Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Torniossa mielenterveyshoito toimii

Sanna sanoo, että hän olisi kuollut ilman Keroputaan sairaalaa. Se on pieni psykiatrinen sairaala, joka on antanut nimen maailmankuululle psykiatrian hoitomallille. Ihmeellistä hoidossa on se, että siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Sunnuntai
 

Torniossa on puhelinnumero, johon saa soittaa milloin vain. Siihen vastaa hoitaja, joka ei koskaan sano, että soititte väärään aikaan. Hoitaja kuuntelee, mitä asiaa soittajalla on, vaikka asia olisi se, että soittaja ei oikein saa tänä yönä unta.

Numero on Keroputaan sairaalan päivystävän sairaanhoitajan.

Sairaala on antanut nimen psykiatriselle hoitomuodolle, jota kutsutaan Keroputaan malliksi. Sitä tullaan Tornioon ihmettelemään ympäri maailmaa.

Tieteellisissä julkaisuissa malli tunnetaan nimellä avoimen dialogin hoitomalli. Kuulostaa hienolta, mutta siinä on kyse yksinkertaisista asioista.

Ensinnäkin, hoitoa saa heti. Lähetteitä ei tarvita.

Toiseksi, hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitokokouksissa voi olla kymmenenkin ihmistä: anopista sosiaalityöntekijään. Niin kaikki tietävät, missä mennään.

Kolmanneksi, hoidossa tärkeintä on puhuminen. Lääkärit ja hoitajat eivät sanele, vaan kaikessa pyritään tasa-arvoiseen keskusteluun.

Tämä kaikki yhdessä tekee Keroputaan hoidosta vallankumouksellista. Sitä pidetään yhtä mullistavana kuin siirtymistä laitoshoidosta avohoitoon parikymmentä vuotta sitten. Tai oikeastaan seuraavana askeleena avohoidon jälkeen. 1990-luvun laman vuoksi sairaalat suljettiin, mutta avohoito jäi retuperälle. Torniossa sekin toimii.

Malli herättää myös intohimoja, koska sen taustalla on yksi psykiatrian suurimmista arvoituksista: se, mistä mielenterveysongelmat johtuvat.

Keroputaalla ajatellaan, että mielen ongelmat ovat ennen kaikkea sosiaalisia ongelmia.

"Mielenterveysongelmat on vuorovaikutusongelmia. Ne ovat enempi ihmisten välissä kuin ihmisten sisällä", hoitomallia alusta asti kehittänyt psykologi Markku Sutela sanoo.

Tällä humanistisella ajattelulla on ainakin sata vuotta vanha historia. Välillä kuitenkin heräsi toivo siitä, että uusi aivotutkimus selittäisi mielen sairaudet. Ja sitten voitaisiin kehittää lääkkeitä, jotka parantavat ne sairaudet. Nyt on huomattu, että lääkkeet voivat viedä oireita, mutta eivät välttämättä paranna.

Keroputaan maine perustuu erityisesti 1990-luvulla tehtyihin psykoositutkimuksiin. Kahden vuoden seurannan jälkeen 82 prosentilla Tornion alueen potilaista ei ollut lainkaan oireita tai oireet olivat lieviä. Muualla Suomessa luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä – muualla 57 prosenttia. Torniossa vain 24 prosenttia oli sairastunut psykoosiin uudestaan kahden vuoden aikana, vertailualueella 71 prosenttia.

Ehkä hämmästyttävin tulos oli, että Tornion seudulla 35 prosenttia psykoosipotilaista sai neuroleptilääkitystä. Muualla lääkkeitä söi 100 prosenttia.

Tutkimuksia on kritisoitu siitä, että niitä ei tehty laboratorio-oloissa eikä satunnaiselle ryhmälle. Keroputaan mallin yksi kehittäjä, professori Jaakko Seikkula Jyväskylän yliopistosta, ei niele kritiikkiä.

"Satunnaiskokeita arvostetaan akateemisesti, mutta on todettu, että 20 prosenttia niiden vaikutuksista häviää hoitotyön arjessa. Meidän tutkimukset on tehty osana sitä käytännön työtä, jolloin vaikutus ei häviä mihinkään."

Koska hoitoon pääsee nopeasti, mielenterveysongelmat pääsevät seudulla harvoin kehittymään psykoosiksi asti. Ja jos psykoosi puhkeaa, se enää harvoin kroonistuu skitsofreniaksi.

Myös nuorten syömishäiriöt ovat käytännössä kadonneet alueelta. Ongelmat eivät ehdi kehittyä anoreksiaksi tai bulimiaksi, kun niihin puututaan ajoissa.

Keroputaan hoitomalli ulottuu Länsi-Pohjassa kaikkeen mielenterveystyöhön unettomuudesta psykoosiin. Sekin tekee siitä mullistavan.

Hoitajien kahvihuoneen pöydällä on lääkeyhtiön tarjoamaa pullaa. Sen ääressä istuvat Mario Domen ja Han Deibert Hollannista. Domen on psykiatri ja Deibert psykiatrinen sairaanhoitaja. He ovat viikon ajan tutustumassa Keroputaan hoitomalliin ja ovat siitä innoissaan. Heidän mielestään Tornion seutu on yksi harvoista järjen linnakkeista eurooppalaisessa psykiatriassa.

"Tästä paikasta tuli heti sellainen olo, että tänne ihmiset tulevat paranemaan, eivät sairastamaan", Domen sanoo.

Domenin ja Deibertin kotimaassa psykiatrinen hoito tarkoittaa sitä, että potilaalle määrätään pilleri. Näin lääkäri voi kokea tehneensä asialle jotain.

"Jos joku hermostuu, hän saa pillerin. Kukaan ei kysy, miksi hän hermostui", Domen tiivistää.

Lääkkeissä tiivistyy psykiatrian jakolinja biologiseen ja humanistiseen lähestymistapaan.

"Ihmiset, jotka puolustavat biologista näkökulmaa, ajattelevat tekevänsä parhaansa. He haluavat auttaa ihmisiä, ja niin haluamme mekin", sairaanhoitaja Mia Kurtti sanoo. "Mutta ei meidän tarvitsisi väitellä, jos kysyisimme ihmisiltä ja perheiltä, mikä heitä auttaa."

Keropudas ei suinkaan ole lääkkeetön hoitopaikka. Ylilääkäri Birgitta Alakare kertoo, että lääketilastoissa ei juuri näy eroa muuhun maahan. Masennuslääkkeitä tosin määrätään täällä vähemmän kuin etelässä.

Alakareen mielestä suurin ero on siinä, miten lääkkeet määrätään.

"Yritän aina olla määräämättä masennuslääkettä tai psykoosilääkettä ensimmäisessä tapaamisessa. Ensin pitää antaa aikaa ja kuunnella, mistä on kyse."

Vaikuttaa siltä, että täällä lääkkeisiin liittyy harvinaisen vähän intohimoja. Niitä käytetään, kun niitä tarvitaan.

Psykiatriset sairaanhoitajat Sari Soini ja Eeva-Maria Mentilä soittavat päihdekatkaisukeskus Hjelpin ovikelloa. He ovat ajaneet Torniosta tänne Kemiin tapaamaan asiakastaan. Paikalla on kaksi Hjelpin työntekijää, sairaanhoitajat, asiakas Sanna ja hänen kaverinsa Tiia.

"Mie tavottelen raitista, uutta elämää", Sanna sanoo.

"Minkälaista tukea sie tarviit siihen", Soini kysyy.

"Tarviinhan mää siinä tietenkin tukea. Tiedän, että Tiia jaksaa kattella mua. Tiian kanssa joskus siivoillaan mun kämppää ja näin."

"Mutta siihen raittiina pysymiseen?"

"Te tiiätte, että mulla on vahva luonne, jos mä jotakin oikeesti päätän. Oon sen nyt päättänyt, että loppuu tää paskan jauhaminen ja itsensä tuhoaminen sisältä päin."

"Tarviitko siihen ammattilaisten tukea? Lähinnä tarkoitan A-klinikkaa?"

"Klinikka on tärkee, mutta mä pyydän kauniisti, että tekin tukisitte mua. Varsinkin sä Sari, kun sä oot kattonu mua niin monta vuotta."

Sanna on esimerkki siitä, että Keroputaalla arvostetaan hoidon jatkuvuutta. Hoitohenkilökunta ei vaihdu, kun ihminen siirtyy sairaalasta avohoitoon.

Sanna on ollut hoitosuhteessa Keroputaaseen kahdeksan vuotta. Ensin hän oli laitoshoidossa, koska oli vaaraksi itselleen ja muille. Sairaalassa viiltely ja harhat saatiin loppumaan. Kun hän pääsi vuonna 2008 pois, hoito on ollut enimmäkseen avohoitoa.

Itse hän on sitä mieltä, että ilman Keropudasta hän ei olisi elossa.

Keski-ikäinen nainen saapuu Tornion taidemuseon kahvilaan. Hänen lapsellaan oli teini-iässä mielenterveysongelmia. Äiti ei halua nimeään lehteen, koska suojelee lastaan.

"Tämä on menestyjien yhteiskunta. Kaikki peikot halutaan piiloon, vaikka kuka tahansa voi sairastua."

Naisen lapsi alkoi oireilla 15-vuotiaana. Äiti etsi puhelinluettelosta nuorisopsykiatrian numeron.

"Juttelin terapeutin kanssa, ja saatiin aika seuraavalle päivälle."

Aluksi tapaamisia oli kaksi kertaa viikossa. Niissä oli paikalla kahdesta kolmeen terapeuttia, vanhemmat ja nuori. Kerran terapeutit kävivät myös perheen kotona. Äidistä oli itsestään selvää, että vanhemmat olivat mukana.

"Koin kauhean positiivisena, että sai olla mukana. Itelläkin oli hätä ja hirveä syyllisyys."

Hoito kesti lopulta neljä vuotta ja oli koko ajan maksutonta. Kaikista ratkaisuista keskusteltiin yhdessä. Hoitajat pysyivät koko ajan samoina. Lääkitystä käytettiin vain vähän.

"Puhumallahan asiat selviää. Ihminen on sosiaalinen eläin, jonka täytyy saada tulla kuulluksi", äiti sanoo.

Nuori ei saanut missään vaiheessa diagnoosia. Torniossa vältetään ihmisten määrittelyä pelkän sairauden kautta. Vielä 1980-luvulla hoitajat saattoivat keskenään puhua "siitä skitsofreniapotilaasta". Nyt he käyttävät nimiä.

"Diagnoosin saaminen olisi ollut kauheaa. Nyt nuori ei joudu elämään minkään leiman kanssa", äiti sanoo.

Hoitohenkilökunta ei juuri käytä psykologisia testejä tai kliinisiä haastatteluita. Täällä ollaan sitä mieltä, että ihmisestä saadaan ihan yhtä paljon tietoa vain puhumalla hänen kanssaan.

Kahvit taidemuseossa on juotu. Naisen lapsi on Etelä-Suomessa. Hän opiskelee ja on täysin kunnossa.

"Olen kiittänyt siitä, että me asutaan tällä alueella. Ei tarvitse mennä kuin Ouluun, niin se ei toimikaan näin."

Niin. Keroputaan mallia on kehitetty yli kaksikymmentä vuotta. Miksi se ei ole levinnyt laajemmalle?

Keroputaalla uskotaan, että monet heidän periaatteistaan jaetaan laajasti. "Mutta monesti sanotaan, että se on mahdotonta. Että resurssit eivät riitä", Birgitta Alakare sanoo. Hänestä ainakin psykoosista kärsiviä potilaita on niin vähän, että heidät voitaisiin kaikki hoitaa nopeasti. Ongelma on, että hoito on monen kynnyksen takana.

"Lähetteillä yritetään hallita potilasmäärää, mutta usein se vain hidastaa hoidon alkamista", Alakare sanoo.

Tutkimuksen mukaan Keroputaan malli ei kuitenkaan käy sen kalliimmaksi kuin muu psykiatrinen hoito. Sekä Keroputaalla että maailmalla on tehty tutkimusta, joka todistaa, että hoito tulee halvemmaksi ja on tehokkaampaa, jos sitä saa nopeasti. Silti tämän mukaan eletään harvassa paikassa.

"Vaikeasti sairastuneen ihmisen akuutti hoitoon pääsy toimii useimmissa paikoissa. Lievempien ongelmien kohdalla on vaikeuksia", ylilääkäri Juha Moring Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kertoo.

Siihen on monta syytä. Yksi iso ongelma on sama kuin muussakin terveydenhoidossa: kuilu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.

Potilaiden hoitoon pääsy riippuu usein siitä, missä päin maata he asuvat. Myös hoitotakuu on vienyt psykiatrialta resursseja. On helppo määritellä, miten kauan lonkkaleikkausta saa odottaa. Mutta kuinka kauan pitää olla nukkumatta ennen kuin pääsee lääkäriin?

Kaikki ei ole kiinni vain resursseista. Professori Jaakko Seikkula arvelee, että malli ei ole levinnyt, koska se haastaa vallitsevan hoitokäsityksen.

"Myös tutkimustulokset ovat liian erilaisia kuin muut. Ne ovat liian kaukana lääkärien arjesta, joten ne torjutaan."

Birgitta Alakare ja Markku Sutela arvelevat, että suurin este on ammattilaisten asema ja odotukset omasta työstään. Hoitohenkilökunnan ja potilaiden välillä on usein kuilu.

"Me ajattelemme, että ihmiset ovat itse oman olemisensa asiantuntijoita", Markku Sutela sanoo.

Perinteisesti lääkärin rooli on ollut toinen. Kun ihminen hakeutuu hoitoon, hänellä on tarve tietää, mikä on vikana. Ja helposti lääkäri kokee velvollisuudekseen vastata tähän toiveeseen.

Keroputaalla ajatellaan päinvastoin. Olennaista ei ole selvittää 20 minuutissa, mikä ihmistä vaivaa. Yksi mallin periaatteista on epävarmuuden sietäminen. Kaikkea ei heti nimetä ja mitata.

"Jos potilas jossain muualla kertoo kuulevansa ääniä, hänelle ehkä sanotaan, että sulla on psykoottisia oireita. Meillä se menee niin, että nojaudutaan eteenpäin ja pyydetään kertomaan lisää", Markku Sutela sanoo.

Klassinen mielikuva potilaasta, joka makaa sohvalla ja puhuu monologia terapeutin nyökkäillessä, ei päde Torniossa. Täällä puhe on dialogia.

"Me pyritään tietoisesti pois suorasta vallankäytöstä", Markku Sutela sanoo.

Vallankäytöllä on psykiatriassa pitkä ja synkkä historia. Se on yhä ainoa terveydenhoidon ala, jossa voidaan käyttää pakkoa. Syöpäpotilas voi marssia pois sairaalasta, jos haluaa. Keroputaan potilas ei välttämättä voi.

Monessa muussa paikassa yhtä vaikeaa voi olla edes päästä hoitoon.

Kai Sinervo HS
Raimo Rajala on sairaalassa masennuksen vuoksi. "Olen päässyt aina hyvin hoitoon ja saanut hyvää hoitoa", hän sanoo. "Tämä on turvallinen paikka olla."
Raimo Rajala on sairaalassa masennuksen vuoksi. "Olen päässyt aina hyvin hoitoon ja saanut hyvää hoitoa", hän sanoo. "Tämä on turvallinen paikka olla."
Raimo Rajala on sairastanut vuodesta 1985. Välissä oli 17 vuoden terve jakso. "Olen päässyt aina hyvin hoitoon ja saanut hyvää hoitoa." Nyt hän on sairaalassa masennuksen vuoksi. "Ei olla vielä päätetty, kauanko täällä pysyn. Nyt on helpottunut olo. Tämä on turvallinen paikka olla."
Raimo Rajala on sairastanut vuodesta 1985. Välissä oli 17 vuoden terve jakso. "Olen päässyt aina hyvin hoitoon ja saanut hyvää hoitoa." Nyt hän on sairaalassa masennuksen vuoksi. "Ei olla vielä päätetty, kauanko täällä pysyn. Nyt on helpottunut olo. Tämä on turvallinen paikka olla."
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat