Valikko
Reseptit    |   Resepti

Mehevä munakerrosleipä

Älä säikähdä pitkää reseptiä, sillä leipä on helppotekoinen. Tämä mehevä munaleipä syntyy kerrostamalla lohta, pinaattia ja avokadoa. Päällimmäiseen leipään paistetaan muna keskelle leipää meheväksi makulisäksi.

  1. Älä säikähdä pitkää reseptiä, sillä leipä on helppotekoinen. Tämä mehevä munaleipä syntyy kerrostamalla lohta, pinaattia ja avokadoa. Päällimmäiseen leipään paistetaan muna keskelle leipää meheväksi makulisäksi.
12
viipaletta maalaisleipää
3 rkl
huoneenlämpöistä voita
2 rkl
dijoninsinappia
4
viipaletta kylmäsavulohta
2
pientä kypsää avokadoa viipaleina
3 dl
maukasta juustoraastetta, esimerkiksi Gruyère tai Comté
4
kananmunaa
 
hiutalesuolaa
 
muutama kierros valkopippuria myllystä
 

Valkokastike:

1 rkl
huoneenlämpöistä voita
1 rkl
vehnäjauhoja
2 dl
(täys)maitoa
4 dl
salaattipinaattia
  • suolaa
     
    muutama kierros valkopippuria myllystä
     
  • Tarjoiluun:

  • vihreää salaattia
    1. Tee ensin valkokastike. Sulata voi pienessä kattilassa tai pannussa. Ripottele jauhot joukkoon. Paista niitä noin minuutti koko ajan sekoittaen. Lisää maito ja kypsennä seosta koko ajan sekoitellen muutama minuutti, kunnes kastike sakenee. Lisää salaattipinaatti. Mausta suolalla ja pippurilla. Peitä foliolla ja laita hetkeksi sivuun.
    2. Voitele leivät voilla. Sivele neljälle leivälle sinappia ja laita päälle lohta. Nosta lohen päälle valkokastiketta.
    3. Paahda neljä leipää pannulla. Laita niille juustoraastetta ja viipaloitua avokadoa. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita folion alle.
    4. Ota pienehköllä, pyöreällä muotilla kolot loppuihin neljään leipään, joiden päällä ei ole lohta tai avokadoa. Paista kololeipien toiselle puolelle kaunis väri isolla pannulla. Käännä leivät ja riko koloihin kananmunat. Nosta pannulle myös lohella päällystetyt leivät. Anna leipien lämmetä ja munien hyytyä miedohkolla lämmöllä muutama minuutti. Jos et pidä raa'asta keltuaisesta, käännä munaleivät varovasti lastan avulla ja paista toiselta puolelta vielä hetki.
    5. Nosta leivät lautasille päällekkäin. Tarjoa vihreän salaatin kanssa.
    6.  
    7. Vinkki: Voit myös paistaa kananmunat erikseen toisella pannulla.
    8. Resepti: Sanna Kekäläinen

      Seuraa uutisia tästä aiheesta

    • aamiainen
    • brunssi
    • Täytetyt leivät

    Kommentit

      Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

      Näytä lisää
      Luetuimmat
      1. 1

        ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

      2. 2

        Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

      3. 3

        Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Lihavuuden syy voi olla aivoissa

      4. 4

        Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

      5. 5

        Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

      6. 6

        Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

      7. 7

        Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

      8. 8

        Tästä Brasilian lihaskandaalissa on kyse – maailman suurimpien lihantuottajien synnit voivat kulkeutua suomalaistenkin lautasille

      9. 9

        Onneksi saan olla hoitovapaalla kolmannenkin vuoden – näillä unilla minusta olisi töissä enemmän haittaa kuin hyötyä

      10. 10

        Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

      11. Näytä lisää
      1. 1

        ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

      2. 2

        Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

      3. 3

        Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

      4. 4

        Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

      5. 5

        Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

      6. 6

        Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

      7. 7

        Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

      8. 8

        Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

      9. 9

        Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

      10. 10

        Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

      11. Näytä lisää
      1. 1

        Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

      2. 2

        Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

      3. 3

        Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

      4. 4

        Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

      5. 5

        En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

      6. 6

        Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

      7. 7

        Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

      8. 8

        ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

      9. 9

        Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

      10. 10

        Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

      11. Näytä lisää