Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Suomen pyhä sota

Suomalaiset papit puhuivat jatkosodasta pyhänä sotana, kertoo palkittu väitöskirja. Kristuksen sotilaat olivat "ristiretkellä", mutta ajautuivat "moraaliseen rappioon" ja "polttavaan erämaahan". Suomalaispappien vanhat puheet tuovat mieleen tämän päivän jihadistit.

Sunnuntai
 
sa-kuva
Kenttäpappeja ehtoollisella miehitetyllä Rukajärvellä Itä-Karjalassa 13. syyskuuta 1941.
Kenttäpappeja ehtoollisella miehitetyllä Rukajärvellä Itä-Karjalassa 13. syyskuuta 1941. Kuva: sa-kuva
Jumalanpalvelus sotatoimialueella Etelä-Aunuksessa 13. marraskuuta 1941. Alttari oli rakennettu kuusen- ja koivunoksista.
Jumalanpalvelus sotatoimialueella Etelä-Aunuksessa 13. marraskuuta 1941. Alttari oli rakennettu kuusen- ja koivunoksista.

"Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollisiamme vastaan."
-Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky 29. kesäkuuta 1941.

HS Arkisto, SA-kuva
Suomalaisten kanssa taistelleet saksalaissotilaat kaivoivat hautoja Tolvajärven kenttähautausmaahan 6. elokuuta 1941.
Suomalaisten kanssa taistelleet saksalaissotilaat kaivoivat hautoja Tolvajärven kenttähautausmaahan 6. elokuuta 1941.

Suomen ja Neuvostoliiton vuosina 1941–1944 käymää sotaa kutsutaan historiankirjoissa jatkosodaksi. Suomalaisten pappien suussa kyse oli kuitenkin paljon suuremmasta missiosta: valitun kansan lopunajan taistelusta.

Jopa marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin kuuluisassa päiväkäskyssä taistelu määriteltiin pyhäksi sodaksi ja ristiretkeksi. Sitä kävivät Kristuksen sotilaat vastassaan kaiken pahan alku ja juuri, jumalaton bolševismi, ja siihen langennut Venäjän kansa.

Kristuksen sotilaiden tehtävänä oli vapauttaa suomensukuiset heimot Karjalassa ja toteuttaa unelma Suur-Suomesta. Lisäksi heidän tuli puolustaa eurooppalaisessa rintamassa kristinuskoa sitä uhkaavilta antikristuksen voimilta.

Pelipöydällä komeili pottina "luvattu maa" itäisen Karjalan metsiköineen kaikkineen.

"Silmieni eteen avautuu uusi ihana 'luvattu maa'. Tuo uusi Isänmaa, joka tuossa edessämme odottaa, on kappale suomalaisinta Suomea.  – – Kuulen vain Herran äänen: 'Tämän maan minä annan sinulle, sinä vähäinen kansa", kirjoitti Kotimaa-lehdessä sotilaspastori Antti Koukkari lokakuussa 1941.

Tällaisia sodassa toden totta puhuttiin, kertoo jatkosodan papillisesta retoriikasta viime syksynä väitellyt Jyväskylän yliopiston tutkija Jouni Tilli.

Maaliskuussa Tillin, 33, tutkimus palkittiin Jyväskylän yliopiston parhaaksi väitöskirjaksi 2012. Yliopisto kehui Tillin väitöskirjan olevan "aidosti monitieteinen yhdistäen valtio-oppia, retoriikantutkimusta, historiaa ja teologiaa".

Sotilaat ehtoollisella Vuoksenrannassa 20. elokuuta 1944.
Sotilaat ehtoollisella Vuoksenrannassa 20. elokuuta 1944.

"Kolmas vapaustaistelumme, joka nyt on alkanut, on edellisten suoranaista jatkoa. Sekin on Jumalan sallima ja etukäteen valmistama, satojentuhansien pakkosiirtolaisuudessa huokaavien rukouksien vastaus."
- Suomen sotilaan muistio 1941.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kirkonmiesten puheita jatkosodassa ei ole aiemmin tutkittu systemaattisesti. Aihetta on Tillin mukaan lähinnä käytetty mausteena muissa sotaa käsittelevissä historiikeissa.

Tillin mukaan väitöksen uutinen ei ole se, että sotilaspapit ja muut hengenmiehet seisoivat valtion sotaponnisteluiden takana – vaan se, mitä he sanoivat missäkin vaiheessa sotaa ja millainen kokonaiskertomus siitä hahmottuu.

Valtiotieteilijä Tillin mukaan pappien saarnoissa, piispojen linjauksissa ja sotilaille annetuissa ohjeissa ei ollut kyse mausteesta, vaan pyrkimyksestä saada aikaan perusteellinen mielenmuutos, metanoia, sotaponnistelujen tueksi.

Raamatun tarinat olivat jatkosodan aikana suomalaisille tuttu kuvasto, johon sodan tapahtumia voitiin verrata. Mutta papistolla oli myös pulmia siksi, että kristinusko oli suomalaisille niin tuttu. Kaikki tiesivät Jeesuksen opettaneen, että viholliselle piti kääntää toinen poski. Myös viides käsky opetti "älä tapa".

Tillin mukaan erityisongelman luterilaiselle kirkolle aiheutti Martti Luther. Lutherin mukaan sotaa ei voi käydä uskon nimissä. Lutherin mukaan ristiretket, Kristuksen nimissä käydyt sodat, olivat "kaikista synneistä pahimmat".

Luther kuitenkin salli taistelun esivallan nimissä ja piti puolustuksellisia sotia oikeutettuina. "Jatkosodan varovainen esittäminen puolustuksellisena sotana osoittaa, ettei luterilaista teoriaa oikeutetusta sodasta hylätty kokonaan", Tilli kertoo.

"Jumalan väkevä apu on seurannut puolustusvoimiamme. Karjala on vapaa. Risti on jälleen nostettu punaisen pedonmerkin tilalle, ja rukous ja kiitos ovat nousseet jo monista häväistyistä kirkoista."
- Tampereen piispa Aleksi Lehtonen juhannussaarnassaan 1942.

Sota lähti Suomen kannalta hyvin käyntiin. Saksan asevoimat panivat Neuvostoliiton koville etelämpänä ja suomalaisten marssi kohti itää sujui nopeasti.

Näytti siltä, että Jumala oli toden totta suomalaisten puolella. Vuoden 1941 loppuun mennessä vallatut alueet tekivät Suomen alueesta suuremman kuin koskaan historiassa.

Näinhän sen piti mennäkin: jos sota oli Jumalasta lähtöisin, kuinka sitä voitaisiin edes hävitä?

Menestys rintamalla tarttui joidenkin pappien puheenparteen. "Nyt on Venäjän sortumisen aika tullut – –  Yritettiin panna Jumala pois viralta. Tehtiin valtava yritys Baabelin tornin rakentamiseksi. Elettiin ilman Jumalaa ja toivoa maailmassa. Nyt luhistuu kaikki", julisti sotilaspastori M. Hiidenheimo Karjalan Viesti -lehdessä heinäkuun lopussa 1941.

Mutta pian valkeni toisenlainen todellisuus.

"Kesäsodaksi" luultu jatkosota jatkui jatkumistaan. Vuoden 1942 alusta alkaen joukot jumittuivat puuduttavaan asemasotaan, jota kesti yli kaksi vuotta.

Sotilaat alkoivat kaivata kotiin, kiroilla ja ryypiskellä. Mannerheim ja kenraalit puolestaan tarkkailivat Saksan armeijan vaikeuksia ja tajusivat, ettei sota välttämättä päätykään hyvin.

Ylipäällikkö Mannerheim luki päiväkäskyä ruotsalaisille vapaaehtoisille Hangon rintamalla 15. joulukuuta 1941.
Ylipäällikkö Mannerheim luki päiväkäskyä ruotsalaisille vapaaehtoisille Hangon rintamalla 15. joulukuuta 1941.

"Olisi väärin sanoa sotaamme uskonsodaksi tämän sanan oleellisessa mielessä. Oikeastaan ei uskonsotaa voi ollakaan siinä mielessä, että me voisimme taistella asein, taistella tykein, lentokonein ja kiväärein uskon puolesta, kristillisen totuuden puolesta."
- Teologian tohtori, pappi Yrjö J. E. Alanen 1941.

Armeijassa palveli jatkosodan aikana noin 500 sotilaspappia, joista 280 työskenteli rintamalla. Heistä 23 sai surmansa.

Suinkaan kaikki eivät innostuneet isänmaallis-uskonnollisista saarnoista: innokkaimpina pidettiin kansallismieliseen Akateemiseen Karjala-Seuraan kuuluneita pastoreita.

Edesmenneen emerituspiispa Erkki Kansanahon tutkimuksessa Papit sodassa todettiin vuonna 1991, että pappien "valistustoiminta" eli propaganda oli "epämääräistä ja epäyhtenäistä".

Monien pappien mielestä tärkeintä työtä oli sodan kauhut nähneiden miesten sielunhoito.

Arkistoneuvos Veli-Matti Syrjö kirjoittaa Jatkosodan pikkujättiläisessä, että sodan aikana vallitsi epäselvyys, mihin Suomi sotatoimillaan tarkalleen ottaen pyrki ja mitä propagandistien siis piti sanoa.

Esimerkiksi puheet Suur-Suomesta piti sodan edetessä häivyttää pois.

"Valistushenkilöstö sai siis parhaansa mukaan keksiä sopivia päämääriä Suomen taistelulle, joten on ymmärrettävää, että aivan yhteistä linjaa ei kysymykseen löytynyt", Syrjö toteaa.

"Uskonnollinen komedia jatkuu. Nyt luetaan Saksan Evankelisen Kirkon hallinnon julkilausuma: 'Englannin kansa on tehnyt valintansa, eikä enää taistele kristinuskon puolesta.' Vai on siis uuspakanallisen Saksan tulkinnan mukaan Englannista nyt tullut antikristillinen!"
- Olavi Paavolainen päiväkirjassaan 2.7.1941.

Alkusysäys Jouni Tillin väitöskirjalle oli yhden suomalaisen tiedotuskomppanian miehen, kirjailija Olavi Paavolaisen, penseä suhtautuminen kristillisisänmaalliseen paatokseen.

Sodan jälkeen julkaistussa päiväkirjateoksessaan Synkkä yksinpuhelu on useita paheksuvia merkintöjä uskonnon käytöstä sodassa. Paavolainen esimerkiksi kuvaili Mannerheimin ristiretkelle usuttanutta päiväkäskyä "ällistyttäväksi, pateettiseksi, epäaidoksi ja ennen muuta epäsuomalaiseksi.

Suomalaisia sotilaita ja upseereita pidettiin kaiken kaikkiaan suotuisana maaperänä kristillisille puheille, sillä silloisten kyselytutkimusten mukaan runsaat 80 prosenttia suhtautui uskontoon myötämielisesti. Sen sijaan uskonnon ja sotapuheiden sekoittamista ei katsottu hyvällä.

"Propaganda merkitsee sotilaan sanakirjassa valhetta", lausui pastori Niilo Kinos eräässä sodan aikana pidetyssä pappeinkokouksessa.

Erkki Kansanahon tulkinta olikin, että vaikka papit joutuivat saarnaamaan "kansallisisänmaallisia katsomuksia", suuri osa keskittyi uskonnolliseen sanomaan. "Periaatteelliset kannanotot kuuluivat juhlapuheisiin ja lehtikirjoituksiin."

Kenttäpappi Jouko Karanko kirjoitti kirjeitä kaatuneitten omaisille 1941.
Kenttäpappi Jouko Karanko kirjoitti kirjeitä kaatuneitten omaisille 1941.

Jouni Tillin väitöskirjassa pappien puheista syntyy yhtenäinen juonellinen kertomus, vaikka rintamalla pidettiin sodan aikana varmasti kymmeniätuhansia saarnoja, rukoushetkiä, hartaustilaisuuksia ja ehtoollispuheita.

Lähdemateriaalina on ollut nelisensataa saarnaa, lehtikirjoitusta ja muuta tekstiä. Joukossa oli puhujia ja kirjoittajia piispoista ja sotilaspastoreista uskovaisiin pääkirjoitustoimittajiin, ja tekstejä oli julkaistu sotilaiden ja sotilaspappien paljon lukemissa lehdissä Kotimaa, Karjalan Viesti sekä Koti ja Kasarmi.

"Puheet on aiemmin ohitettu pienenä sivujuonteena siinä suuremmassa kuvassa. Minä ajattelin, että ne on otettava tosissaan ja katsottava, mitä siellä oikeasti sanottiin", kertoo Tilli, joka on kotoisin Reisjärveltä.

Tillin väitöskirjalla voisi olla kansantajuisempikin nimi kuin sillä on: The Continuation War as a Metanoic Moment. A Burkean Reading of Lutheran Hierocratic Rhetoric. Tilli analysoi tekstejä edesmenneen amerikkalaisen retoriikan teoreetikon Kenneth Burken ajattelukehikon lävitse.

Niin, väitös on kirjoitettu englanniksi. Sitä Helsingin yliopiston dosentti, teologian tohtori Niko Huttunen soimaa "jonkinlaiseksi tiedepoliittiseksi kukkaseksi", kun otetaan huomioon, miten aihe kiinnostaa suomalaisia.

Tilli sanoo pyrkineensä kansainvälisyyteen, mikä onkin onnistunut: väitöstä ollaan julkaisemassa kovakantisena kirjana Saksassa. Tilli harkitsee myös väitöskirjansa aiheen käsittelyä suomeksi.

Dosentti Niko Huttunen on arvioinut Raamatun tekstien käyttöä vuoden 1918 sisällissodassa. Hänestä Tillin väitöskirjan ongelma on, että se välittää liian yksipuolisen kuvan pappien toimista sodassa.

Näkymää voi vääristää lähdeaineisto, joka oli kaikki kirjallista materiaalia.

"Se ei ole kokonaiskuva papeista, pappien puheista ja asenteista. Vaan se on ehkä jossain mielessä kokonaiskuva siitä julkaistusta materiaalista, että mitä sodanjohto päästi papit sanomaan rintamalehdissä."

Tilli vastaa Huttusen kritiikkiin, ettei hän ole pyrkinytkään kokonaiskuvaan kaikkien pappien puheista. "Julkaistuun materiaaliin painottuminen on valtio-opillisen tutkimuksen kannalta oleellista, koska laajasti julkaistuilla teksteillä on suuremmissa silmänaloissa huomattavasti suurempi vaikuttavuus kuin ei-julkaistuilla."

istockphoto, kuvankäsittely mirka kolehmainen hs

"Kun kansat ovat julkisesti luopuneet Jumalasta ja kääntäneet hänen pyhälle tahdolleen selkänsä, on jouduttu johdonmukaisesti saatanan syleilyyn – – Jumala panee sodankin palvelemaan hänen tarkoitusperiään. Hän käyttää sotaa kaiken sen kielteisyyden rankaisemiseksi, johon ihmiskunta on omilla teillään taipunut."
- Helsingin yliopiston teologian professori Eelis Gulin Kotimaa-lehdessä joulukuussa 1943.

Kuten suomalaiset muistavat tai koulussa oppivat, jatkosodassa ei saavutettu Suur-Suomea. Kävikin niin, että neuvostoarmeija löi saksalaiset Stalingradin kohtalokkaassa taistelussa helmikuussa 1943. Runsasta vuotta myöhemmin vihollinen tuli rytisten kimppuun luvatussa maassa.

Pa­pis­to vaa­ti kan­sal­ta tot­te­le­vai­suut­ta. So­ti­laat oli­vat ir­tau­tu­neet "K­ris­tuk­sen so­ti­laan" ihan­tees­ta ja ko­ti­rin­ta­man nai­set lan­gen­neet hau­reu­teen.

Papiston piti keksiä sodan kestolle selitys, ja sellainen löytyi sotilaiden ja kotirintaman synneistä. Tillin mukaan retoriikassa tapahtui suuri siirtymä: käytiinkin kahta sotaa saatanaa vastaan – yhtä rintamalla ja toista suomalaisten sieluissa.

Saarnoissa kuului jeremiadi, valitusvirsi. Kurittomuus, moraalikato ja rintamakarkuruus olivat merkkejä siitä, että valittu kansa oli heittäytynyt syntiin kuin Vanhan testamentin Israel.

Papisto vaati kansalta tottelevaisuutta. Sotilaat olivat irtautuneet "Kristuksen sotilaan" ihanteesta ja kotirintaman naiset langenneet haureuteen. Tillin mukaan lopulta vain kaatuneet sotilaat toteuttivat isänmaan vaatimuksen itsensä uhraamisesta.

"Me olemme joutuneet nyt ahdinkoon, joka on Jumalan koulua kansallemme – – Toivottavasti kansamme suhtautuu tähän Juhannukseen vakavin, hillityin mielin. Ehkä tämän suuren parannussaarnaajan päivä saa nyt tänä vuonna julistaa meille kansana ja yksilöinä parannusta, niin että meistä tulisi todella Herralle valmistettu kansa", totesi Kotimaa juhannuspääkirjoituksessaan 1944.

"Jumalan koulun" lisäksi suomalaiset olivat "polttavassa erämaassa". Lopulta oli oltava kiitollisia siitä, ettei Suomea pyyhitty kokonaan kartalta.

Neuvostoliitto ei pahimpien pelkojen mukaisesti vallannut koko Suomea, mutta se lateli syksyllä 1944 ankarat rauhanehdot. Niihin kuului aluemenetysten ja sotavelkojen lisäksi vaatimus ajaa saksalaisjoukot ulos Suomesta. Nyt pappien olikin selitettävä, miksi Saksa oli yhtäkkiä vihollinen.

"Tarvittiin taas metanoia, radikaali mielenmuutos. Että entisestä Jumalan siunaamasta liittolaisesta tulikin vihollinen ja Neuvostoliiton kanssa piti aloitella yhteistyötä, entisten antikristuksen joukkojen kanssa. Se oli kova tilanne", Tilli sanoo.

Sodanjälkeiset "vaaran vuodet" ovat Tillin seuraava tutkimusaihe.

Jouni Tillin väitöskirja synnyttää lukijassa mielleyhtymän "pyhän sodan" retoriikkaan Lähi-idässä, vaikka nykyään käsite liitetäänkin islaminuskoisiin jihadisteihin.

Mieleen tulee myös Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin puhe vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Bush kutsui terrorisminvastaista sotaansa ristiretkeksi, mikä aiheutti laajan kotimaisen ja kansainvälisen vastalauseryöpyn.

Mutta miten mahtaisi käydä nykypäivänä, jos Suomi joutuisi sotaan? Kutsuttaisiinko papisto koolle pohtimaan, mikä yhdistelmä Vanhaa ja Uutta testamenttia valjastetaan käyttöön oikean taistelutahdon herättämiseksi?

Tilli sanoo, että "retoriikka rakentuu aina kohdeyleisönsä mukaan". Jatkosodan loppumisesta on kulunut ensi vuonna 70 vuotta, ja sinä aikana Suomi ja suomalaiset ovat kokeneet monta monituista metanoiaa.

"Ajatellaan, että otettaisiin nyt jokin Vanhan testamentin kohta ja siellä olisi 19-vuotiaita miehiä pataljoonan verran. Eihän ne tietäisi yhtään, mistä siinä on kyse. He miettisivät, että miksi pappi on täällä. Mitä se puhuu, kuka Mooses, mikä pyhä maa?"

Kirkon tutkimuskeskuksen parin vuoden takaisessa kyselyssä 41 prosenttia suomalaisista "piti vähintäänkin todennäköisenä", että Jeesus on Jumalan poika. Vuonna 1999 niin ajatteli vielä 77 prosenttia kansasta.

Nykyään yli kaksi kolmasosaa suomalaisista epäilee saatanan olemassaoloa.

Mahtaisiko nykyajan keskiverto suomalainen ymmärtää höykäsen pöläystä esimerkiksi pastori Lennart Pinomaan elokuussa 1944 pitämän pessimistisen sunnuntaisaarnan vertauskuvista?

"Ja kun tässä sanotaan: Voi sinua Korasin, voi sinua Beetsaida, voi sinua Kapernaum. Niin me voisimme yhtä hyvin sanoa: Voi sinua Lontoo, voi sinua Berliini, voi sinua Helsinki, aivan yhtä hyvin", Pinomaa jylisi.

OIKAISU

Sunnuntaina 21. huhtikuuta sivulla C4 kuvatekstissä kerrottiin virheellisesti kenttäpappi Jukka Karangosta. Kuvassa oli Jouko Karanko.