mukaan suosia luomubroileria tai broileria, jonka pakkauksessa on kerrottu käytetyn rehun olevan vastuullisesti tuotettua ja RTRS-sertifioitua.

Myös suomalaisella valkuaisrehulla ruokittu broileri on parempi valinta. Esimerkiksi kotimainen härkäpapu ei aiheuta merkittäviä metsäkatopaineita toisin kuin soijan tuotanto Etelä-Amerikassa. Kuitenkaan vaaleankaan lihan syönnin lisääntyminen ei ole missään muodossa ympäristöteko.

Okei, siirrytään siis proteiinipitoiseen juustoon, kuten yhä useampi suomalainen. Pieleen menee sekin. Yhden juustokilon tuottamiseen kuluu useampi litra maitoa eli senkin hiilijalanjälki on suuri.

Mikä sitten avuksi? Alkajaisiksi olisi pelastettava Suomen uhanalaisin proteiini – nimittäin nyhtökaura. Olen yrittänyt metsästää sitä jo muutaman kuukauden, turhaan. Se viedään käsistä, jos ei satu tuntemaan kauppiasta tai kuulemaan uudesta lähetyksestä serkun koiran kaiman kautta.

Aivan huikeaahan se on, että tuo suomalainen keksintö on saavuttanut näin suuren suosion. Toisaalta nyhtökaura on vaikea saada leviämään massojen tietoisuuteen, jos sitä ei koskaan ole saatavilla. En ole itse asiassa nähnyt nyhtökaurapakettia livenä vielä kertaakaan!

Vielä muutama vuosi sitten kaurakermaakin piti metsästää eri putiikeista. Eiköhän nyhtökaurakin siis lopulta yleisty. Sillä välin tätä harvinaista herkkua voi käydä ihmettelemässä ainakin muutamassa uudessa helsinkiläisravintolassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Emmi-Liia Sjöholmin kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville

    4. 4

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    9. 9

      Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”

    10. 10

      Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    10. 10

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viisi loukkaantui ulosajossa Tammelassa – pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden matkustajan autosta
    3. Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole
    4. Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä
    5. ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat
    6. Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”
    7. Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”
    8. Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille
    9. Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville
    10. 2 tuntia sitten
    11. Mikä vikunja on? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    12. Lauantai tuo mukanaan sekä sadetta että poutaa
    13. Näytä lisää