19.11.2009 4:03
Rommi pitää kehon elinvoimaisena, väittävät miehet Martiniquella.
Rommi on äijien juoma. Sitä pienet ja paksut äijät juovat Keski-Amerikassa niin kuin äijät juovat.
Kun aurinko hellittää, isännät kantavat muovituolinsa patioille ja kadunvarsille illan pimeyteen. Toisinaan tuolinjalan vieressä on pullollinen rommia. Naapuruston hiljentyessä saa rauhassa humaltua, välillä liikaakin.
Juhlapyhinä ei tarvitse odotella pimeää. Silloin rommista uupuneita äijiä lojuu pölyisellä kylänraitilla jo ennen puolta päivää.
Nuoret miehet juovat romminsa mielellään baarissa. Sitä tilataan pöytäseurueelle pullollinen yhdellä kertaa. Samalla tarjottimella tuodaan kulhollinen jäitä ja limetin lohkoja. Ne riittävät maustamaan pehmeän tumman rommin.
Naiset tilaavat rommia juoma kerrallaan ja siemailevat sitä maltillisesti värikkäillä pilleillä. Muovimukeihin on sekoitettu rommin, limetin ja jäiden lisäksi Coca-colaa tai appelsiinimehua. Heidän seuralaistensa mielestä rommi ja kokis ovat naisille sopimaton yhdistelmä. Kuplathan nousevat hetkessä päähän, he väittävät.
Minä väitän, että riehakas vaikutus tulee rommista. Paukut ovat sen verran vahvoja, että annostelu rikkoisi kaikki lait ja asetukset, jos sellaisista näissä maailmankolkissa tiedettäisiin.
Kirjoittaja on vieraillut useissa Keski-Amerikan maissa.
VIINAKOULUVaaleat sotkettuna, tumma on parasta yksin 19.11.2009
Maistetut 19.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi