Ruoka

Lihakauppias vinkkaa 30 vuoden kokemuksella: Näin lammasruoka onnistuu varmasti myös aloittelijalta

Lihakauppias Timo Virtanen vakuuttaa, ettei lammas maistu nykypäivänä enää villasukalta.

Keskivertosuomalainen syö vuodessa lampaanlihaa alle kilon. Moni kotikokki onkin pääsiäisenä pulassa, kun pitäisi valmistaa lammasta ensimmäistä kertaa.

Lihakauppias Timo Virtanen Hakaniemen hallin E. Hakkaraisesta kehottaa aloittelevaa lammaskokkia kaivamaan esille padan.

”Kannattaa aloittaa padalla, sillä ne valmistuvat itsekseen. Valitse simppeli resepti, jossa ei ole liikaa komponentteja, niin lihan maku pääsee esille.”

30 vuotta liha-alalla työskennelleen Virtasen mukaan pataruokiin parhaiten sopivia lampaanosia ovat esimerkiksi luinen lapa ja etuselkä. Ne pysyvät mehevinä pitkästä haudutusajasta huolimatta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös karitsan paahtopaisti sopii hyvin aloittelevalle lammaskokille. Paahtopaistista onkin Virtasen mukaan tullut yksi suosituimmista karitsanosista.

”Helpot ja nopeat paahtopaistit paistetaan pannulla tai grillissä kuin mitkä tahansa pihvit.”

Paahtopaistin lisäksi E. Hakkaraisen asiakkaille maistuvat talvella karitsanpotkat ja kesällä grilliin sopivat ulko- ja sisäfileet. Nopeasti kypsyvät jauhelihat ja karitsamakkarat taas käyvät kaupaksi ympäri vuoden.

Pääsiäisen lammasateriaa suunnitellessa on hyvä miettiä myös ruokaseurueen kokoa.

Virtasen mukaan parin hengen pääsiäisaterialle voi valita juuri paahtopaistin tai karitsan kyljykset.

”Ne sopivat hyvin pienille talouksille. Palat ovat 100–200 gramman kokoisia, niin tarvittavan määrän saa helposti.”

Isommalle pääsiäisaterialle puolestaan passaa perinteinen lampaanviulu. Niitä saa nykyään myös savustettuna eli valmiiksi kypsennettynä, jolloin kokattavaksi jäävät enää lisukkeet.

”Viuluja menee vähän vähemmän nykyään, kun perheet ovat pienentyneet.”

Lampaan satula eli kyljysselkä puolestaan sopii haasteita kaipaavalle kokkaajalle, sanoo Virtanen.

”Se on hyvä mutta haastava vaihtoehto kokeneemmalle kokille.”

”Myös karitsan munuaiset, kieli, sydän ja miedon makuinen maksa ovat herkkua”, Virtanen vinkkaa.

Perinteisesti lampaanlihan kanssa on totuttu yhdistämään esimerkiksi minttua, rosmariinia, valkosipulia tai kahvia.

”Kahvi on vanha juttu 80–90-luvulta. Nykyään makua voi soveltaa maustetuilla kahveilla.”

Virtanen itse marinoi lampaan yksinkertaisella marinadilla, joka sekoitetaan öljystä, balsamicosta, siirapista, suolasta, sitruunasta ja tuoreista yrteistä. Niitä saa olla reilusti.

”Itse pidän timjamista, oreganosta, salviasta ja valkosipulista.”

Sopiva maustumisaika riippuu Virtasen mukaan lihapalan koosta. Isoa lampaanviulua voi marinoida jääkaapissa pari kolmekin päivää, fileet ja paahtopaistit maustuvat muutamassa tunnissa tai yön yli. Virtanen suosittelee panemaan lihat ja marinadin muovipussiin, niin marinadia ei tarvitse niin paljon. Muovipussissa olevaa lihaa on myös helppo käännellä, niin marinadi levittyy tasaisesti.

Pienet paahtopaistit ja fileet voi hyvin marinoida myös kypsentämisen jälkeen, sanoo Virtanen.

”Upota paistettu liha hetkeksi marinadiin. Liha imaisee kuumana itseensä hyvin makua.”

Etenkin varttuneempi väki saattaa suhtautua lampaanlihaan epäillen, sillä ennen vanhaan, kun lampaita kasvatettiin villan takia, ne teurastettiin vasta vanhoina.

”Silloin lihassa saattoi olla villasukan makua. Nykyiset lihalampaat kasvatetaan lihan takia, joten ne eivät rasvoitu ja kerää villan makua.”

Nykyään myytävä lammas on niin sanottua lihalammasta. Karitsasta puhutaan, kun lammas on teurastettu alle yksivuotiaana.

Vaikka villasukan mausta on päästy jo eroon, keskivertosuomalainen syö lampaan lihaa vain 0,7 kiloa vuodessa, kun luullisen lihan kokonaiskulutus 79 kiloa henkilöä kohden.

”Kotimaista karitsaa ei oikein ole esillä marketeissa. Kauppiaat eivät ole ottaneet karitsaa tarpeeksi myyntiin tai eivät osaa tuoda sitä kylliksi esille”, arvioi Virtanen.

Katso tästä HS:n ruokatoimituksen karitsareseptejä pääsiäispöytään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääsiäinen
  • Liharuoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    3. 3

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    8. 8

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Facebook pyörsi päätöksensä ja luovuttaa Venäjältä ostetuiksi epäillyt 3000 poliittista mainosta kongressille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää