23.2.2012 2:23
Hikoilen kuntosalin juoksumatolla. Vastapäätä televisiossa kokataan kanaa balsamicokastikkeessa. Ehkä henkilökunta yrittää muistuttaa minua siitä, miksi olen ylipäänsä päätynyt kuntosalille.
Tai sitten nykyään on mahdotonta avata tv:tä näkemättä ruokaohjelmia. Kotimaisilta ilmaiskanavilta niitä tulee yli 160 viikossa.
Valinnanvaraa on. Esimerkiksi brittikokki James Martin kokkaa ja leipoo neljässä ohjelmassa.
Vaihtelua kaivatessaan voi seurata esimerkiksi Kuumaa latinoruokaa, Mahdotonta illallista tai Ruokatiedettä. Kilpailunjanoisille löytyy Top Chef, MasterChef, Iron Chef ja Huikea kakkukisa.
Laihduttajillekin on omat ohjelmansa. Äijien ruokaohjelmissa taas kalastetaan erämaassa. Eikä sellaista maailmankolkkaa olekaan, jossa rohkea tv-kokki ei olisi maistellut paikallisen katukeittiön jännittäviä antimia.
Liv-kanavan kanavapäällikkö Katja Santala muistelee, että kokkiohjelmien buumi alkoi 2000-luvun taitteessa brittiläisestä Jamie Oliverista. Samoihin aikoihin Jyrki Sukulasta ja Harri Syrjäsestä tuli Suomessa koko kansan tuntemia julkkiksia. Buumi tuntui hetkeksi laantuvan.
Mutta nyt se on taas entistä elinvoimaisempi.
Santalan mukaan ruokaohjelmien suosio on osa ilmiötä, jossa ruuasta on tullut yhä suurempi osa ihmisten elämää.
"Ruuasta puhutaan enemmän kuin koskaan. Siihen liittyy niin paljon erilaisia näkökulmia. Toiset ostavat kaiken kauppahallista, toiset karppaavat. Trendit vaihtuvat. Aiheita ohjelmille siis riittää."
Viime vuosina ammattikokkien rinnalle televisioon ovat ilmestyneet tavalliset ihmiset. Arvostele mun illallinen ja MasterChef ovat kumpikin kymmenissä maissa toteutettuja formaatteja. Miksi tavis tahtoo katsoa, kun toinen tavis kokkaa?
"Amatöörikokit suhtautuvat ruuanlaittoon hyvin intohimoisesti. Ohjelmia katsoessa voi verrata itseään muihin", Santala sanoo.
Perinteisissä kokkiohjelmissa vihannekset on pilkottu valmiiksi eikä julkkiskokin kohokas lässähdä. MasterChefissä taas kananmunat putoilevat lattialle, eikä kantarellia eroteta suppilovahverosta. Se on lohdullista. Mokailevat kokit ovat kanssani samalla tasolla.
Michelin-kokkeihin suhtaudun kuin eksoottisiin eläimiin – ihaillen, mutta vähän pelokkaasti.
Ylpeyttä taas tunnen silloin, kun luokkakaverini, IT-kehityspäällikkö, paistaa tv:ssä täydellisen ahvenen.
Harrastelijaohjelmissa pääsee myös tirkistelemään, toisin kuin perinteisissä kokkiohjelmissa. Arvostele mun illallinen -formaatin suosiota selittää Santalan mukaan osin se, että katsojat pääsevät kurkistelemaan muiden koteihin.
"Ruokaohjelmat ovat osa elämäntapatrendiä, jossa koti on yhä tärkeämpi. Suomessakin kutsukulttuuri on kasvussa: ystävät kutsutaan nyt kotiin eikä kahvilaan. Ohjelmista saa ideoita illanviettoihin, ja niissä pääsee tirkistelemään, miten muut juhlivat."
Jos ruokaseura kuitenkin vielä puuttuu, ei hätää. Subilla alkaa ensi kuussa ohjelma, Rakkaudella katettu, jossa sinkut hurmaavat toisiaan – itse tehdyillä aterioilla, tietysti.
Katsojien kommentteja 23.2. 2:23
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi