Banoffeesta tuli muotitorttu

 Sokeria tiukkuva banoffee tulee nykyisin vastaan kaikkialla: ulkomaisissa ruokalehdissä, metropolien kahviloissa ja kotimaisissa ruokablogeissakin.

Pakkohan sitä on siis itsekin kokeilla.

Tärkeimmistä raaka-aineistaan, banaanista ja toffeesta, nimensä saaneen tortun suosio perustunee paitsi makuun myös tekemisen helppouteen.

Työ aloitetaan toffeen eli kinuskin keittämisellä: avaamaton tölkillinen sokeroitua tiivistemaitoa eli kondensoitua maitoa laitetaan vedellä täytettyyn suureen kattilaan. Annetaan kiehua miedolla lämmöllä noin kolmen tunnin ajan, jolloin maito tiivistyy itsekseen toffeeksi. Vain siitä, että vettä riittää kattilassa kunnolla, täytyy pitää huolta.

Keittämisen aikana tortun pohjaksi voi paistaa murotaikinan. Itse valitsen nopeamman tavan: sekoitan rikotut keksit voisulaan, ja painelen seoksen tiukasti vuokaan.

Kun kinuski on valmista, lusikoin sen rapealle pohjalle ja päällystän viipaloiduilla banaaneilla ja kermavaahdolla.

"Todella hyvää. Osuu kyllä mun makumaailmaan", yksi maistaja mumisee torttu suussaan.

"Niin makeaa, että paikat lähtevät hampaista", kuuluu toisen arvio.

Kakku syödään kuitenkin viimeistä murua myöten.

Mikään uusi keksintö banoffee ei ole. Tarinan mukaan se syntyi 1970-luvun alussa The Hungry Monk -nimisessä ravintolassa Sussexissa, Britanniassa.

Toinen banoffeen väitetyistä kehittäjistä, keittiömestari Ian Dowding on laittanut kakusta oman ohjeensa nettiin, sillä pedanttia miestä ärsyttävät kakun ohjeesta liikkeellä olevat kaikenlaiset kummalliset versiot.

Tällainen on esimerkiksi murskatuista kekseistä tehty pohja: Dowingin mukaan pohja pitäisi ehdottomasti tehdä murotaikinasta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi