Valikko
Ruoka

Haluatko katkaista lomaherkuttelun? Näin se käy

Normaaliin ruokarytmiin pääsee yllättävän helposti.

Pääsikö ruokakuri karkaamaan käsistä loman aikana? Tuliko popsittua liikaa herkkuja – ehkä jopa päivittäin? Kenties vaakakin näyttää muutamaa lisäkiloa.

Jos näin kävi, ei hätää, lohduttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Susanna Raulio. Normaaliin ruokarytmiin palaaminen on paljon helpompaa kuin luopuminen jatkuvasta oluen ja viinin lipittelystä.

”Lomalla on lupa herkutella ja pistää suuhun kaikenlaista, mitä mieli tekee. On turha tuntea huonoa omaatuntoa, jos tulee vaikkapa grillanneeksi harva se päivä tuhteja hampurilaisia, napostelleeksi automatkan kuluksi pussillisen hedelmäkarkkeja tai syöneeksi liikaa jäätelöä”, Raulio sanoo.

Hänen mukaansa arki pakottaa meidät palaamaan normaaliin ruokarytmiin. Päivä alkaa taas aamiaisella, työpaikalla mennään lounaalle ja kotona tehdään päivällistä. Kohta arkirutiini tuntuu taas itsestään selvältä, eikä muuta kaipaakaan.

Töistä kotiin tultua saa tietenkin grillata ja nauttia kesäillasta kotioloissakin.

”Grillaus on nykyisin paljon muuta kuin takavuosien makkarankäristystä ja marinadeissa uitettujen kaupan valmiiden lihojen kääntelyä ritilällä. Kuluttajat osaavat valita grilliin sopivaa lihaa. He ovat oppineet myös grillaamaan vihanneksia lisukkeeksi. Nehän ovat juuri nyt satokauden alkaessa parhaimmillaan.”

Raulio muistuttaa, että suuri osa suomalaisista syö kesällä tavallista monipuolisemmin.

”Herkutellaan marjoilla, sienillä ja kaloilla. Ne ovat kaikki terveellistä lähiruokaa.”

Ja jos päivällisen jälkeen on pakko saada jäätelöä, sekin on sallittua.

”Rytmiin saa palata omaan tahtiin pelkäämättä jäävänsä herkuttelukoukkuun”, Susanna Raulio sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravitsemus
  • Grillaus
  • herkuttelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    2. 2

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Golfin supertähti Tiger Woods pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta – poliisin ottama kuva on paljon puhuva

    5. 5

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    6. 6

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    9. 9

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    10. 10

      Helsingin Rautatieaseman ympäristö saattaa mennä uusiksi – Elielinaukiolle suunnitellaan lasikattoja Milanon tyyliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    5. 5

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    6. 6

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    7. 7

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    8. 8

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    9. 9

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    10. 10

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    9. 9

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää