Yrjänä ahdistuu ohjeista

Uusi kolumnisti loihtii ruokansa kuvista.

Muusikko ja kirjailija A. W. Yrjänä aloittaa tänään ruokasivujen kolumnistina.

Moni ehkä kysyy, miksi.

"Kaikkea pitää kokeilla paitsi Reikä seinässä -ohjelmaa ja lööpissä oloa", Yrjänä vastaa.

Jos on seuraillut CMX-yhtyeen laulajan edesottamuksia muuallakin kuin keikoilla, Yrjänän kiinnostus ruokaan ei välttämättä ole yllätys.

Viime vuonna hän debytoi ravintola Ilveksessä vierailevana keittiömestarina ja ideoi menun hummuksesta, välikyljyksestä, kananpojanmaksasta ja pistaasijäätelöstä.

Lisää miehen ruokaharrastuksesta paljasti tänä syksynä julkaistu Päiväkirja taiteesta ja elämästä. Siinä poukkoilevat siiderit, lammastaginet, ahven-parmesaanipullat – ja yksi sillihai.

"Siinä se makasi Citymarketin kalatiskissä. Tyyppi oli ehkä puolitoista metriä, tullut kauppiaalle sillierän mukana", Yrjänä muistelee sisarelleen valmistamaansa sillihaita neljä vuotta myöhemmin ravintolan pöydässä Porvoossa.

"Alkupalana taisi olla mustekalaa pinaatissa."

Mistä tällainen innokkuus ruokaan on saanut alkunsa?

Alun jäljittämiseksi joutuu matkustamaan 1980-luvulle ja Tornioon. Noihin aikoihin Aki Ville Yrjänä oli tyttöystävänsä kanssa kasvissyöjä.

"Siihen liittyi intialaisia uskontoja ja muita juttuja."

80-luvulla kasvissyönti oli Torniossa sen sortin omituisuus, että ruoka oli pakko tehdä itse.

Se oli se alku.

Elämäntapaa jatkui viisi vuotta. Sitten tyttöystävä eräänä päivänä söi pihvin. Yrjänä palasi sekaravintoon.

Vakavampi harrastus ruuasta tuli Yrjänälle kolmenkympin jälkeen. Nykyään hän luonnehtii itseään "melko pitkälle edistyneeksi harrastajaksi". Haastattelun edetessä käy selväksi, että melko on häneltä turhaa vaatimattomuutta.

"Meillä ei ole kotona ankkaprässiä, mutta melkein kaikki muut välineet on."

Ankkaprässiä?

"Sillä puristetaan ankan luista viimeisetkin liemet. Ei taida olla kovin yleinen."

Kylään lähtiessään hän kertoo ottavansa usein mukaansa veitsenteroittimen.

"Se on ihmisistä varmaan ärsyttävää. Mutta on ärsyttävää yrittää leikata voiveitsen nurjalla puolella."

Nyt joku saattaisi leimata Yrjänän snobiksi. Malttia. Virne käväisee usein kasvoilla korostamassa, ettei hän sittenkään suhtaudu asioihin turhan vakavasti.

Kolumnistina Yrjänä ei aio kirjoittaa kovin söpöjä tekstejä. Aihioita niihin hän on hionut päässään useita.

"Olen sekaravinnon syöjä, mutta en usko jättimäiseen karjatalouteen."

"Uskon kausituotteisiin. Kaiken ei tarvitse olla saatavana koko ajan."

"Olen lisäravinnefriikki. Varmaan 20 pilleriä menee joka aamu."

Päiväkirjansa perusteella Yrjänä lukee kaiken aikaa. Ruokakirjallisuus ei tekstissä vilise, mutta sitäkin hän lukee.

Kotona on parisataa ruokakirjaa. Niiden tekijöitä hän ei joko muista tai viitsi nimetä. Paitsi yhden, Jean Anthelme Brillat-Savarinin (1755–1826).

Brillat-Savarin kirjoitti miltei 200 vuotta sitten Maun fysiologian, josta kasvoi sittemmin gastronomian hienostunut klassikkoteos.

Ei yllätä, että Yrjänä mainitsee juuri sen. Brillat-Savarin ei kirjoittanut kirjaansa kuin muutaman reseptin. Pääasiassa teos on kokoelma kertomuksia pöydän iloista.

"Tein kerran jotain ruokaa ohjeesta, ja se oli tosi ahdistavaa. Vähän kuin ajaisi autoa ja lukisi samalla ohjekirjaa. Kaverit kysyy joskus, mistä sä tämän ruuan keksit. Vastaan yleensä, että näin jotain sen tyylistä kuvassa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi