11.3.2010 4:04 | Ruokalajit: suolaiset leivonnaiset, kala- ja äyriäisruuat
Taikina:
Täyte:
Sekoita muusin joukkoon suola, vehnäjauhot ja osa ruisjauhoista. Lisää pehmennetty voi ja sekoita tasaiseksi. Lisää ruisjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhosta. Anna taikinan levätä puoli tuntia jääkaapissa.
Valmistele sillä välin täyte. Huuhtele pinaatti, poista tarvittaessa kovia lehtiruoteja. Pese purjo hyvin, hienonna.
Kuumenna pannussa öljy. Kuullota purjosilppu kevyesti. Lisää pinaatinlehdet sekä valkoviini. Anna kiehua, kunnes valkoviini on haihtunut lähes kokonaan. Siirrä pannu syrjään.
Leikkaa lohi suikaleiksi saksilla.
Ota taikina jääkaapista. Voitele halkaisijaltaan noin 22 cm:n vuoka. Painele taikina jauhoisten käsien avulla vuoan pohjalle ja reunoille. Paina taikinaa tiukasti reunoja vasten. Pistele haarukalla pohjaan muutama reikä. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Sekoita yhteen kerma, maito, munat ja juustoraaste, mausta pippurilla.
Ota piiras uunista. Laita pohjan päälle pinaatti-purjoseos. Asettele sen päälle lohisuikaleet. Kaada kerma-maitoseos vuokaan täytteiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa vielä 20–25 minuuttia. Tarjoa haaleana.
Potuttaa 11.3.2010
Yhdeksän hyvää perunalisäkettä 11.3.2010
Sinappi-kermamuhennetut perunat 11.3.2010
Perunacurry 11.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi