Valikko
Ruoka

Vesimeloni sopii salaattiin, soppaan ja juomaan – Katso parhaat resepti-ideat ja toimivimmat makuparit

Lempeä ja raikas vesimeloni käy parhaiten kaupaksi kaksikiloisena. Kaupoissa on myös uutuusmeloneita.

Kesä ja lämmin, aurinkoinen sää saavat suomalaiset vesimeloniostoksille, kertovat ruokakauppojen edustajat.

”Kesällä vesimelonin kulutus on korkeimmillaan, mutta tällöinkin se on melko sääherkkää. Helteisellä ja aurinkoisella kelillä melonia myydään selkeästi enemmän kuin pilvisellä ja viileähköllä säällä”, sanoo osto- ja myyntipäällikkö Nanette Karttunen Keskosta.

”Suomessa toisaalta myydään vesimelonia Keski-Euroopan maihin verrattuna myös aika merkittäviä määriä myös keskellä talvea”, hän jatkaa.

Vesimelonikauppa on kasvussa myös S-ryhmän kaupoissa, sanoo valikoimajohtaja Antti Oksa.

”Vesimelonimyynti on tosi hyvässä vauhdissa ja kasvanut yli 20 prosenttia viime vuodesta”, sanoo Antti Oksa.

Oksan mukaan kuluttajat suosivat kokonaisia, noin kaksikiloisia vesimeloneita.

”Melonien keskikokoa on saatu laskettua.”

Kesän vesimelonikausi alkaa espanjalaisilla meloneilla. Myöhemmin kesällä kauppoihin tulee myös ruotsalaisia ja tanskalaisia vesimeloneita. Lisäksi elokuun loppupuolella luvassa on jonkin verran myös kotimaisia vesimeloneita.

Suomen kaupoissa myydyistä meloneista vesimeloni on ehdottomasti suosituin, vaikka myynnissä on monia muitakin meloneita ja jopa uutuuksia.

”Hunajameloni, cantaloupe, galia ja piel de sapo ovat tunnetuimmat sokerimelonit. Näidenkin myynti kasvaa, mutta melko maltillisesti. Pidämme valikoimassa ajoittain myös harvinaisempia uutuusmeloneita, kuten juuri tällä hetkellä myynnissä olevat jimbee- ja okashi-melonit Espanjasta”, sanoo Keskon Nanette Karttunen.

Jimbee-meloni on tämän kesän uutuus myös S-ryhmän kaupoissa. Antti Oksan mukaan se maistunee etenkin makean ystäville.

”Se on todella hyvän makuinen, luultavasti makein meloni, mitä olen syönyt.”

Raikas vesimeloni sopii monien makujen seuralaiseksi

Jos haluaa päästä helpolla, vesimelonin voi syödä sellaisenaan. Se sopii kuitenkin myös salaattien sekaan, kylmiin keittoihin, juomiin tai jopa grillattavaksi. Vesimeloni on maultaan mieto ja raikas, joten sen parhaita pareja ovat suolaiset, rasvaiset ja muut voimakkaat maut.

Hyvä esimerkki tällaisista on juusto. Moni onkin jo tottunut yhdistämään etenkin vesimelonia ja fetaa salaateissa, mutta myös homejuustot ja vuohenjuusto viihtyvät hyvin vesimelonin seurassa.

Yrteistä vesimelonin kanssa sopii erityisesti minttu, joka korostaa melonin raikkautta. Muista yrteistä vesimelonin kanssa voi kokeilla vaikkapa basilikaa, etenkin jos melonin yhdistää juuston kanssa.

Ripaus chiliä ja suolaa tekee vesimelonille ihmeitä, sillä ne korostavat melonin makeutta ja raikkautta. Leikkaa vesimeloni paloiksi ja ripota päälle aavistus hiutalesuolaa ja kuivattuja chilihiutaleita ennen syömistä. Sama kikka toimii myös ananaksen kanssa.

Vesimeloni pitää myös sitruksista. Melonin päälle voi puristaa hieman sitruunan tai limetin mehua ennen syömistä, ja jos päätät tehdä vesimelonista juoman tehosekoittimessa, pieni sitrusmehun hapokkuus antaa juomalle luonnetta.

Ja kun juomat tulivat puheeksi, tequila ja rommi ovat kelpo kumppaneita vesimelonipohjaisiin kesädrinkkeihin. Pilko jääkaappikylmää vesimelonia tehosekoittimeen, lisää halutessasi loraus alkoholia, purista sekaan hieman sitrusmehua ja lisää tuoretta minttua. Pane lopuksi sekaan aavistus hunajaa, jos olet makean juoman ystävä. Aja tehosekoittimella tasaiseksi kesädrinkiksi.

Vesimeloni taipuu moneen – sekä salaattiin, soppaan että sohjoksi


Rousketta salaattiin siemenistä

Tässä salaatissa vesimelonin seurana on klassisesti fetajuustoa. Salaatin juju onkin marinoidussa punasipulissa ja paahdetuissa kurpitsansiemenissä, jotka tuovat siihen särmää ja purutuntumaa.

Saat vesimeloni-fetasalaatin reseptin tästä.


Raikas grillisalaatti aasialaisittain

Vesimelonia, kurkkua, suolapähkinöitä ja yrttejä – niistä tehdään raikkaan kesäsalaatin pohja. Tämä vesimelonisalaatti sopii hyvin grilliruokien seuraksi, sillä aasialaishenkinen kastike taittaa hyvin esimerkiksi kasslerin rasvaisuutta.

Kokeile thaimaalaista vesimelonisalaattia tällä reseptillä.


Mehevä versoleipä maistuu brunssilla

Trendikäs avokadoleipä saa seurakseen vesimelonia ja reilusti versoja. Tämä vegeleipä kruunaa vaikka kesäisen brunssipöydän tai muuten vain hitaamman aamupalan.

Versoleipä valmistuu tällä reseptillä.



Pakkaa vesimelonigazpacho piknikille

Espanjalainen kylmä gazpachokeitto saa vesimelonista hauskaa makeutta. Tarjoa keitto hyvin viilennettynä vaikka alkuruokana tai pakkaa se kylmänä termospullossa mukaan piknikille.

Vesimelonigazpachon reseptin saat tästä.


Kolmen aineen vesimelonijuoma virkistää

Vesimelonia, mansikoita ja minttua – sen kummempia ei tämä virkistävä kesäjuoma kaipaa. Kun helteet ovat täällä, vesimelonijuoma virkistää ihanasti.

Hileinen vesimelonijuoma onnistuu tällä ohjeella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Vesimeloni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    4. 4

      Useisiin Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä, Britanniassa, Tanskassa, Hollannissa ja Espanjassa

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    7. 7

      Posti aikoo vaihtaa 2 300 työntekijän sopimukset ehdoiltaan edullisempiin – Pau uhkaa työtaistelulla ja syyttää Postia sopimusshoppailusta

    8. 8

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    9. 9

      Poliisi epäilee: Nuoret pahoinpitelivät iäkkään miehen työkalulla kauppakeskuksen hississä Espoossa

    10. 10

      Suomi ensin -mielenosoitus jatkuu Rautatientorilla – Poliisi käski ihmisiä poistumaan paikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    9. 9

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    10. 10

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää