Valikko
Ruoka    |   Kokeile tätä

Wokkaa kuin päällikkö

Kiinalaisen kenraalin nimikkoruoka on nopea, rapea ja maltillisen tulinen.

Kiinalainen sotapäällikkö Zuo Zontang (1812–1885) ei koskaan päässyt maistamaan nimikkoruokaansa, mutta ei myöskään saanut tilaisuutta harmitella sitä.

Ruokalaji nimittäin syntyi 1970-luvulla New Yorkin kiinalaisissa ravintoloissa. Se on sittemmin levinnyt kiinalaisravintoloihin ympäri maailman.

Englanninkielinen maailma käyttää päälliköstä kirjoitusmuotoa Tso Tsung-t’ang, ja annos kulkee nimellä General Tso Chicken, Kenraali Tson kana. Nykyisin sen erittäin suosittu versio on vegaaninen Kenraali Tson tofu.

Helppoa, nopeaa ja terveellistä kasviswokkiruokaa maustavat tuore inkivääri, valkosipuli ja chili. Kastike sekoitetaan muun muassa soijakastikkeesta ja riisiviinietikasta.

Perinteisesti reseptiin kuuluu sokeri, mutta hunaja ajaa asian paremmin. Ruuan ei nimittäin kuulu maistua liian imelältä, vaan aavistuksen makealta, hivenen etikkaiselta ja maltillisen tuliselta.

Kenraali Tson kanaruuassa broileri friteerataan rapeaksi. Samanlaisen pinnan tofuun saa kuivaamalla sen hyvin, leikkaamalla suupaloiksi ja kierittelemällä maissitärkkelysjauhossa. Rouskahtava kuori säilyy, kun paistetut tofupalat lisätään ruuan päälle juuri ennen tarjoilua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • wokki
  • Kasvisruuat
  • Kasvisruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    3. 3

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    4. 4

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    5. 5

      Saksan johto jatkoi Trumpin moittimista – USA:n presidentin toimet ”heikentäneet länttä”

    6. 6

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    7. 7

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    8. 8

      Golfin supertähti Tiger Woods pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta – poliisin ottama kuva on paljon puhuva

    9. 9

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    10. 10

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    4. 4

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    5. 5

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    6. 6

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    9. 9

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    10. 10

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    9. 9

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    10. 10

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    11. Näytä lisää