Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Ei elämää, vaan koulua varten

Ylioppilaskirjoituksissa lukiolaiset valitsevat matalimman aidan. Minkä ihmeen takia?

 |   | 
 
Palstalla arvioidaan kotimaan ja maailman asioita kosketusetäisyydeltä. Anna-Sofia Berner twitter.com/asberner
matti pikkujämsä

En muista kovin paljon siitä, mitä lukiossa opetettiin, mutta sen muistan, montako laudaturia sain. Neljä.

En ole koskaan tarvinnut niitä mihinkään. Yliopisto ei ollut niistä kiinnostunut, työnantajista puhumattakaan. Yritän kyllä kertoa niistä aina, kun on pienikin mahdollisuus.

Tällä viikolla abiturientit on taas suljettu juhlasaleihin kaikkialla Suomessa. Koulu on järjestänyt saleihin konseptipapereita, joihin on leimattu tai painettu lukion nimi. Kokelaat ovat pakanneet mukaan eväät, pehmeän lyijykynän, tahraamattoman kuulakärkikynän ja viivoittimen, joiden avulla he vetävät papereihin ylioppilastutkintolautakunnan vaatimat riittävät marginaalit.

Ne marginaalit muistan. Niistä oli turvallista aloittaa. Niitä oli harjoiteltu kaksi ja puoli vuotta.

Ylioppilaskirjoitukset on suuri kansallinen instituutio. Kuin kirkko tai eduskunta, mutta tahrattomampi ja pysyvämpi.

Se johtuu siitä, että aikuiset eivät tiedä tai muista, miten ne suoritetaan. Heitä kiinnostavat arvosanat. Laudaturit, eximiat, magna cum laudet. Ne ovat latinaa. Ne kuulostavat hienoilta. On tärkeää, montako niitä on. Sillä ei ole niin väliä, mistä kokeesta ne ovat.

Lukiolaiset vastaavat aikuisten toiveisiin. He kirjoittavat englantia, lyhyttä matematiikkaa, ruotsia ja terveystietoa. Helppoja aineita, joita he osaavat.

Taktikointi alkaa jo ensimmäisenä vuonna. 16-vuotiaat valitsevat kursseja, joista on hyötyä kirjoituksissa. He laskelmoivat. He tietävät, että terveystiedon ylioppilaskokeeseen pitää opiskella kolme kurssia. Ja että historian kokeeseen pitää opiskella kuusi, fysiikkaan kahdeksan ja pitkään matematiikkaan kolmetoista kurssia. Miksi lukea montaa kieltä, kun yksikin riittää?

"Niin sanottuja harvinaisia kieliä kirjoitetaan vähän. Ne ovat tosin harvinaisia vain Suomen lukioissa", Sirkku Kupiainen koulutuksen arviointikeskuksesta toteaa kuivasti.

Minä tein toisin. (Koska äiti vaati.) Valitsin lukiossa pitkää matematiikkaa, pitkää saksaa ja englantia, filosofiaa, fysiikkaa, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Ruotsi oli vielä pakko kirjoittaa, joten siitäkin luin ylimääräisen kurssin.

Kaikki nämä ovat aineita, joissa kursseja on paljon. Silti ylitin nipin napin lukion minimikurssimäärän.

Millä terveystiedon lukijat oikein täyttävät koulupäivänsä?

Kaltaiseni hikarit vääristävät ylioppilaskokeiden arvostelua. Vaikeina pidettyihin kokeisiin osallistuu paljon hyviä opiskelijoita. Niinpä huonoinkin on usein aika hyvä. Siksi saksasta on vaikeampi saada magna kuin englannista.

Hallitusohjelmassa onneksi luvataan, että tähän puututaan. Gaussin käyrä saattaa olla pian historiaa.

Lukiolain toisessa pykälässä kerrotaan lukion tavoitteet. Siinä ei mainita sanallakaan laudatureita. Se alkaa näin: Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi.

Painan tämän mieleeni, kun lähden tapaamaan Kallion lukion filosofianopettajaa Ukri Pulliaista. Hän on opettanut 16 vuotta ja nähnyt, miten kirjoitukset ovat muuttuneet koulussa koko ajan tärkeämmiksi. Oppilaat valikoivat kurssinsa kirjoituksia varten. "Saan usein kuulla, että filosofian pakollinen kurssi oli tosi kiva ja voi, kun voisin ottaa sitä lisää, mutta en voi, koska tähtään kirjoituksiin. Ei kukaan ennen sanonut niin!"

Onko tavoitteellisuudessa sitten jotain pahaa? On, jos tavoitteena ei ole oppiminen vaan arvosana. Se syö yleissivistystä. Lisäksi väärin ja hölmöin perustein tehtävät valinnat vaikuttavat oppilaiden tulevaisuuteen. Ne sulkevat ovia, joita on myöhemmin vaikea avata.

Tyttöjen yleisin reaaliaineiden yhdistelmä on psykologia ja terveystieto. Poikien fysiikka ja kemia. Yhdeksännellä luokalla tytöt ovat Pisa-tulosten mukaan poikia parempia luonnontieteissä. Silti pojat päätyvät hyväpalkkaisiin insinööritöihin ja tytöt hoitoalalle.

Luulen, että tytöt pitävät fysiikkaa liian vaikeana tai tylsänä. Tai he haluavat mieluummin helpon ällän kuin oppia, miten maailmankaikkeus toimii.

Opiskelin seitsemän kurssia fysiikkaa, vaikka en kirjoittanut sitä. Ei siitä ole ollut mitään mitattavaa hyötyä, mutta sitä en voinut etukäteen tietää. Sitä paitsi saatoin jopa vähän sivistyä. Ainakin opin kärsivällisyyttä ja kestämään sitä, että maailmassa on vaikeita asioita.

Filosofianopettaja Pulliainen kertoo tehtävästä, jota hänellä oli tapana teettää opiskelijoillaan. Hän jakoi opiskelijat ryhmiin ja pyysi näitä miettimään, millaisen yhteiskunnan he loisivat, jos olisivat diktaattoreita.

"Ennen vastaukset olivat aivan hulluja ja mielettömiä!" opettaja nauraa.

Nyt hän on melkein luopunut tehtävästä, koska vastaukset ovat masentavia.

"Moni sanoo, että eikö tämä Suomi ole ihan hyvä."

Pulliainen lyö kasvonsa kämmeniin. "Kymmenen vuotta sitten en osannut edes kuvitella sellaista vastausta!"

Opettajan angsti tarttuu. Onhan se surullista, jos nuorten mielikuvitus ei riitä muuhun. Ei edes Kallion lukiossa, jota käyvät tulevat taiteilijat.

Kuulostaa siltä, että lukio kasvattaa yhteiskunnan jäsenten sijaan alamaisia. Oppimisen ihanuus ja hulluus puuttuu. Tilalla on suoritus, opiskelu vain koetta varten. Koetta, jonka arvosanalla ei välttämättä edes tee mitään.

Kallion lukion pääportaikossa ei saa kulkea. Tien sulkee kyltti, joka pyytää hiljaisuutta. Ylioppilaskirjoitukset ovat käynnissä. Jännitys leijuu käytävillä. Siellä ne nyt ovat!

Neljännen kerroksen luokassa 44 alkaa Ukri Pulliaisen opettama elämänkatsomustiedon tunti. Istun vanhasta tottumuksesta ikkunan viereen, takapulpettiin. Siinä on kylmä, koska patteri ei lämmitä. Ikkunasta näkyy Kallion kirjaston katto, mutta minä näen Pyynikin kirkkopuiston Tampereella.

Kaikki on niin tuttua. Vihreä liitutaulu, keltainen taulusieni, Marimekon penaalit tyttöjen pulpeteilla.

Opettaja saa uneliaat lukiolaiset puhumaan siitä, mitä on hyvä elämä, ja siitä, onko suomalainen yhteiskunta meritokraattinen. Kaikki ovat niin fiksuja ja avoimia! Aikuisena tällainen keskustelu vaatii ainakin kaksi viinilasillista alleen. Aamukymmeneltä sellaista ei käydä koskaan.

Knoppeja ja helppoja vastauksia ei ole. Elämänkatsomustiedon kirjoittaa 300 lukiolaista vuodessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Suosituimmat uutiset – Sunnuntai

Uutiset

HS in English