Valikko
Ruoka    |   RUOKAA LÄHELTÄ

Vuohirouvien maidosta jalostuu monia juustoja

Vuohilaakson sarvipäiset kutut lypsävät maitoa kaksi ja puoli litraa päivässä.

Tilaajille

Ruokatorstain sarja kertoo yrittäjistä, jotka tuottavat paikallisia elintarvikkeita.

Vuohirouvien maidosta jalostuu monia juustoja Vuohilaakson sarvipäiset kutut lypsävät maitoa kaksi ja puoli litraa päivässä.

Maito jalostetaan omalla tilalla juustoiksi.

PIIKKIÖ. Kannattaa miettiä ainakin pari kertaa, mitä vie nuorelle parille tupaantuliaislahjaksi. Joillekin siitä saattaa avautua uusi ammatti.

Niin kävi Maria Kalliolle, jonka vanhemmat toivat maalle muuttaneille nuorille kilipariskunnan, Sohvin ja Kallen.

Nyt Piikkiön Hepojoella viettää vuohenpäiviä satakunta eri-ikäistä elikkoa. Kaikki vuohista saatu maito jalostetaan tilalla juustoiksi, joiden kysyntä on mukavassa kasvussa.

Vasta kolmekymppiset Maria ja Jaakko Kallio ovat nimenneet tilansa Vuohilaaksoksi.

Vuohilaakso on

mutkaisen kylätien takana aidossa maalaismaisemassa. Kuttujen kesälaitumena ovat pikkujoen rantaniityt. Nokkelina eläiminä ne silloin tällöin selviävät myös salvoista ja aidoista. Silloin katras kopsuttelee utareet heiluen nauttimaan pihan kukista.

"Alussa täällä tuumattiin, etteihän vuohi ole edes eläin ja tuota en suuhuni pistä rauhan aikana", Maria Kallio hymähtää.

Maaseudulle asettuneille kaupunkilaisnuorille ei enää naureskella. On huomattu, että he eivät vain leiki maalaisia. Vuohenkasvatus ja maidon jatkojalostus on kokopäiväistä ja ammattitaitoa vaativaa työtä.

Vuohi on ollut

ihmisen seuralainen kotieläimistä pisimpään, arviolta 10000 vuotta. Se on laumaeläin, jolla on katraassa hyvin tarkka marssijärjestys.

Vuohilaaksossa ensimmäisenä tulee aina Tove, siinä ei ole vastaan panemista. Muut vuohet eivät aseta sen asemaa kyseenalaiseksi.

"Vuohet ovat uteliaita, mutta hirmu itsepäisiä. Oppivaisuudessa niitä voi verrata koiriin. Katselevat vieressä tarkoin, miten ovi avataan ja tekevät sen sitten itse hetken perästä", Jaakko Kallio kertoo.

Runsaasta sadasta Vuohilaakson kutusta lypsäviä on 70; niiden lisäksi tulevat synnyttävät emot ja pikkukilit. Kilipukit päätyvät syksyisin pataan, astutukseen käytettävät pukit tuodaan aina muualta.

Vuohet lypsetään koneellisesti kahdesti päivässä, aikaa siihen kuluu kerrallaan parisen tuntia. Maitoa yhdestä kutusta saadaan päivässä noin 2,5 litraa.

Isäntäpari

kuvailee innostuneesti työn monipuolisuutta. Yhtenä hetkenä pitää ehtiä kätilöksi navettaan, toisena juuston tekoon. Vaikeinta on markkinointi, mutta sekin on pikkuhiljaa käynnistynyt.

Ryhmiä vierailee Vuohilaaksossa, ja sen juustoja myydään jo muun muassa Turun ja Helsingin halleissa.

"Me tykätään tästä työstä kauheasti, ja haluaisimme kehitellä erikoisuuksia. Ranskassa ja Sveitsissä on liki joka kylässä pikkujuustoloita, joissa tehdään oman kylän juustoja." Oppimestarina Kallioilla on ollut juustomestari Markku Kokkonen. Jokin aika sitten he pitivät juuston valmistuksessa parin vuoden tauon. Sen aikana kasvatettiin perhettä kahdella lapsella ja opeteltiin kahden uuden juuston valmistus.

Vuohenmaitofetan ja tuorejuuston lisäksi nyt valmistetaan vähintään kolmen kuukauden kypsyttelyn vaativaa goudan tyyppistä tupajuustoa sekä valkohomejuustoa.

"Siitä olemme erikoisen ylpeitä, koska kukaan muu ei sitä Suomessa tee", Maria Kallio kertoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    3. 3

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    9. 9

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää