Valikko
Ruoka

Näin tehdään maukkaat välipalapatukat

Seoksen paahtaminen uunissa sekä tilkka vaahterasiirappia tekevät omena-kaurapatukasta erityisen maukkaan.

Välipalapatukoiden tekeminen kotona on helppoa ja nopeaa. Ja mikä parasta: sisältö on juuri oman maun mukaista.

Näissä välipalakekseissä on paljon terveellisiä aineksia, esimerkiksi täysjyväkauraa, manteleita ja siemeniä. Seoksen paahtaminen uunissa sekä tilkka vaahterasiirappia tekevät mausta erityisen maukkaan.

 

Välipalapatukat

noin 20 kpl

valmistusaika 30 min + 2 h

  • 3 dl täysjyväkaurahiutaleita
  • 1 dl ruskeita manteleita
  • 3 rkl seesaminsiemeniä
  • 1/5 tl vaniljajauhetta
  • 4 rkl vaahterasiirappia
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • ½ dl kurpitsansiemeniä
  • 1 dl kookoslastuja
  • 50 g (noin 2 dl) kuivattua omenaa pieninä paloina
  • 1¼ dl kookosöljyä

 Mittaa kaurahiutaleet, mantelit ja seesaminsiemenet kulhoon. Mausta vaniljajauheella. Lisää joukkoon vaahterasiirappi ja rypsiöljy, sekoita hyvin.

 Levitä seos leivinpaperin päälle koko uunipellin alalle. Paahda 150-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

 Kaada paahtunut seos kulhoon. Jos seoksessa on isoja ”paakkuja”, hajota niitä haarukalla. Lisää joukkoon kurpitsansiemenet, kookoslastut ja omenapalat.

 Lusikoi kookosöljy kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Kaada sulanut kookosöljy muiden ainesten joukkoon ja sekoita hyvin.

 Kaada seos leivinpaperin päälle 20 cm x 18 cm:n kokoiseen vuokaan, tasoita tiukaksi vaikka pienen lasivuoan pohjan avulla. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa patukoiksi tai paloiksi vasta, kun seos on jähmettynyt kovaksi levyksi. (Voit tehdä massasta myös keksejä. Aseta leivinpaperipalat kahden muffinipellin koloihin. Painele paperit tiukasti pohjalle ja reunoja vasten. Jaa seos koloihin ja painele vaikka lasin avulla tiiviiksi keksiksi. Nosta pellit jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, jotta seos jähmettyy.)

 Säilytä välipalakeksejä kylmässä. Jos ne ovat lämpimässä, kookosöljy sulaa ja keksien rakenne hajoaa helposti. Jos haluat ottaa niitä mukaasi, pakkaa laukkuun kylmäelementin kanssa.

Resepti: Katja Bäcksbacka

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • videoresepti
  • välipalat
  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    4. 4

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    5. 5

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    6. 6

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää