Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Hiki kiiltää ja lanteet heiluvat. Amsterdamin kuuluisa konserttisali, entisessä kirkossa toimiva Paradiso on muuttunut itämaiseksi bilemekaksi. Tiskijukat tuuttaavat kolmessa salissa turkkilaista musiikkia. Päälavalla pyörii hartaan näköisiä dervissejä, kunnes miesten kaavut yhtäkkiä keriytyvät auki paljastaen ruskettuneet tanssijanvartalot.
Salin tummahiuksinen miesyleisö repeää innostuksesta, jotkut vislaavat arabinaisten tyylillä heiluttaen kämmentään suun edessä.
Amsterdamin Pink Istanbul -juhlissa jokainen saa olla, mitä on: turkkilainen homo, arabilesbo tai vaikka hollantilainen transvestiitti, joka on pukeutunut vatsatanssijaksi. Eikä kukaan paheksu, kun kaksi muslimimiestä suutelee.
Konserttisalin ulkopuolella tilanne on toinen.
Amsterdam on aina ollut Euroopan vapaamielinen homopääkaupunki. Alankomaat hyväksyi ensimmäisenä maailmassa samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2001. Kaupungilla näkyy vieläkin valokuvia ensimmäisistä pormestarin vihkimistä homopareista.
Homot ja lesbot matkustavat Amsterdamiin rentoutumaan, juhlimaan sekä osallistumaan sateenkaariväen jokavuotiseen Pride-kulkueeseen.
Jotain on silti muuttunut. Viime vuosikymmenen aikana aiempaa useampi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluva amsterdamilainen on joutunut uhkailluksi tai jengiläisten pahoinpitelemäksi kadulla, keskellä kirkasta päivää.
Poliisin tilastojen mukaan häirintätapaukset kaksinkertaistuivat vuosien 2007 ja 2011 välillä. Vuonna 2011 häirintätapauksia oli Amsterdamissa 564, ja näistä 176 oli fyysistä väkivaltaa. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia turisteja on jopa neuvottu välttämään käsi kädessä kulkemista.
Amsterdamin kaupunki on ottanut häirinnän vakavasti. Se rohkaisee ihmisiä ilmoittamaan kaikenlaisesta syrjinnästä. Yöelämän alueille on asennettu valvontakameroita.
"Väkivalta ei ole enää lisääntynyt, mutta ihmiset raportoivat siitä aiempaa herkemmin", Amsterdamin viestintäpäällikkö Tahira Limon sanoo.
Myös poliisilaitos vakuuttaa tekevänsä parhaansa turvallisuuden takaamiseksi. Poliisilla on oma Pink in Blue -osastonsa, jonka kaikki sata konstaapelia kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Amsterdamin homoille, lesboille, biseksuaaleille ja transihmisille – eli hlbti-ihmisille – on myös avattu oma ilmiantopuhelin, johon vastaa aina hlbti-poliisi.
Poliisin näkemys on synkempi kuin kaupungin viestintäpäällikön.
"Väkivaltaluvut kasvavat edelleen, ja vain niillä on poliisille merkitystä", sanoo Pink in Blue -poliisin puhemies Ellie Lust.
Miksi ilmapiiri homoja vastaan sitten on koventunut?
Poliisi ja nuorisotyöntekijät tuntevat pahantekijät hyvin. Katuväkivallasta vastaavat pääosin 17–24-vuotiaat Hollannissa syntyneet marokkolaistaustaiset nuoret miehet. Monet kiinni jääneet nyrkinheiluttajat väittävät noudattavansa Koraanin oppeja ja vastustavansa homoutta.
Amsterdamin yliopiston sosiologin Laurens Buijsin tutkimuksen mukaan harvat katujengiläiset kuitenkaan ovat uskovaisia. Useimmiten kyse on uhosta, joka kumpuaa turhautumisesta ja väliinputoamisesta. Työttömänä on aikaa seisoskella kadulla, ja erilainen miehisyys nähdään uhaksi.
Häirinnän vuoksi monet homot ovat alkaneet suhtautua muslimisiirtolaisiin aiempaa epäluuloisemmin. Tämä on heijastunut Hollannin politiikkaan: Kymmenen viime vuoden aikana hollantilaiset seksuaalivähemmistöt ovat siirtyneet vasemmalta oikealle.
¨Monet homot äänestävät nykyisin äärioikeistolaista PVV-puoluetta, joka pyrkii lopettamaan maahanmuuton ja haluaisi lähettää muslimisiirtolaiset takaisin alkuperäisiin kotimaihinsa. Äärioikeiston johtaja Geert Wilders on sanonut haluavansa tehdä Hollannista "homojen turvasataman".
Suomessa vastaava asetelma syntyisi, jos islamia arvostellut Jussi Halla-aho profiloituisi homojen oikeuksien puolustajana länsimaisten arvojen nimissä. Perussuomalaisten Halla-aho on kuitenkin kirjoittanut vihamielisesti myös homoista.
Hollannissa väliinputoajia ovat muslimihomot, jotka elävät kahden kulttuurin välissä. Heidän oma sukunsa saattaa vastustaa heidän seksuaalista suuntautumistaan uskonnollisista ja kulttuurisista syistä. Osa valkoisista hollantilaisista taas vierastaa heitä heidän uskonsa takia.
Nuoret, Hollannissa syntyneet muslimihomot saattavat myös itse vastustaa maahanmuuttoa islamilaisista maista osittain samoista syistä kuin äärioikeistolainen Wilders: he eivät halua samastua vastatulleisiin siirtolaisiin, jotka eivät välttämättä hyväksyisi heidän vapaamielistä länsimaista elämäntapaansa.
Entäs nämä Paradison bilettäjät, joista monella on juuret muslimimaassa? Pelkäävätkö he kotimatkallaan joutuvansa pikkuveljen jengin hakkaamaksi?
"Minä en ainakaan pelkää", sanoo happea konserttisalin aulassa vetävä 19-vuotias Nasim Balahsioni. Hän on marokkolaistaustainen hollantilainen.
"Kyllä ne [jengiläiset] minulle huutelevat törkeyksiä, mutta kukaan ei kehtaa käydä kimppuun. Me marokkolaiset tiedämme toisemme."
Tapahtuman perustaja ja koordinaattori, Serdar Manavoglu, on samoilla linjoilla.
"Pink Istanbul on järjestetty viitenä vuonna, emmekä kertaakaan ole kuulleet, että ketään kävijäämme olisi häiritty."
Katuväkivalta ei vaikuta olevan yhtä suuri ongelma muslimitaustaisille homoille kuin valkoisille hollantilaisille. Syy voi olla yksinkertainen:
"Suuri osa Amsterdamin muslimitaustaisista homoista elää yhä kaapissa", sanoo Serdar Manavoglu.
Manavoglu on itse sosiologi ja turkkilaistaustainen homo. Hän alkoi järjestää Pink Istanbul -tapahtumaa, koska halusi helpottaa siirtolaistaustaisten homojen identiteettikriisiä.
Kristitty kirkko on pitkään hakenut kantaa seksuaalivähemmistöihin. Tammikuussa Pariisissa osoittivat mieltään sekä homoliittojen vastustajat että puolustajat. Sama linjanveto on edessä muslimeillakin. Toistaiseksi homous ei ole hyväksytty.
Tuskin Euroopan muslimihomot silti kaapeissaan pysyvät. Alankomaissa elää lähes miljoona muslimia, viitisen prosenttia väestöstä. Sosiologi Laurens Buijs muistuttaa, että Hollantiin muuttaneiden siirtolaisten ja etenkin heidän lastensa elämässä usko on menettänyt tai muuttanut merkitystään.
Alankomaissa muslimiväestö käy keskenään vilkasta keskustelua suhteestaan seksuaalivähemmistöihin ja naisten asemaan. Amsterdamin Vapaan yliopiston kulttuuriantropologi ja eurooppalaisen islamin professori Thijl Sunier arvelee, että pian tämä debatti tulee julkiseksi.
"Olennaista ei ole, mitä 70-vuotiaat, aikoinaan Turkista ja Marokosta Hollantiin siirtotyöläisiksi tulleet konservatiiviset papat näistä kysymyksistä ajattelevat, vaan se, mitä nuori polvi sanoo ja tekee", Sunier sanoo.
Viime kesänä Amsterdamin kanavia pitkin kelluvassa Pride-kulkueessa oli ensimmäistä kertaa mukana turkkilaisten hlbti-ihmisten paraativene. Nyt marokkolaiset suunnittelevat samaa. Seksuaalivähemmistöjen järjestöt tarjoavat muslimeille keskusteluryhmiä, ja vapaaehtoiset islaminuskoiset hlbti-ihmiset käyvät kouluissa kertomassa elämästään.
Turkkilaisdiskon menoa seuratessa vaikuttaa, että muslimihomojen emansipaatioliike on voimissaan. Ainakin tänä yönä Amsterdamin muslimit, juutalaiset, hindulaiset, kristityt ja ateistit antautuvat yhdessä dj:n tuuttaamalle, keikuttavalle turkkilaisrytmille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
