Emotyyppi hellii ruualla

Keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundström lohduttaa itseään kurkkukeitolla. Se on jäänyt vieraidenkin mieleen.

"Minulla ei ole koskaan makeannälkää. En pidä suklaastakaan. Suolainen ja hapokas himottaa, sen aukon täyttää parhaiten kurkkukeitto.

Venäläiset maitohapatetut suolakurkut, valkosipuli ja paistijauheliha tekevät keitosta ruokaisan. Aina kun kaipaan suolaa ja valkosipulia, kurkkukeiton maku tulee kielelle.

Kurkkukeitto on jonkinlainen katto päivälle, kun olen ensin tyhjentänyt mieleni luovassa työssäni Arabiassa ja olen fyysisesti väsynyt. Nautin siitä päästyäni kotiin.

Ramppaan Helsingin ja Humppilan väliä viikoittain. Kun mieheni Kauko isännöi ateljeetani Humppilassa ja minä olen yksin Helsingin kodissamme, olen onnellinen, että pakastimessa on aina kurkkukeittoa.

Keitto lämmittää ja ravitsee myös henkisesti. En tarvitse kuin yhden pikku kipollisen ja olen tyytyväinen.

Kun Arabiassa lanseerattiin suunnittelemani Tuuli-astiasto vuonna 1983, kipoista tarjottiin kurkkukeittoa. Vaikka se on ollut bravuurini siitä lähtien, resepti on löytö. Sisareni Marketta on saanut sen opettajakollegaltaan. Resepti on originelli, samanlaista ei ole tullut vastaan.

Olen emotyyppiä ja haluan helliä ihmisiä ruualla. Kurkut ja sipulit pilkon käsin kauniiksi kuutioksi, niin että niistä muodostuu pyramidit leikkuulaudalle.

Teen kurkkukeiton aina etukäteen. Nukuttuaan yön yli sen maku syvenee. Väläytän kurkkukeiton ystävilleni pikkutunneilla. Kun yläkerran ateljeessa on juotu runsaasti viiniä ja keskusteltu suurista asioista hyvässä hengessä, livahdan alakertaan keittiöön. Lämmitän keiton ja pyöräytän vielä valkosipulia pannulla, jotta tuoksu kiemurtelisi yläkertaan. Pian kuuluu askelten narina rappusissa.

Keiton kanssa nautitaan aina kunnon ruisleipää ja voita, sekä ruokajuomana iso kannullinen vettä. Tämä hiukopala ei vierailta unohdu, kurkkukeittoa toivotaan yhä uudelleen."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi