lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
RESEPTI

Vuohenjuusto-tomaattiraviolit

Raviolit

28.1.2010 9:32

Laske pastakoneessa ohueksi kaulittu levy täytekekojen päälle.

Laske pastakoneessa ohueksi kaulittu levy täytekekojen päälle.

  • pastataikinaa

  • Voiteluun:

1 kananmuna

  • Täyte:
  • 200–300 g pehmeää vuohenjuustoa
  • 3 isoa tomaattia
  • 2 rkl persiljaa
  • 2 rkl tuoretta basilikaa
  • 2 tl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • (suolaa)

  • Kastike:
  • 2–3 rkl oliivioljyä
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • parmesaania

 Kuutioi tomaatit ja hienonna yrtit. Sekoita kulhossa täytteen ainekset.

 Tee pastataikinasta koneen avulla ohutta levyä. Voitele pastalevy kevyesti kananmunalla.

 Jaa täyte pastataikinalevyn päälle kukkurallisen teelusikan kokoisiksi keoiksi. Laita keot noin kahdeksan sentin välein, jotta ravioleista ei tule liian pieniä.

 Laske päälle hitaasti toinen pastalevy. Painele pastalevyt hyvin kiinni täytteen ympäriltä.

 Leikkaa raviolit neliön muotoisiksi levyiksi, niin että niiden sivut ovat noin kahdeksan senttiä. Keitä suolatussa vedessä pari kolme minuuttia.

 Valmista kastike. Pilko tomaatit neljään osaan, hienonna basilika. Kuullota tomaatteja ja basilikaa hetken ajan oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

 Lisää keitetyt raviolit ja anna kastikkeen levitä niiden päälle. Laita koristeeksi hiukan hienonnettua persiljaa. Tarjoile parmesaanin kanssa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae




















RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.