Ruoka

Näitä Suomi syö ja juo vuonna 2017, arvioivat asiantuntijat: Caipiroskaa, ostereita ja kotimaista kasvisruokaa

Kahdeksan asiantuntijaa veikkaa, mitkä ovat ensi vuoden ruoka- ja juomatrendejä. Esimerkiksi lähiöravintoloiden määrä lähtee toivottavasti kasvuun.

Ensi vuonna suomalaisten lautasilla on vielä nykyistäkin enemmän kasviksia, arvioivat HS:n haastattelemat ruoka- ja juoma-alan asiantuntijat.

HS kysyi kahdeksalta asiantuntijalta, millaiset ruoka- ja juomatrendit ovat valloillaan vuonna 2017. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että kasvisruuan suosio jatkuu vahvana.

Sekä kasvisten että kasvispohjaisten valmisteiden menekki kasvaa. Erityisen vauhdikkaasti kauppa kasvaa Härkiksen ja Nyhtökauran kaltaisten kasviproteiinien osalta, arvioi johtaja Ari Akseli Keskosta.

Kasvisbuumi ulottuu myös sellaisiin tuotteisiin, joihin kasviksia ei välttämättä ole aiemmin niin vahvasti yhdistetty. Markkinoilla on jo nyt esimerkiksi juuresleipää, jossa leivän sekaan on lisätty juureksia.

Vegeinnostus näkyy ravintoloissakin. Esimerkiksi Royal Ravintolat on avaamassa kasvisravintolan Helsinkiin ensi kesänä.

Lounasravintolat tarttuvat kasvistrendiin etenkin siltä kantilta, että kasvisruoka on ravitsemuksellisesti tasapainoista. Vegevillitys voi tuoda tarjontaan myös uusia makuja.

”Kotimainen härkäpapu luultavasti yleistyy lounasravintoloissa”, uskoo Fazer Culinary Teamin joukkueen kapteeni Mika Pesonen.

Toinen iso ruokatrendi on tiedostava ja vastuullinen kuluttaminen. Asiantuntija-arvioiden mukaan ruuan eettisyys, vastuullisuus ja alkuperän jäljitettävyys ovat kuluttajille entistä tärkeämpiä arvoja.

Eettisyys voi tarkoittaa vaikkapa kasvisten suosimista lihan kustannuksella ja luonnonsuojelujärjestö WWF:n punaisella listalla olevien kalojen välttämistä. Jos lihaa ostetaan, se pyritään hankkimaan esimerkiksi luomuna tai lähitilalta.

Kotimaisuus kiinnostaa poikkeuksellisen paljon vuonna 2017, sillä se on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi. Asiantuntijat uskovat, että se näkyy lautasella kotimaisten tuotteiden ja ruokien suosiona.

Tammikuussa Suomi saa ”virallisen” kansallisruuan, kun ELO-säätiö sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) julkistavat kansallisruokaäänestyksen voittajan. Perinneruokia ja alueellisia erikoisuuksia nautitaan arkena ja juhlassa, ja niitä saatetaan päivittää nykyaikaan pienillä jujuilla.

Terveellisyys on maailmanlaajuinen megatrendi, joka kytkeytyy moneen ruokatrendiin, esimerkiksi vegevillitykseen.

Terveystrendi voi avata markkinoita myös uudentyyppisille tuotteille. Keskon Ari Akselin mukaan erilaisten hyvinvointijuomien ja -vesien myynti vetää maailmalla, ja nyt niiden valikoima on kasvanut myös Suomessa. Esimerkiksi vitamiinivedet tai aloe vera -juomat ja kookosjuomat käyvät kaupaksi.

”Juominen on välttämätöntä, ja ihmiset haluavat ravita itseään samalla”, sanoo Akseli.

Isojen trendien lisäksi vuosi 2017 voi vyöryttää ruokapöytiin myös pienempiä ilmiöitä.

Tässä on kymmenen asiantuntijoiden veikkausta ensi vuoden ruoka- ja juomatrendeiksi:

1. Lähiöravintolat

Etenkin Helsingin lähiöihin avautuu lisää ravintoloita, jotka ovat käymisen arvoisia myös muualla kaupungissa asuvien näkökulmasta.

”Tähän mennessä on tehty pyhiinvaelluksia esimerkiksi Kulosaaren ostarille syömään ’Suomen parasta kiinalaista’. Pihlajamäen ostarin ravintola Fan taas sai juuri neljä tähteä Nytissä. Myös Sandron ja Ruplan pitäjien uusi Mo Café Malmilla on hieno avaus tällä rintamalla. Odotan siis vuodelta 2017 lisää hyviä lähiöravintoloita”, sanoo HS:n ravintolakriitikko Valtteri Väkevä.

2. Spontaani ulkona syöminen

”Uskon, että suosiotaan kasvattavat rennot ravintolat, joihin voi mennä syömään ilman pöytävarausta. Esimerkiksi uusi Kampin Kortteli-ravintolakeskittymä soveltuu hyvin siihen, että mennään katselemaan mitä siellä on tarjolla ja valitaan spontaanisti yksi ravintola yhdestätoista tarjolla olevasta”, Väkevä sanoo.

3. Osterit

”Olisiko vihdoin se vuosi, jolloin osterit lyövät Suomessa kunnolla läpi? Niiden hinta on laskenut, ja uskaliailla yrittäjillä on hyviä kokemuksia”, pohtii HS:n ravintolakriitikko Jouni K. Kemppainen.

4. Vanhan maailman viinit

”Tilastojen mukaan vanhan maailman viinien suosio kasvaa esimerkiksi chileläisten ja argentiinalaisten viinien kustannuksella. Etenkin italialaiset viinit kiinnostavat. Viineistä haetaan nyt autenttisia lajikkeita mielenkiintoisilta viinialueilta. Esimerkiksi Chianti Classico, Soave ja Côtes du Rhône saavat taas arvostusta, kun viime aikoina niitä on pidetty hieman vanhanaikaisina”, sanoo Master of Wine Essi Avellan.

5. Kuohujuomat

”Kuohuviinin ja samppanjan myynti jatkaa nousuaan. Naiset ovat avainasemassa kuohujuomien lisääntyneessä myynnissä, sillä siiderinjuojista löytyy uutta kuluttajakuntaa. Suomessa kasvaa etenkin proseccon myynti, aiemmin olemme olleet cava-maa. Kuohuvaa juodaan entistä enemmän läpi aterian”, Avellan uskoo.

6. Erilaiset oluet

”Uuden alkoholilain myötä maitokauppoihin tulee vahvempia oluita. Tämä lisää valikoimaa, mikä näkyy oluenkulutuksen lisääntymisenä”, sanoo Haaga-Helian lehtori Jouko Mykkänen.

7. Tanniiniset punaviinit

”Toivon, että IPA-olutinnostus siirtyisi tanniinisiin punaviineihin. IPA:t ovat todella karvaita, joten seuraavaksi hipsterit voisivat siirtyä nauttimaan tanniinisia punaviinejä. Nykyään suomalaisten lempiviinit ovat pyöreitä, pehmeitä ja täyteläisiä”, sanoo Mykkänen.

8. Caipiroskan comeback

Vodkasta, limetistä, sokerista ja jäämurskasta sekoitettu caipiroska-cocktail täyttää 25 vuotta vuonna 2017.

”Uskon, että caipiroskasta nähdäänkin uusia versioita. Perusresepti pysyy luultavasti ennallaan, mutta juomaa päivitetään nykyaikaan erilaisilla twisteillä. Caipiroska on suomalaisille tuttu juoma, vaikka sen suosio onkin laskenut 90-luvun huippuvuosista. Hapokkaat ja kirpeät juomat ovat suomalaisten makuun”, sanoo Greta Grönholm.

9. Annosjälkiruuat

Perinteisten isojen kakkujen aika alkaa olla ohi, ja niiden sijaan suositaan annosjälkiruokia. Erityisen suosittuja ovat yksittäisiksi annoksiksi valmistetut juustokakut, tiramisut ja pannacottat. Niiden makumaailmassa korostuvat kotimaiset marjat ja suklaa.

”Suklaa on juhlissa aina lähellä ihmisten sydäntä”, sanoo Fazer Culinary Teamin joukkueen kapteeni Mika Pesonen.

10. Ruokarauha

Ruokaan ei enää suhtauduta niin ehdottomasti, vaan yksilöiden omat mieltymykset ja valinnat hyväksytään entistä paremmin. Muiden syömisiä ei arvostella. Kaikkiin ruokatrendeihin ei enää hurahdeta. Sen sijaan hyvä, konstailematon ja puhdas ruoka on arvossaan ruokavaliosta riippumatta.

”Saman pöydän ympärille mahtuu erilaisia ruokavalioita”, tiivistää S-ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksa.

Juttua varten antoivat trendiennusteensa Master of Wine Essi Avellan, Haaga-Helian lehtori ja HS:n viiniasiantuntija Jouko Mykkänen, Keskon päivittäistavarakaupan tavarakaupan johtaja Ari Akseli, S-ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksa, Nytin ravintolakriitikko Valtteri Väkevä, baarimestari ja Suomen baarimestareiden ja kannattajien kerhon F.B.S.K. ry:n varapuheenjohtaja Greta Grönholm, Fazer Culinary Teamin joukkueen kapteeni Mika Pesonen ja Nytin ravintolakriitikko Jouni K. Kemppainen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruokatrendit
  • Ruoka
  • Juomat
  • Ravintolat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    6. 6

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    9. 9

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    10. 10

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää