Haen ilon elämääni muualta kuin ruuanlaitosta. Lukeminen, liikunta ja lempiminen ovat tärkeämpää kuin rasvankäryisessä keittiössä hääriminen.
Martta-seksi on järkevää ja hyödyllistä
Vagina painaa. Eikä ihme, paksu se onkin. Tarkoitan tietysti Naomi Wolfin kirjaa Vagina (Virago 2012), elimen elämäkertaa. Siitä on kirjoitettu ulkomailla paljon.
Olen vasta kirjan alussa. Siinä Wolf pohtii, miten kunkin kulttuurin suhde vaginaan paljastaa, miten siinä kulttuurissa suhtaudutaan naisiin. Totta, jos vagina ommellaan umpeen, naisia taatusti tukahdutetaan muutenkin.
Odotan kohtaa, jossa Wolf kertoo, miten hän sai selkäleikkauksen ansiosta takaisin kyvyn nauttia orgasmista. Minua kiinnostaa selkäkipujen ja seksin suhde. Olen aina ihmetellyt, miten selkäkipuiset selviytyvät seksistä, kun pelkkä vessassa käyminenkin vaatii kikkoja. Entä voisiko seksistä olla apua selkävaivoihin?
Se on suuri kansantaloudellinen ja yhteiskunnallinen kysymys. Niin yleisiä selkävaivat ovat.
Vibraattori eli hieromasauva keksittiin aikoinaan naisten terveyden takia, ei nautinnon vuoksi. 1800-luvulla, viktoriaanisella ajalla, monia sairauksia, muun muassa hysteriaa ja syömishäiriöitä, hoideltiin naisten alapäätä hieromalla. Orgasmin tuottaminen käsin oli vain niin työlästä, että lääkärit saivat rasitusvammoja ranteisiin. Tarvittiin apuväline. Keksittiin hieromasauva.
Hieromasauva oli viides sähkökäyttöinen kodin tarvekalu länsimaisen kulttuurin historiassa. Ensin tulivat ompelukone, tuuletin, leivänpaahdin ja vedenkeitin. Ja sitten vibraattori.
Miten kodikasta.
Vibraattorin historiasta kertoo elokuva Hysteria, sekä New Yorkissa ja Lontoossa pyörinyt näytelmä. Molemmissa on ideana, että naiset löytävät nautinnon.
Keskitytäänkö nykyään liikaa nautintoon? Orgasmien terveellisyys on unohdettu.
Seksi nähdään nyt usein joko roisina pornona tai ylevänä romantiikkana. Todellisuus on yleensä siltä väliltä. Ihan niin kuin naisetkaan eivät ole vain madonnia tai huoria. Onhan marttojakin.
Martta-seksi on kodikasta, rentouttavaa, helpottaa elämää. Se on terveellistä, antaa hyvän unen, tuo lihaksia ja liikkuvuutta. Martta-seksi on järkevää ja hyödyllistä, mutta pieni hupsuttelu ja nautiskelu kuuluu asiaan.
Miehetkin tykkäävät Martta-seksistä. Naomi Wolfin haastattelemat heteromiehet eivät vaginasta puhuessaan korostaneet seksuaalista nautintoa, vaan sitä, että tunsivat itsensä täysin hyväksytyiksi ja tervetulleiksi.
Martta-seksi on juuri sitä tervetuloa, käy peremmälle -seksiä.
Orgasmihoito on silti kiehtova ajatus. Entä jos työpaikkalääkäri määräisi vaikka viiden orgasmin kuurin. Sitä palaisi hierojalta niin kuin nytkin, posket punaisena huokaillen, että tekipä hyvää.
Kirjoittajaa jäävät vaivaamaan elämän pienet, hupsut sivuseikat.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Kolumni: Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Petteri Forsellilla polvivamma – sivussa jopa kolme kuukautta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
Uutiset
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Saastunutta Mätäjokea yritetään huuhdella puhtaaksi
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Petteri Forsellilla polvivamma – sivussa jopa kolme kuukautta
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Kolumni: Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos
- Videokuvaa Tukholman yöllisistä mellakoista Video
- Blogi: Pulisin primitiivifutis oli oikeastaan virkistävää
- Beckhamin poika seuraa isänsä jalanjälkiä Video
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- Blogi: Vehnättömät vohvelit ja moraalin rappio
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Kuuma kaupunki
- Usko Siskoa: Mihin voi viedä 30 vuotta vanhat lakanat?
- Kolumni: Maahanmuuton takinkääntäjät
- Jos markka tulisi takaisin – HS tilasi luonnokset uusiksi seteleiksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Vanki nimeltä Merisalo
- Kolumni: Kirpputori on hipsterin Jumbo
- Tarja Cronberg: Entä jos minulla olisi lapsi
- Pinnan alla
- Lukijoiden parhaat läpändeerokset: Kuka sopisi seteliin? Lukijat vastaavat:
- Torsti tietää: Miten mitataan, paljonko ruoka-aineessa on kaloreita?
- Kolumni: Äiti se on anoppikin
- Kuka Merisalo?
- Kolumni: Suljettu taivaaseen nousun vuoksi
- Kuka muka ymmärtää jotain Pohjois-Koreasta?
- Beslan ei unohda
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi





