lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Lapsuuden juustoherkkuja

Kotijuusto onnistuu helpoiten juustonjuoksuttimella, mutta myös sitruunamehu tai hapan piimä tekevät maidosta juustoa.

2.2.2012 2:23

Elvi Rista

Leivän päällä on juoksuttimella tehtyä kotijuustoa. Pieni pallo on sitruunamehun avulla tehty tuorejuusto. Lautasella on paistettua munajuustoa hillon kera. Kuvan alalaidassa pikkukupeissa on uunijuustoa.

Leivän päällä on juoksuttimella tehtyä kotijuustoa. Pieni pallo on sitruunamehun avulla tehty tuorejuusto. Lautasella on paistettua munajuustoa hillon kera. Kuvan alalaidassa pikkukupeissa on uunijuustoa.

Lapsuusmuistot mummolan keittiöstä ovat nyt muotia. Niin kuin puuliedellä jättikattilassa keitetty kotijuusto.

Juustomuotit nimittäin myytiin joulun alla muutamasta puodista loppuun. Muotteja tehtaileva oululainen Puutalli vahvistaa: menekki on ollut vuodet pääksytysten tasaista, mutta viime vuonna kysyntä on lähtenyt kasvuun.

Kotijuustoa voi onneksi tehdä ilman muottiakin, vaikka siivilässä. Onnekas voi löytää antiikkiliikkeestä ikivanhan puukehän, johon sulho on kaivertanut morsiamen nimikirjaimet ja talon oman puumerkin, joka suojeli talonväkeä kaikelta pahalta. Jos sellaista aarretta edes raaskii käyttää.

Perinteet vaihtelevat maakunnittain. Hämeessä lapsuutensa elänyt muistaa, miten mummo paistoi munajuustoa kevään juhliin. Pohjoisessa taas keitettiin tuntikaupalla punaista heraa aina juhannuksena, ja Kainuussa paistettiin juustoleipää eli leipäjuustoa.

Nyttemmin perinteet ovat sekoittuneet, ja kymmenet pienjuustolat ympäri Suomen tekevät esimerkiksi paistettua munajuustoa.

Kotijuustoja tekevät myös isot meijerit, joskin Valio luopui paistetusta Ilves-munajuustostaan jo yli kymmenen vuotta sitten, kun pienjuustoloiden renessanssi toi kilpailevia herkkuja markkinoille.

Ternimaidosta tehty uunijuusto on oman lapsuuteni paras juustoherkku. Olin tosin pillahtaa itkuun, kun sain tietää, että mummon käyttämä ternimaito, poikimisen jälkeen lypsetty maito, kuuluisi antaa vasikalle eikä ihmiselle.

Onneksi yhtä hyvää uunijuustoa voi tehdä tavallisestakin maidosta, mutta silloin massaan pitää lisätä munia.

Ternimaitoa voisi toki nyt aikuisena kokeilla. Hyvällä tuurilla sitä kuulemma löytää marketin pakastinaltaasta.

 

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae




















 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.