Valikko
Ruoka

Runeberg haki torttunsa konditoriasta

Tilaajille

Johan Ludvigin puoliso Fredrika oli oiva kotitalousihminen, mutta hän ei leiponut runebergintorttuja, uskoo Porvoon museon ja Runebergin kodin intendentti Marketta Tamminen .

"Kyllä torttu oli konditoriatuote. Porvoolainen kestikievarin isäntä ja sokerileipuri Astenius myi näitä paksuja sylinterin muotoisia torttuja jo 1840-luvun lopulla. Koska Runeberg piti kovasti tortuista, niitä alettiin kutsua leipomossa runebergintortuiksi." Nimi vakiintui pian yleiseen käyttöön. Jo vuonna 1865 helsinkiläiskahvila Ekbergin lehti-ilmoituksessa mainittiin, että kahvilasta saa myös runebergintorttuja.

"Kerrotaan, että Asteniuksen kisälli meni töihin Ekbergille ja näin ohje kulkeutui Helsinkiin." Runeberginpäivä tuo

kyselijät intendentin kimppuun joka vuoden alussa, mutta historian henkilöiden ruokatavat ovat viime aikoina olleet Marketta Tammisen mielessä muutenkin. Yli kaksikymmentä vuotta Porvoon museossa intendenttinä toiminut Tamminen on yksi syksyllä ilmestyneen Kulttuurihistoriallisen keittokirjan tekijöistä.

Eräs Tammisen kirjoittamista luvuista käsitteli tietenkin juhlapäivällisiä Runebergien kodissa. "Arkena Runebergien kodissa syötiin vaatimattomasti, mutta kun talossa oli vieraita, pöydässä oli monta ruokalajia. Uumajasta saapuneen maaherra G. A. Montgomeryn kunniaksi järjestetyillä juhlapäivällisillä kesäkuussa 1860 esimerkiksi tarjottiin muun muassa parsaa ja korvasieniä, vasikankotlettia, lintupaistia, jäätelöä ja appelsiineja." Yleisölle vuonna 1882 avatusta Runebergin kodista löytyy isännän huone helposti: ketunnahkakamariksi ristityn työhuoneen seinällä on komea kokoelma nahkoja, sarvia ja aseita merkkinä runoilijan rakkaasta harrastuksesta.

"Runeberg kalasti ja metsästi, joten pöydässä oli usein kalaa tai riistaa, kuten metsälintuja ja jänistä. Se ei ollut tavallista tuon ajan kaupunkilaiskodissa." "Ei ihan niin suuri kuin suurin haukeni", innokkaan kalamiehen kerrotaan todenneen vastasyntyneestä pojastaan.

Kuha oli Runebergin mielestä parasta ruokaa, mutta vaatimattomampikin kelpasi.

Runebergin talon toisessa päässä asunut ja myöhemmin museon ensimmäisenä intendenttinä toiminut lehtori J. E. Strömborg kirjasi ylös muun muassa sen, että aamunsa Runeberg aloitti nauttimalla snapsin sekä korpun, jonka päällä oli voita ja sokeria.

Runebergien

ruokatavoista, ruokaohjeista ja ruokavieraista Marketta Tamminen on saanut tietoa muun muassa Fredrikan kirjeistä. Usein häneltä tivataan myös torttuohjetta. Mutta alkuperäistä ei ole Tammisellakaan.

"Alkuperäisessä taikinassa oli ilmeisesti vehnäjauhojen lisäksi korppujauhoja tai kakkumuruja sekä jauhettua mantelia, ja ne yhdistävät nykyohjeitakin", Tamminen sanoo. "Sen jälkeen eroja on. Erilaisia torttuohjeitahan on leegio." Toiset kostuttavat tortun rommilla, toiset punssilla. Jotkut ovat sitä mieltä, että runebergintortun pitää ehdottomasti olla rutikuiva. Toiset laittavat sisälle hilloa, toiset eivät.

"Kädenvääntöä voi käydä myös siitä, pitääkö taikinaan lisätä karvasmantelia, pursotetaanko päälle punaista vai valkoista sokerikuorrutusta tai siitä, onko hillonokare vadelmaa vai omenaa. Puhumattakaan siitä, miten torttu pitäisi oikeaoppisesti syödä", Tamminen hymähtää.

Cafe Ekbergin leipurit ovat tehneet runebergintorttua samalla ohjeella "hyvin kauan" ja kahvilasta vakuutetaan, että oikeaoppinen torttu on ehdottomasti kuiva.

Marketta Tammisen ohje on peräisin porvoolaisesta, nyt jo lakkautetusta Högvallan kotitalouskoulusta. Hän tekee tortut aina sylinterinmuotoisissa torttumuoteissa ja koristelee ne vadelmahillolla sekä valkoisella sokerikuorrutuksella.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    5. 5

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    10. 10

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää