Valikko
Ruoka

Vuoden parhaat oluet valittiin - ykköspalkinto porilaiselle pilsnerille

Pääpalkinnon voitti hyvin perinteinen oluttyyppi, jonka suosio on jäänyt uusien oluttrendien varjoon.

Keskiviikkoiltana julkistettiin Suomen paras olut -kilpailun voittajat, joiden ykköseksi nousi porilaisen Beer Hunter’s -panimoravintolan Mufloni Pilsner. Voitto on vuonna 1998 perustetun panimoravintolan ensimmäinen.

Finaalituomarit kuvailivat voittajaolutta muun muassa selkeäksi, ihastuttavaksi, hedelmäiseksi, sitruksiseksi ja moderniksi.

Pilsner on lager- eli pohjahiivatyylinen olut, jossa on tyypillistä lageria tuhdimpi humalointi. Tunnetuin pilsner lienee baijerilaisen panimomestari Josef Grollin kehittämä tsekkiläinen Pilsner Urquell.

Nimestään huolimatta pilsner ei ole sama kuin pilsneri, jolla Suomessa usein edelleen viitataan enintään 2,8 tilavuusprosentin olueen.

Käynnissä oleva olutbuumi on pitkään suosinut Suomessa verrattain uusia pintahiivaoluita eli aleja, joista erityisesti vahvasti humaloidut IPAt eli indian pale alet ovat dominoineet pienpanimo-oluiden markkinoita. Pilsnerin voitto onkin tätä asetelmaa vasten mielenkiintoinen yllätys.

Erillisessä yleisöäänestyksessä äänestettiin 18 kolmen parhaan joukkoon sijoittuneista yleisön suosikkia. Eniten ääniä keräsi Pyynikin Käsityöläispanimon Pyynikin Black IPA.

Suomen parhaan oluen tittelistä kamppaili 148 olutta kolmestakymmenestä panimosta, jotka tuomaroitiin lähes kuudenkymmenen tuomarin paneelissa sokkomaistona. Suomen paras olut -kilpailu järjestettiin 27.–28.7. kuudennen kerran.

Kilpailu on avoin kaikille kaupallisten panimoiden kotimaassa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä anniskelu- tai vähittäismyynnissä.

Kilpailun tuomaristossa on sekä ammattilaisia että harrastelijoita. Kilpailun järjestämisestä vastaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ja Pienpanimoliiton perustama Suomalainen Olut ry.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Olut
  • Pienpanimot
  • Pienpanimoliitto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    2. 2

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Golfin supertähti Tiger Woods pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta – poliisin ottama kuva on paljon puhuva

    5. 5

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    6. 6

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    9. 9

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    10. 10

      Helsingin Rautatieaseman ympäristö saattaa mennä uusiksi – Elielinaukiolle suunnitellaan lasikattoja Milanon tyyliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    5. 5

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    6. 6

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    7. 7

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    8. 8

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    9. 9

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    10. 10

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    9. 9

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää