Tänäänkin syödään riisiä

Managua. Nuori nainen pyytää ostamaan ruokaa lapselleen. Naisella on pieni tyttö, joka näyttää vanhukselta. Iho on ohut ja veltto, vaikka sen pitäisi olla kauniin ruskea ja kimmoisa. Hänen hiuksensa ovat harmaat ja haperoiset, vaikka ne voisivat olla kiiltävän mustat.

Tytön koko olemus on vetelä. Lihakset ja motoriikka eivät ole kehittyneet oikeanlaisen ravinnon puutteen vuoksi.

Aliravitsemus on saanut kasvot.

Naisen pyyntö ei ole ensimmäinen, ainutlaatuinen eikä odottamaton. Tällaisia lapsia täällä elää, vaikka en ole edes Afrikassa, maapallon pahiten nälän vaivaamassa maanosassa.

Naisen kotona on varmasti samanlainen nokinen avotulisija kuin monella muullakin Nicaraguan köyhällä. Vähemmän kehittyneissä maissa tällaisia keittiöitä on vielä useammalla.

Maailman tulva- tai sota-alueilla ihmisillä ei ole keittiöitä välttämättä lainkaan, mutta eipä ole juuri mitään, mitä siellä valmistaisikaan.

Tällaisessa keittiössä laitetaan yksitoikkoista ruokaa. Nicaraguassa se on riisiä, papuja ja taas riisiä. Osittain siksi, että muuta ei ole, mutta myös siksi, etteivät äidit tiedä, mitä ravitseva ruoka sisältää.

Samanlaista köyhyys on Aasiassa: ruoka on liian yksipuolista.

Kaikki äidit eivät esimerkiksi tiedä, että läheisen puun hedelmät monipuolistaisivat ravintoa tai että välillä riisin sijasta torilta voisi ostaa porkkanoita.

Eniten ravinnon puutteesta ja yksipuolisesta ravinnosta kärsivät juuri lapset ja raskaana olevat naiset.

Kirjoittaja matkusti Nicaraguassa kuluvan vuoden huhtikuussa.

 Punaisen Ristin Operaatio nälkäpäivä 17.–19. 9.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi