Ruoka

Paksulle lyhyttä ja kepeälle pitkää – näin valitset parhaan pastan kastikkeellesi, kertoo pastamestari

Suomalaisten rakastama makaroni kuuluu Italiassakin uunipastoihin.

Joskus kaupan pastahyllyn edessä iskee uupumus. Erilaisia vaihtoehtoja on metritolkulla. Miten voisi valita pastatyypin, joka sopii juuri suunnitteilla olevalle soosille?

”Pastoja on paljon”, myötäilee Paola Chiodo. Farfalla-yrityksen omistava Chiodo on edistänyt pastakulttuuria Suomessa jo lähes vuosikymmenen ajan. Yhdeksän vuotta sitten hän perusti italialaisravintola Vaelsan, ja pari vuotta sitten hän osti pastaa valmistavan ja myyvän Pasta Factoryn liiketoiminnan.

Nyt hän lupaa kertoa nyrkkisäännön oikean pastalaadun valintaan.

”Olen myös itse italialainen, joten pastatietoa on”, Chiodo sanoo.

Yksinkertaisesti pasta valitaan niin, että paksu kastike kaipaa lyhyttä pastaa, kun taas ohuemmat ja kepeät kastikkeet toimivat parhaiten pitkien ja ohuiden pastalaatujen seurassa.

Jos pastakastike on paksuhko ja tarttuu hyvin pastan pintaan, kannattaa valita lyhyttä ja sileää pastaa kuten penneä tai rigatonia. Nämä pastat soveltuvat Chiodon mukaan erityisen hyvin kastikkeille, joissa on käytetty kermaa, juustoa tai kananmunaa. Esimerkiksi pekoninen, juustoinen ja kananmunainen carbonarakastike siis toimii hyvin pennepastan kanssa.

Jotkut lyhyistä pastalaaduista ovat sileitä, toisissa taas on urat. Urat eivät ole vain ulkonäköseikka.

”Urat on tehty sitä varten, että kastike tarttuu niihin”, Chiodo sanoo.

Hänen mukaansa lyhyet ja urilla varustetut pastalajit sopivat erityisen hyvin sellaisille paksuille kastikkeille, joissa on myös sattumia. Tällainen on esimerkiksi suomalaisten rakastama bolognese. Se kannattaisikin nauttia urallisen pennepastan kanssa tutun spagetin sijaan.

Pitkät ja ohuet pastat kuten linguine ja spagetti taas sopivat kepeille kastikkeille, joissa on käytetty esimerkiksi öljyä ja valkoviiniä. Tällaisia ovat monet mereneläväpastat, joissa simpukat tai katkaravut saavat seurakseen valkosipulisen oliiviöljy-valkoviinikastikkeen.

Myös pesto sopii hyvin pitkien ja ohuiden pastojen kastikkeeksi, samoin sileä, paseeratusta tomaatista tehty kastike.

Pitkät ja leveät pastat kuten pappardelle taas toimivat paksujen kastikkeiden seurana, etenkin jos soosissa on isoja sattumia. Chiodon mukaan Italiassa pappardellen kanssa tarjotaan usein paksua riistaragúta.

Chiodo muistuttaa, ettei maailma kaadu siihen, että kastikkeelle valitsee ”väärän” pastalaadun.

”Mutta toki elämys on erilainen. Jos vaikka bolognesekastikkeen tarjoaa sileän ja lyhyen pastan kanssa, kastike ei tartu pastaan vaan valahtaa lautasen pohjalle. Näin käy usein myös spagetin kanssa.”

Chiodon mukaan pari pastalaatua riittää hyvin peruskeittiöön.

”Itselläni on aina spagettia ja penne rigatea. Niillä pärjää minkä tahansa kastikkeen kanssa.”

Entä suomalaisille rakas makaroni? Mihin se sopii erityisesti?

”Teen siitä oikeastaan vain makaronilaatikkoa. Italiassakin makaronia käytetään uunipastoissa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Pastat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Valtavaa lounas- ja virikesetelitukkoa mukanaan kantanut mies herätti epäilykset ravintolassa Kalliossa – väitti ostaneensa 25 000 euron setelit torilta

    4. 4

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    8. 8

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Uusi alkoholilaki muuttaa radikaalisti yöelämää: juomista voi jatkaa aamuviiteen, ravintoloista ostaa juomia kotiin ja tiskiltä hakea erityisvahvoja drinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    6. 6

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Musiikkitalossa oltiin sovitusten taivaassa – Jacob Collier ja Core Henry nostivat Youtube-kansan ilmaan
    3. Hurjat kurkiparvet valtaavat muinaisen meteorikraatterin pellot syksyisin Pohjanmaalla – Tuho voi olla täydellinen, kun linnut nokkivat ja tallovat kesän sadon
    4. Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”
    5. Suomen ensimmäinen supersankarielokuva Rendel oli parhaimmillaan ennen kuin siitä oli nähty sekuntiakaan – lopputulos on kälyinen ja naisiin kohdistuva väkivalta inhottaa
    6. Lego Ninjago -elokuva on kelpo jatko animaatiosarjalle ja suosikkielokuvien seos
    7. Väkivallan mäiskettä neljän Oscar-voittajan tähdittämänä: ”Tässä elokuvassa on paljon sellaissa, mitä realistisessa elokuvassa ei voisi esittää”, Colin Firth toteaa uudesta Kingsman-elokuvasta hillittyyn brittityyliinsä
    8. Taklasi kuin amerikkalaisen jalkapalloilun linjamies – norjalaisen poliisin toiminta pyöräilyn MM-kisoissa kerää ylistystä
    9. Tulppaanikuume on hengetön historiallinen draama, jossa toimivat vain kauniit kulissit
    10. Kingsman-agenttiparodian jatko-osasta tuli ylipitkä ja tylsä säntäily
    11. ”Maali se on hunajata”, ”Ollaan lähekkäin” – musiikki on usein aika kamalaa tai outoa urheilutapahtumissa
    12. Näytä lisää