Valikko
Ruoka

Katso seitsemän tapaa hernerokan tuunaukseen – Jopa kolmannes purkki­hernekeitoista myydään ennen laskiaista

Hernekeiton terveellisyydestä puhutaan liian vähän, sanovat valmistajat.

Laskiaisen seutu on vuoden kiihkein sesonki purkkihernekeittokaupassa, kertovat valmistajat.

”Laskiainen on tärkeä sesonki, se muodostaa tuntuvan piikin hernekeittokauppaan”, sanoo toimitusjohtaja Lasse Koski Kymppi-Maukkaat Oy:stä.

Oy Lunden Ab Jalostajan myyntijohtaja Jaakko Lundén sanoo, että laskiaisen ajoittuminen kalenteriin voi vaikuttaa koko vuoden myyntiin.

”Myymme tammi-helmikuussa noin kolmasosan vuoden hernekeitoista. Myynti lähtee nousuun heti joulun jälkeen, ja laskiaisen jälkeen se palaa taas normaalitasolle”, sanoo Lundén.

Kuluva vuosi on hyvä hernekeittokaupan kannalta, hän kertoo. Laskiainen on vasta helmikuun lopussa, joten myyntisesonki on pitkä. Myös talven säät vaikuttavat hernekeittokauppaan.

”Nyt on hyvä hernekeittosesonki, kun etelässäkin on lunta. Keitot ovat erityisesti kylmän talven ruokaa”, sanoo Lundén.

Lundén sanoo, että hernekeitto käy kaupaksi myös kesällä, mutta varsinainen sesonki on talviaikaan joulun ja laskiaisen välissä.

”Kesän jälkeen, kun arki alkaa ja ilmat kylmenevät, tulee toinen myyntipiikki”, sanoo Lundén.

Kymppi-Maukkaiden Lasse Kosken mukaan hernekeitto käy kaupaksi ympäri vuoden.

”Hernekeittoa myydään sisäänvetotuotteena ympäri vuoden. Halvimmillaan purkki maksaa alle euron. Hinta-laatusuhdetta ajatellen hernekeitosta voisi pyytää huomattavasti paremmankin hinnan”, sanoo Koski.

Lundénin mielestä hernekeitto sopisi tuotteena hyvin käynnissä olevaan hyvinvointibuumiin.

”Hernekeiton terveellisyyttä voisi tuoda enemmänkin esille. Siinä on hyviä kasviproteiineja ja kuituja, jotka pitävät kylläisenä pitkään. Hernekeitot ovat myös lisäaineettomia ja gluteenittomia”, sanoo Lundén.

Lundénin mukaan suomalaiseen makuun sopivan hernekeiton pääraaka-aineet ovat herne, vesi ja liha.

”Nyt tosin on selkeästi huomattavissa, että kuluttajat haluavat uusia versioita. Etenkin lihattoman hernekeiton ja myös palvihernekeiton myynti on kasvussa”, sanoo Lundén.

Lundénin mukaan ei ole mahdoton ajatus, että kasvishernekeittoon voisi panna porkkanan sijaan vaikkapa uusia kasviproteiineja kuten nyhtökauraa tai härkistä.

”Totta kai olemme miettineet, millaisia vaihtoehtoja kuluttajille voisi tarjota.”

Kymppi-Maukkaiden hernekeitoista parhaiten käy kaupaksi perinteinen hernekeitto, jossa on sianlihaa. Kosken mukaan sen resepti on pysynyt samana jo pitkään. Lisäksi Kymppi-Maukkaiden valikoimissa on esimerkiksi kasvishernekeitto ja palvikinkkuhernekeitto.

”Meillä on ollut myös riista- ja broilerihernekeittoja, mutta ne eivät oikein ole ottaneet tuulta alleen”, sanoo Koski.

Perinteisesti hernekeitto syödään tuttujen lisukkeiden eli sinapin ja kenties raa’an sipulihakkeluksen kanssa.

Kymppi-Maukkaiden Lasse Kosken oma suosikki on palvihernekeitto, jota hän kertoo syövänsä viikoittain tai vähintään joka toinen viikko.

”Laitan hernekeiton sekaan sinappia ja joskus myös sipulia. Näkkileipä kuuluu aina hernekeiton kylkeen, on kuulunut armeijasta asti.”

Myös Jaakko Lundén tunnustautuu hernekeiton ystäväksi muutenkin kuin työn puolesta. Omaan soppaansa hän lisää ehdottomasti raakaa sipulia ja sinappia, joskus myös rapeaksi paistettua pekonia.

”Vegehernekeittoon sopii yllättävän hyvin tomaattimurska. Lisään sitä pari ruokalusikallista lautasellista kohden ja pinnalle vähän raejuustoa.”

HS:n ruokatoimituksen vinkit hernekeiton tuunaukseen

 Vaihda raaka sipuli paahdettuun sipuliin. Se tuo soppaan makua ja purutuntumaa. Voit myös ruskistaa tuoretta sipulisilppua keiton pinnalle.

 Jos kaipaat lempeämpää makua, lisää hernekeittoon nokare smetanaa tai ranskankermaa.

 Ripottele hernekeiton päälle kuivalla pannulla paahdettuja siemeniä. Esimerkiksi auringonkukan- tai pinjansiemenet maistuvat hyvältä.

 Leikkaa kuivahtanut ruisleipä pieniksi kuutioiksi ja paista pannulla voin tai öljyn ja halutessasi valkosipulin kanssa rapeaksi. Ripottele krutongit hernekeiton pinnalle.

 Ruokaisamman hernekeiton saat lisäämällä sen joukkoon ruskistettua jauhelihaa tai rapeaksi paistettua pekonia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • hernekeitto
  • laskiainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    4. 4

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    5. 5

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    6. 6

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Konkarisijoittajat paljastavat HS:lle pahimmat mokansa – ”Tarkkaa tappiota en ole tohtinut edes laskea”

    9. 9

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    10. 10

      ”Ei, ei, ei” – presidentiksi pyrkivä Marine Le Pen tapasi Putinin, mutta kiistää saavansa rahaa Venäjältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    8. 8

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää