Voiko tuota syödä?

Söin pitsaa ensi kerran seitsenkymmenluvun lopulla. Kotikaupunkiini Tornioon oli avattu italialainen ruokapaikka, joka tarjosi tomaattikastikkeen ja juuston kanssa paistettua hapattamatonta uunivehnäleipää. Pitsa oli eksoottinen ruoka.

Kymmenen vuotta myöhemmin olin yhtyeeni kanssa Tampereella soittamassa. Ennen keikkaa söimme kiinalaisessa ravintolassa. Menun omituiset pöperöt pelottivat pohjoisen seuruetta niin paljon, että osa päätyi suosiolla tilaamaan ranskalaiset ja nakit – siis belgialais-saksalaista cuisinea.

Myöhemmin muutin japanilaispaikan viereen. Pian hyvillä neuvoilla aseistautunut tuore sushikokki järjesti kestit kavereille. Kukaan vieraista ei tohtinut syödä raakaa kalaa, hirmuisesta merilevästä puhumattakaan.

Ruoka on viesti. Sosiaalista pääomaa.

Köyhinä aikoina kokattiin kyökin puolella vakavana, ja muru purtiin tuvassa hartaana ja hiljaa. Lihaa oli harvoin, kalaa useammin. Perusravintoa olivat juurekset, karkea puuro ja tumma leipä, usein kaarnajauholla jatkettuna.

Kaukaisten maiden kuivatut rypäleet, rusinat, vilahtivat teurasajan maksalaatikkoon vaurautta merkitsemään joskus 1800-luvulla. Ökytalossa pantiin piirakkaan lantun tai ohran sijaan oikein riisikryynipuuroa.

Vuosisadan vaihteessa erilaiset pippurit, pomeranssinkuoret, kanelit ja neilikat olivat jo tuttuja juhlaruokien höysteitä. Kajaanilaistuvan kirkkokahveilla nähtiin valkeaa nisua. Sitten sota katkaisi keittiön kansainvälistymisen.

Lapsuuteni 70-luvun aikakauslehdet olivat täynnä Välimeren makuja. Seuramatkailu Espanjaan, Italiaan ja Kreikkaan avarsi jauholla jatketun lenkin ja muoviin pakatun ranskanpullan ankeaa maata.

Mummokin taisi pian pitsan taiat. Tosin leipoi sen murotaikinaan, laittoi kastikkeeksi ketsuppia ja tuuppasi heti pakastimeen. Mikrolämmitettynä se oli toisesta päästä tulessa ja toisesta jäässä.

Sitten tulivat vietnamilaisten mukana Kiinan ja lopulta Thaimaan keittiöiden maut ja tuoksut.

Näinä päivinä jopa Toropaisen isäntä häärii intoa puhkuen keittiössä ja selostaa mustekalan kalttauksen vaiheet ja ikkunalaudalla törröttävien chililajikkeitten tulisuudet scovillen asteikolla. Pitsa, kebab, karri ja tacot ovat arkiruokaa.

Kyökissä touhutessa ei aina muista, että karjalanpiirakka on kotoisin Venäjältä, makaroni Kiinasta, hernekeitto Roomasta, kaakao asteekkien hovista ja kalakukko Kastiliasta.

Kirjoittaja on muusikko ja kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi