Valikko
Ruoka

Syksyn sato hautuu juurespadassa

Tilaajille

AILA PAKARINEN O n taas se aika vuodesta, jolloin kasvisruokien valmistaminen ei vaadi kovin ihmeellistä mielikuvitusta eikä raaka-aineiden vaivalloista metsästämistä erikoisliikkeistä. Lähimarketin vihannestiskistä on saattanut ilokseen löytää jopa kotimaista maissia ja kyssäkaalia.

Kuivan kesän vuoksi rouskukausi jää lyhyeksi, mutta vielä ehtii tehdä monta sieniateriaa.

Vuoden sieneksi valittu haaparousku on maukas ruokasieni vaikkapa sienisalaattiin, muhennokseen, laatikoihin ja pihveihin. Sieni-perunapihveihin käyvät muutkin sienet miedoista haperoista vahvanmakuisiin tatteihin.

Syksyinen juurespata 1 iso tai 2 pientä kyssäkaalia 2 porkkanaa pala selleriä 1-2 sipulia öljyä suolaa mustapippuria ripaus fariinisokeria timjamia, salviaa tai rosmariinia

1. Kuori ja kuutioi kasvikset. Kuumenna öljy padassa ja ruskista siinä kasviskuutioita kevyesti.

2. Mausta suolalla, pippurilla ja varovasti fariinisokerilla ja jätä hautumaan miedolle lämmölle kannen alle noin 20 minuutiksi. Juuresten ei tarvitse kypsyä aivan pehmeiksi. Mausta kypsä ruoka silputuilla yrteillä. Tarjoa liharuuan lisänä tai kasvisaterialla.

Sieni-perunapihvit 1 l paloiteltuja sieniä

tai 3 dl kypsennettyjä sieniä 1 sipuli öljyä 5 keitettyä perunaa 1/2 dl korppujauhetta 1 dl (kerma)maitoa 2 munaa 1 tl suolaa musta- tai valkopippuria

1. Silppua kypsennetyt sienet. Hienonna sipuli ja ruskista silppu pannussa. Raasta perunat.

2. Turvota korppujauhetta hetki maidossa ja yhdistä joukkoon perunaraaste, sienet, sipuli, munat ja mausteet.

3. Paista seoksesta lettupannussa pihvejä. Tarjoa pääruokana tai liharuuan lisäkkeenä.

Kurkkurelissi 11/2 kg avomaan kurkkuja 1/2 kg sipulia 2 valkosipulin kynttä 3 dl etikkaa 2 dl vettä vajaa 1 dl suolaa 4 dl sokeria 3 rkl sinapinsiemeniä

1. Pese kurkut ja silppua pieneksi tai raasta karkeaksi. Kuori ja silppua myös sipulit (älä käytä monitoimikonetta, jotta sipulista ei tule kitkerää).

2. Kiehauta liemi etikasta, vedestä, suolasta ja sokerista. Lado ainekset tölkkiin kerroksittain.

3. Kaada päälle kuuma liemi ja silppua päällimmäiseksi tilliä. Sulje tölkit ja säilytä viileässä. Marja- kukko 5-7 dl musta- ja punaherukoita (hiukan vadelmia) 1 dl sokeria 1 rkl perunajauhoja

Kuori: 100 g voita 1/2 dl sokeria 1 muna 21/2 dl ruisjauhoja 1 tl leivinjauhetta

1. Levitä marjat torttuvuokaan ja ripottele päälle sokeri ja perunajauho.

2. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna ja vatkaa vielä hetki. Sekoita joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.

3. Nostele taikina nokareina marjojen päälle ja tasoita taikina kanneksi jauhotetuin sormin.

4. Paista 200-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Tarjoa haaleana jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

PEKKA HARASTE

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    5. 5

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää