lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Resepti: Sinihomejuustolla maustettu punajuurilaatikko

20.8.2009 3:47 | Ruokalajit: pääruuat, liharuuat, munaton

Sinihomejuustolla maustettu punajuurilaatikko  

  • 1 dl ohraryynejä
  • vettä keittämiseen (laita suolaa keitinveteen)
  • 3–5 tuoreita punajuuria (noin 600 g)
  • vettä keittämiseen (laita suolaa keitinveteen)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 250 g jauhelihaa
  • 1 pieni sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 palsternakka
  • 1–2 porkkanaa
  • 2 tl hunajaa
  • 2 tl punaviinietikkaa
  • 150 g sinihomejuustoa
  • suolaa ja valkopippuria
  • 1 1/2 dl kasvis- tai kanalientä
  • 2 dl kuohu- tai ruokakermaa

 

Keitä ohraryynit miedosti suolalla maustetussa vedessä. Keitä punajuuret suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori sipuli ja valkosipuli, hienonna. Kuori palsternakka ja porkkana, ja pilko pieniksi tai raasta.

Paista jauheliha suuressa pannussa ja lisää sekaan sipuli, valkosipuli, palsternakka ja porkkana, anna hautua hetki. Sekoita kaikki aineet keskenään, mausta seos suolalla ja valkopippurilla.

Öljyä uunivuoka, laita ainekset vuokaan. Paista 175-asteissa uunissa noin tunnin ajan. Tarjoa punajuurilaatikon kanssa salaattia, jossa on omenaa, punasipulia, salaattia ja paahdettuja auringonkukansiemeniä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae




















RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.