lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
HÄMMENTÄJÄ

Mies hurahti tagineen

26.1.2012 2:23

Mies toivoi joululahjaksi taginea, marokkolaista keramiikkapataa. Hukkainvestointi, kävi mielessä. Nyt ei vaikuta siltä. Jo kaksi lumoavaa pataruokaa on nautittu tammikuun aikana.

Piippalakkimainen kannen muoto saa höyryn kiertämään padassa ja mehevöittää mausteisen aterian. Pata on alun pitäen pohjoisafrikkalaisten berberien vuosisatoja sitten kehittämä saviastia. Tagine (tai tajine) tarkoittaa sekä pataa että siinä valmistettua ruokaa.

Lahjan saaja tilasi netistä kolme marokkolaisruokien keittokirjaa ja uppoutui resepteihin sohvannurkassa. Annoin hänen tutustua niihin rauhassa, vaikka samalla pelkäsin, että makumatka tyssää alkuunsa. Olisivatko ohjeet liian konstikkaita?

Epäilin turhaan. Kokki valitsi reseptin, kirjoitti kauppalistan ja lähti ostoksille haalimaan eksoottisia aineksia. Ennen ruuanlaittosessiota vaimo häädettiin keittiöstä.

Viime sunnuntain tagine syntyi luisesta karitsanlavasta. Pata nimettiin luumulampaaksi, koska ruualla ei ollut englanninkielisessä reseptissä varsinaista nimeä.

Ruualla pitää olla nimi, jotta siitä voi puhua ja sitä toivoa. Nimetön ruoka ei maistu miltään edes siitä juteltaessa.

Pata tekeytyi tuntikaupalla. Kokki kävi välillä padalla, nosti kannen ja kumosi joukkoon ohjeenmukaisia mausteita ja liotettuja kuivahedelmiä.

Höyry kiiri kohti kattoa. Tuoksut ja pitkä valmistusaika villitsivät ruokahaluni. Sieraimeni laajenivat nuuhkiessani viekoittelevia tuoksuja.

Nieleskelin monta kertaa keittiön oviaukossa, kun törmäsin pyörryttävään maustehyökyyn.

Hus, hus, kokki sanoi yrittäessäni nälissäni tunkeutua tutulle reviirille.

Kun rauhoituimme päivälliselle, huikaistuin lammastaginen taivaallisesti läpimaustuneista manteleista ja mureasta lihasta. Inkivääri, kanelitangot, korianterinsiemenet, appelsiininkuori, sahrami, hunaja, aprikoosit ja luumut herättivät padan maun täyteen kukkaan.

Berberin vaimo hyrisi kylläisenä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae




















 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.