Ilmastonmuutoksen suuret syylliset

Ilmastonmuutoksesta syyllistetään aina meitä pieniä ihmisiä. Että ei kierrätetä ja syödään juustoa. Todelliset syypäät ovat kuitenkin ihan muualla.

Sunnuntai
 
klaus welp
Когда ищут виноватых, вспоминается одна старая истина: у кого власть, у того и ответственность.
Когда ищут виноватых, вспоминается одна старая истина: у кого власть, у того и ответственность. Kuva: klaus welp

Työpaikkaruokalassa punnitaan lounassalaatin lisäksi omatunto. Ottaako lihaa vai ei? Entäs juustoa? Ei ainakaan nautaa, sen hiilijalanjälki on suurin.

Naapuri lappaa hyvällä omallatunnolla makkaraa lautaselleen. Kyllä minäkin sitten! Ei ole maailman pelastuminen tästä kiinni.

Hiilijalanjälki esiteltiin kansalaisille 2000-luvun puolivälissä. Sen avulla opimme, että ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole vain hallitusten välinen asia, vaan koskee meistä jokaista. Meillä kaikilla on vastuu, koska lopulta me kulutamme tuotteet, joiden valmistaminen lämmittää planeettaa.

Tavoite oli hyvä. Tuoda etäinen, mutta tärkeä asia lähelle tavallisia ihmisiä. Opettaa näkemään omien valintojen vaikutukset.

Sillä niillä on vaikutusta. Siitä ei pääse mihinkään.

Yksilön mahdollisuus vaikuttaa on silti rajallinen. Jos maailman lentoliikenne lakkaisi huomenna, se ei pysäyttäisi lämpenemistä.

Sillä aikaa, kun me arvomme kaupan kassalla muovikassin ja paperikassin välillä, uutiset kertovat taas uusista hiilivoimaloista, joita kiinalaiset ja jopa saksalaiset pystyttävät. Eikö niiden pitänyt olla menneisyyttä? Eikö YK:n ilmastokokouksessa ole yhdessä sovittu, että lämpeneminen pitää pysäyttää kahteen asteeseen?

Eikö tässä ollut jo kiire?

Viime syksynä Maailmanpankki ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA muistuttivat raporteissaan, että kehityksen pitää muuttua nyt heti. Jos jatkamme kuten tähän asti, maailma lämpenee neljästä kuuteen astetta vuoteen 2100 mennessä. Se on niin paljon, ettei seurauksia oikein osata edes kuvitella. Tähän mennessä lämpötila on noussut 0,8 astetta.

Tutkijat sanovat, että tarvittava teknologia on jo olemassa. Miksi mitään ei silti tunnu tapahtuvan? Miksi globaalit päästöt yhä kasvavat? Kuka jarruttaa kehitystä?

On aika unohtaa hetkeksi lomalennot ja kaivaa esiin oikeat syylliset.

 

Ahneet öljymiljardöörit 

C harles Koch on 77-vuotias mies, jolla on 72-vuotias pikkuveli nimeltä David. Yhdessä kaksikko tunnetaan Kochin veljeksinä. Isoveli Charles johtaa suvun monialayhtiötä nimeltä Koch Industries. Hän on vuosikymmenien aikana kasvattanut perintöyrityksensä Yhdysvaltain toiseksi suurimmaksi listaamattomaksi yhtiöksi. Pikkuveli David on antelias taiteen tukija ja hyväntekijä, joka on rahoittanut muun muassa syöpätutkimusta.

Veljekset ovat merkittäviä poliittisia vaikuttajia. He taistelevat vapauden puolesta vallanpitäjiä, ennen kaikkea Yhdysvaltain keskushallintoa, vastaan.

Taistelua käydään dollarein ja suhtein. Veljekset ovat lahjoittaneet miljoonia ja miljoonia poliittisille liikkeille, ajatushautomoille ja ehdokkaille, jotta nämä edistäisivät Kochin veljesten ihanteiden mukaista yhteiskuntaa.

Siihen yhteiskuntaan ei kuulu minkäänlainen sääntely. Esimerkiksi päästöjä ei saisi veljesten mielestä rajoittaa.

Ihanteiden lisäksi kyse on veljesten omasta edusta. Kochien miljardien pohja on öljyteollisuudessa. He ovat rahoittaneet ilmastonmuutoksen kieltäviä "skeptikoita" Greenpeacen raportin mukaan 67 miljoonalla dollarilla. He ovat hyökänneet Yhdysvaltain ympäristöviranomaisia vastaan, kun nämä yrittävät säätää hiilelle tiukempia päästörajoja, ja puolustaneet Kanadan öljykentiltä Yhdysvaltoihin rakennettavaa öljyputkea.

Kocheista on tullut ilmastopolitiikan jarruttajien symboli, mutta he eivät ole yksin. Guardian-lehti paljasti helmikuussa, että vuosina 2002–2010 anonyymit miljardöörit lahjoittivat 120 miljoonaa dollaria rahastoille, jotka kanavoivat rahat ajatushautomoille ja aktivisteille, joiden ainoa tehtävä oli kyseenalaistaa ilmastonmuutoksen olemassaolo.

Miksi ihmeessä kukaan syytäisi valtavia summia humpuukimaakareille? Sillä humpuukia se on. Jopa Kocheilta rahoitusta saanut ilmastoskeptikko Richard Muller käänsi lopulta takkinsa ja totesi, että ilmasto muuttuu ja se johtuu ihmisen toimista.

Ilmastoskeptikoita rahoitetaan, koska pelissä ovat vielä isommat summat. Jos hiilidioksidipäästöjä oikeasti vähennetään, öljy ja kivihiili eivät enää käy kaupaksi. Eivät ainakaan hyvään hintaan.

IEA:n mukaan kolmannes maailman tunnetuista fossiilisista energiavaroista pitäisi jättää käyttämättä, jotta lämpeneminen pysyisi alle kahdessa asteessa. Öljyn loppumisesta on siis turha murehtia. Suurempi huoli on, että sitä on liian paljon.

Ristiriita on sovittamaton, koska yhtiöiden arvo perustuu näille käyttöä odottaville energiavaroille. Jos yhtiöille nyt sanottaisiin, että ne eivät saa myydä kaikkea omistamaansa energiaa, niiden arvo romahtaisi.

Ilmastoaktivistit ovat verranneet tilannetta orjuuden lakkauttamiseen. Plantaasinomistajien omaisuuden arvo romahti, kun orjuus kiellettiin. Silti orjuuden lopettaminen oli oikein.

Yhtiöiden onneksi niiden taktiikka on toiminut.

"Ilmastoskeptikot ovat saaneet hyvin äänensä kuuluviin mediassa. Ristiriitaisen tiedon julkaiseminen on saanut ihmiset uskomaan, ettei ilmastonmuutos olisi totta", sanoo professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.

"Skeptikoiden viesti uppoaa, koska kaikkihan me toivomme, ettei ilmastonmuutos olisi totta."

Näin teollisuus on siis saanut puolelleen kansalaisia, jotka äänestävät poliitikoita, jotka vastustavat tiukkaa ilmastopolitiikkaa. Yhdysvalloissa nämä poliitikot ovat pystyneet rajoittamaan maan neuvottelutilaa myös kansainvälisillä areenoilla. Barack Obamankin pitää huomioida kotona odottava teekutsuliike, joka saa rahaa Kochin veljeksiltä.

 

Hiilenharmaat kiinalaisyhtiöt 

Kiinasta on tullut maailman suurin saastuttaja – ja siksi ilmastonmuutoksen suurin syyllinen tällä haavaa. Yhdysvaltain ja Euroopan päästöt laskevat, Kiinan kasvavat. Toisaalta se ei ole mikään ihme. Asuuhan maassa joka viides maailman ihminen.

Yksi heistä on suomalainen Harri Lammi. Hän työskentelee Pekingissä Greenpeacen ilmastokampanjan neuvonantajana ja tuntee Kiinan saasteet sekä teoriassa että keuhkoissaan.

"Kiina ei ole sellainen monoliitti, jollaisena sitä yleensä tarkastellaan. Myös Kiinassa on tahoja, jotka hyötyvät nykytilanteesta enemmän kuin muut."

Kiinassa ei ole vaaleja, joten ei ole vaalirahoittajiakaan. Isojen energiayhtiöiden ja valtaapitävien välit ovat Lammin mukaan silti läheiset. Kiinalainen energiateollisuus ajaa taatusti etuaan siinä missä länsimaisetkin. Se vain pysyy paremmin piilossa.

Kiinan energiateollisuus investoi hiilivoimaan rajusti samaan aikaan, kun saasteongelma tekee monissa kiinalaiskaupungeissa ulkoilusta vaarallista. Aina investoinnit eivät edes ole taloudellisesti kannattavia.

"Suomalaiset kuvittelevat, että hiilivoima on aina halvin vaihtoehto. Täällä sähkön hinta on säädelty, joten hiilivoima ei kata aina edes omia kustannuksiaan."

Hiilivoimaa kuitenkin rakennetaan, koska poliitikot ovat sitä halunneet. Ja koska hiilellä on niin pitkä perinne.

"Kiinalaisia pelottaa hiilestä luopuminen. Ihmisten mielissä hiili on talouden selkäranka. Se on niin keskeinen polttoaine. Se on ollut lämmönlähde tuhansia vuosia. Siksi puhe hiilestä luopumisesta alkaa äkkiä kylmätä tavallista kansaa."

Kansan mielipidettä ei Kiinassa kysytä, mutta se ei tarkoita, ettei sillä olisi merkitystä. Kommunistisen puolueen on pidettävä kansa tyytyväisenä, jotta se pystyy pitämään otteensa vallasta.

Nyt kansan kanta on ehkä muuttumassa.

"Ilmansaasteet ovat nostaneet hiilen ongelmat ensimmäistä kertaa todella suurten massojen huulille. Se alkaa olla itäisessä Kiinassa akuutti kysymys, ja ihmiset sanovat, että pitäisi tehdä jotakin. Siinä tilanteessa päättäjien pitää ainakin näyttää siltä, että tehdään jotain", Lammi selittää.

Jotain tehdäänkin. Kiina on kaapannut aurinko- ja tuulivoimateollisuuden johtoaseman, sanoo Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen. "Kehitysmaa on puhtaimman tekniikan kärjessä."

Kiinan uusimmassa viisivuotissuunnitelmassa ilmastolla on paljon painoarvoa. Maahan ollaan luomassa omaa päästökauppajärjestelmää. Kiinalaisyrityksillekin on tulossa erilaisia päästökattoja. Tammikuussa hallitus ilmoitti ottavansa käyttöön hiiliveron. Jälkimmäinen olisi länsimaissakin radikaali ratkaisu. Eri asia toki on, miten se käytännössä toimii.

Enää länsimaissa ei kuitenkaan voida väittää, ettei Kiinakaan tee mitään.

 

Teollisuuden lobbarit

Ilmastonmuutoksen torjuntaa vastustetaan lopulta vain yhdellä argumentilla: se tulee kalliiksi.

Kansalaiset, yritykset ja valtiot taistelevat taloudellisten etujensa puolesta. Eturintamassa ovat elinkeinoelämän etujärjestöt ja niiden lobbarit. On hidasta, kun erilaisia etuja yritetään sovitella yhteen. Lopulta kaikkia ei kuitenkaan voida miellyttää. "Tässä muutoksessa on voittajia ja häviäjiä. Kaikille ei voi seurata vain hyvää", Jyri Seppälä sanoo.

Siinä ei ole mitään uutta. Rakennemuutoksissa joku aina häviää. Seppälä muistuttaa, että yhden teollisuudenalan tai yrityksen häviö ei ole yhtä kuin koko kansakunnan häviö.

Saksasta ja Kiinasta tiedämme, että uusiutuva energia voi luoda satojatuhansia työpaikkoja. Energiatehokkuuden parantaminen säästää silkkaa rahaa. Suomen kauppataseen alijäämä taas johtuu ennen muuta siitä, että tuomme tänne fossiilisia polttoaineita. Jos tehostaisimme energiankäyttöä ja lisäisimme kotimaista uusiutuvaa energiaa, rahaa virtaisi vähemmän rajojen yli ulkomaisille kivihiili-, kaasu- ja öljykauppiaille. Tähän kiinnitti viime kesänä huomiota myös elinkeinoministeri Jyri Häkämies ennen kuin siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton palvelukseen.

Keskuskauppakamarin mielestä Suomen tulevaisuuden vaarantavat kuitenkin EU:n ilmastopolitiikka ja energiatehokkuusdirektiivi.

Teollisuuden viesti menee läpi, koska se voi aina uhata tuotannon siirtämisellä muualle. Viesti on sama kaikissa maissa, sanoo vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi. Juuri meidän teollisuutemme kärsii, jos ilmastopolitiikka on kunnianhimoista. Juuri meidän työpaikkamme karkaavat muualle.

Ikäväähän se on, jos niin käy. Mutta on vaikea uskoa, että se johtuisi pelkästään ilmastopolitiikasta.

Eikö työvoiman hinnalla ole merkitystä? Tai sillä, että puu kasvaa nopeammin Brasiliassa? Tai jopa sillä, että yritykset ovat itse tehneet virheitä?

Jari Lindström on kolmannen polven paperityöläinen, perussuomalaisten kansanedustaja ja ydinvoiman kannattaja. Hän ei halua, että Suomen ilmastovelvoitteita kiristetään jatkuvasti. Silti hän ei usko, että ilmastopolitiikka sulkisi tehtaita.

"En kovin helposti usko tuohon. Aina, kun on tullut joku päästövaatimus, Suomen teollisuus on saavuttanut sen."

Lindströmin mukaan teollisuuden ääni kuuluu eduskunnassa. Kansanedustajia kutsutaan jatkuvasti kahdenkeskisiin keskusteluihin, seminaareihin ja iltatilaisuuksiin, joissa järjestöt ja yritykset kertovat näkemyksiään. Usein niistä tarttuu mukaan muotisanoja, jotka kuuluvat eduskunnan suuressa salissa pidetyissä puheissa.

Satu Hassin mukaan teollisuuden etujärjestöt ovat monissa maissa konservatiivisempia kuin monet jäsenyrityksensä.

"Minulle ovat isotkin firmat tulleet kertomaan, kuinka heidän firmalleen olisi hyväksi, jos tehtäisiin niin kuin vihreät ajavat eikä niin kuin EK ajaa", hän kertoo.

Mutta nämä näkemykset kerrotaan vain suljettujen ovien takana.

"Firmat sanovat, ettei teollisuuden keskinäistä solidaarisuutta ole tapana rikkoa. Yritykset pelkäävät, että heidän asiakasyrityksensä suuttuvat."

Parhaillaan Elinkeinoelämän keskusliitto lobbaa sitä vastaan, että teollisuuden ilmaisia päästöoikeuksia vähennettäisiin tai EU:n päästötavoitteita kiristettäisiin.

Viime kerralla lobbaus kannatti. "Suomessa hallitus kuunteli isolla korvalla isoja teollisuudenaloja ja vei sitä viestiä komissioon", kertoo entinen ympäristöministeri, keskustan kansanedustaja Paula Lehtomäki edellisistä päästökauppaneuvotteluista.

Ilmaisia päästöoikeuksia myönnettiin yli kaikkien tarpeen. Professori Markku Ollikainen kertoo hämmästyttävän asian:

"Teollisuus sanoo, että päästökauppa on kustannus, vaikka melkein kaikki paitsi Neste Oil myyvät päästöoikeuksia."

Johan nyt.

Energiamarkkinaviraston raporteista käy ilmi, että tämä pitää paikkansa. Tosin tällä viikolla tulleet tiedot kertovat, että viime vuonna myös Neste Oil jätti päästöoikeuksia käyttämättä. Päästökauppakaudella 2008–2012 päästöoikeuksia osti joka vuosi vain kolme teollisuusyhtiötä: Metsä Tissue sekä kaksi sokeriyhtiötä Suomen Sokeri ja Sucros. Kaikki muut joko myivät päästöoikeuksia muille tai pitivät niitä varastossa tulevaisuutta varten.

Osa energiayhtiöistä toki joutuu ostamaan päästöoikeuksia, ja se vaikuttaa sähkön hintaan. Mutta se on koko järjestelmän tarkoitus. Saastuttaja maksaa. Nyt päästöoikeuksien kysyntä on niin heikko ja hinta halpa, ettei saastuttaja maksa juuri mitään.

Ilmaiset päästöoikeudet eivät ole ainoa tuki saastuttamiselle. Fossiilista energiaa tuetaan maailmassa ja Suomessa yhä paljon enemmän kuin uusiutuvaa energiaa. Vain jälkimmäisiä tukia muistetaan kritisoida markkinatalouden vastaisina.

Kukaan ei tiedä, mitä ilmastonmuutoksen torjunta tai torjumattomuus tulee maksamaan. Tulevaisuutta ei kaikesta huolimatta pystytä ennustamaan. Kovin yksimielisiä ollaan kuitenkin siitä, että sitä kalliimmaksi tulee, mitä kauemmin viivytellään.

Elinkeinoelämän keskusliitolla on toki oma ilmastopolitiikkansa. Se vaatii, että sääntöjen on oltava samat kaikille. Kaikki merkittävät saastuttajat on saatava mukaan. Kansainvälistä sopimusta haluavat kaikki muutkin. Silti sitä on odotettu turhaan pian kaksikymmentä vuotta.

 

Vastuuttomat poliitikot

Texasissa Dallasin esikaupungissa asuu eläkeläinen, joka lehtitietojen mukaan golfaa, maalaa tauluja koirista ja syö lähiravintolassa rapukohokkaita.

Viime vuosikymmenellä hän oli maailman mahtavin mies. Maaliskuussa 2001, ennen kuin terrorisminvastainen sota vei hänen huomionsa, hän käytti mahtiaan irrottamalla Yhdysvallat Kioton ilmastosopimuksesta.

Ilman George W. Bushin kahdeksan vuoden valtakautta maailma olisi toisenlainen. Parhaassa tapauksessa se olisi viileämpi.

"Kun maailman rikkain maa ja sen hetkinen pahin tupruttaja oli savotasta ulkona, se antoi hyvän verukkeen kaikille niille, jotka halusivat, ettei heidän oma maansa tekisi mitään", Satu Hassi muistaa.

Bushin päätös hidasti Hassin mukaan ilmastonsuojelua vähintään kymmenellä vuodella, pahimmalla mahdollisella hetkellä. Vuonna 2007 julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti kertoi, että päästöt pitäisi saada laskuun viimeistään vuonna 2015.

2000-luvun alussa aikaa olisi vielä ollut. Nyt ei ole.

Yhdysvallat on ehkä suurin syyllinen, mutta ei suinkaan ainoa. Greenpeacen Harri Lammi kävi ensimmäistä kertaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa vuonna 1999. "Kun sitä katsoi, tuli sellainen olo, että onkohan ihmiskunta valmis tämän tason kommunikaatioon."

Neuvotteluita ovat sotkeneet erityisesti muutamat maat. Euroopassa suurin jarruttaja on Puola, joka haluaa, että sen kivihiili käy jatkossakin kaupaksi. Samassa veneessä ovat Saudi-Arabia ja muut öljyvaltiot. Ne ovat jopa vaatineet rahallista korvausta öljyn kysynnän vähenemisestä.

"Se on sama kuin Suomi vaatisi kompensaatiota siitä, ettei paperi käy enää kaupaksi", Paula Lehtomäki sanoo.

Kiinan ja Intian johtamat kehittyvät maat taas katsovat, että niilläkin pitää olla oikeus vaurastua – mielellään halvan hiilen voimalla. Satu Hassi muistelee erästäkin ilmastokokousta, jossa Intian parlamentin edustajat sanoivat europarlamentaarikoille, ettei Intia suostu hyväksymään mitään päästörajoituksia itselleen.

"Sanoimme, että tehän tiedätte, että olette erittäin haavoittuvaisia ilmastonmuutokselle ja että tätä ei ratkaista ilman teitä", Hassi sanoo.

"He vastasivat melkein, että me mieluummin kuolemme kuin tingimme kansallisesta ylpeydestä."

Ilmastoneuvottelut ovat paljastaneet, kuinka lapsellisia maailman johtajat ovat. "En tee mitään, jos kaverinkaan ei pidä tehdä", he argumentoivat. Ihan kuin me muut lounasruokalassa. Ja niin kukaan ei tee mitään.

"Onhan se kamalaa, jos sadan vuoden päästä historiankirjassa todetaan, että siinä oli ikkuna auki ja se oli tiedossa, mutta viimeinen mahdollisuus jätettiin käyttämättä", Paula Lehtomäki sanoo.

Kun syyllisiä etsitään, kannattaa pitää mielessä vanha totuus. Sillä, jolla on valta, on myös vastuu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi