Reseptit    |   Resepti

Georgialainen hatsapuri

Hatsapurista tunnetaan sekä suljettu että tässä oleva avonainen versio.

7½ dl
vehnäjauhoja
1 ps
kuivahiivaa
2 tl
sokeria
1½ tl
suolaa
1 rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
2 dl
maitoa
1½ dl
vettä
rypsi- tai oliiviöljyä voiteluun

Täyte:

4 dl
mozzarella-
emmental-juustoraastetta
200 g
fetajuustoa
4
kananmunaa
 Valmista taikina. Mittaa jauhot suureen kulhoon. Lisää kuivahiiva, sokeri, suola ja öljy.

 Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöiseksi. Kaada kulhoon ja sekoita.

 Alusta taikinaa yleiskoneella noin 5 minuuttia tai käsin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa. Peitä liinalla ja jätä kohoamaan 1½ tunniksi.

 Ota kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle työpöydälle ja vaivaa sitä hetki. Jaa taikina neljään palaan.

 Kaulitse palat ovaalin muotoisiksi ohuiksi leiviksi ja siirrä ne leivinpaperilla vuoratulle pellille. Rullaa palojen reunoja keskelle päin, jotta saat veneen muotoisen leivän.

 Sekoita kulhossa juustoraaste ja kuutioitu fetajuusto. Jaa täyte veneiden keskelle.

 Voitele leipien reunat rypsi- tai oliiviöljyllä esimerkiksi silikonia pullasutia käyttäen. Paista hatsapuri-leipiä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

 Ota pelti uunista ja muotoile lusikalla leipien keskelle kolo. Riko kuhunkin syvennykseen kananmuna niin, että keltuainen säilyy ehjänä. Jatka paistamista vielä 6–7 minuuttia, kunnes valkuainen on lähes hyytynyt, mutta keltuainen on vielä sisältä juoksevaa. Ota uunista ja anna jälkikypsyä parin minuutin ajan. Tarjoa heti.

Resepti: Laura Kaapro

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Leivät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    3. 3

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    6. 6

      Näin valta turmelee – Tutkijoiden mukaan vaikutukset ovat verrattavissa aivovaurion seurauksiin

    7. 7

      Sukellus­veneretkellä kadonneen ruotsalais­toimittajan perhe kirjoitti koskettavan kirjeen: ”Antakaa meille tieto siitä, mitä on tapahtunut”

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    10. 10

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää