Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sokkihoitoa lamaan: Tunneli Tallinnaan vai asuntolainan lyhennykset kulutukseen?

Suomen talous on ollut taantumassa jo kolme vuotta, eikä valoa näy. Olisiko aika kokeilla jotain todella rajua?

Anni Lassila HS

Tämähän on ihan kamalaa!

Suomen talous on ollut kolme vuotta taantumassa. Nyt voi jo puhua lamasta.

Eikä valoa näy. Talvivaaran kaivos meni konkurssiin, luottoluokituksemme laski, joka puolella yt-neuvotellaan.

Supercellin pelimiehet sentään maksavat veroja. Sääli, että nekin miljoonat on jo käytetty.

Pääministeri Alexander Stubb (kok) lupasi hiljattain surkeutta ja tiukkaa talouskuria vielä kolme tai neljä vuotta. Keskustan kellokas Juha Sipilä puhui Talouselämän haastattelussa jopa kahdestatoista kituvuodesta.

He haluavat julkisen talouden säästöjä, koska velkaantuminen huolettaa. Mutta monien ekonomistien mielestä tämä linja on täysin väärä, varmin polku Japanin tielle: loputtomaan taantuman kierteeseen.

Mikä siis neuvoksi? Entä jos tehtäisiin jotain poikkeuksellista? Jotain, jolla talous jysäytettäisiin käyntiin.

Ideoimme asiantuntijoiden avustuksella radikaaleja lamalääkkeitä ja pohdimme niiden hyviä ja huonoja puolia.

Vuoden maksuvapaa asunto-lainoihin

Entäpä jos sovittaisiin yhdessä pankkien kanssa, että suomalaiset eivät lyhentäisi asuntolainojaan vuoteen.

Että lainasta maksettaisiin pelkät korot.

Kulutukseen vapautuisi silloin noin 13 miljardia euroa. Se on valtava summa, kahden ydinvoimalan verran euroja.

Ajatus ei ole aivan pähkähullu. Esimerkiksi Ruotsissa asuntolainoja ei juuri lyhennetä. Rahat menevät kulutukseen.

Suomalaiset sen sijaan maksavat lainaansa pois rivakasti ja tunnollisesti. Suurestakin asuntolainasta halutaan eroon yleensä alle 20 vuodessa.

Tämä on merkittävin ero Suomen taantuvan ja Ruotsin kasvavan talouden välillä, arvioi ruotsalaisen pankkijätin Swedbankin pääjohtaja Michael Wolf kesällä.

Kulutuksen kasvattaminen olisi kullanarvoista, sillä valtion menoja rajoittavat EU:n taloussäännöt, eivätkä yritykset taantumassa rakentele tehtaita.

Jokainen asuntovelallinen voi helposti laskea, paljonko rahaa vapautuisi kulutukseen, jos lainaa ei tarvitsisi lyhentää.

Esimerkiksi 150 000 euron asuntolainan lyhennyksistä kulutukseen voisi vapautua noin 800 euroa kuukaudessa eli melkein 10 000 euroa vuodessa.

Olisiko tällainen teoriassa mahdollista?

Periaatteessa kyllä. Suomen pankeilla menee hyvin näissäkin oloissa. Ne läpäisivät juuri EU:n stressitestit, ja ne kestäisivät mainiosti vuoden mittaisen lainan lyhennysvapaan.

13 miljardin maksulykkäys kasvattaisi asuntolainakantaa noin 15 prosenttia, koska uusia lainoja otetaan koko ajan. Tätä vauhtia Suomen asuntolainakanta kasvoi muutenkin ennen finanssikriisiä.

Tämä vasta olisi kunnon elvytystä! Jos asuntovelalliset eivät laittaisi rahojaan sukanvarteen tai Kanarian-lomiin, vaikutus Suomen talouteen olisi valtava.

Se kiihdyttäisi ensi vuoden talouskasvun neljään prosenttiin, kun valtiovarainministeriö ennustaa nyt yhtä prosenttia.

Eikä tämä raha olisi pois oikeastaan keneltäkään. Edes suomalaisten velkaantuminen ei tästä räjähtäisi.

Mitä tästä ajattelevat pankinjohtajat?

No, he ovat tietysti varovaisia. Se on heidän työtään. He eivät ole – edes elvytystalkoiden nimissä – valmiita tarjoamaan yleistä lyhennysvapaata kaikille. Kannattaa silti kysyä, jos itse haluaisi osallistua elvytykseen.

"Pankit suhtautuvat joustavasti, jos asiakkaan toive lyhennysvapaasta perustuu olosuhteiden muutoksiin. Mutta se katsotaan aina tapauskohtaisesti", Nordean johtokunnan jäsen Ari Kaperi sanoo. "Moni asiakas haluaa maksaa lainansa pois nopeasti. Osa pitää pidempiä lainoja ja laittaa rahaa samalla sijoituksiin tai kulutukseen."

Niinpä. Monelle suomalaiselle asuntolainan maksu on säästämistä. Mutta aivan varmasti maksuvapaa lisäisi kulutusta Suomessa niin että tuntuu.

Tunneli Tallinnaan

Jos rakennettaisiin jotain todella isoa ja suuruudenhullua? Vaikkapa tunneli Tallinnaan.

Tunneli maksaisi 6–8 miljardia euroa. Se olisi kunnon elvytystä, ja yli kymmeneksi vuodeksi.

Vertailun vuoksi: Länsimetro Ruoholahdesta Espoon Matinkylään maksaa noin miljardi euroa.

Vastaus kuuluu yleensä, ettei tällaiseen ole varaa. Että valtio ei voi velkaantua enempää.

Mutta todellisuudessa suuria rakennushankkeita voidaan rahoittaa monin eri tavoin, jotka eivät välittömästi käy valtion kukkarolle. Esimerkiksi moottoriteitä ja päiväkotejakin on rakennettu niin sanotulla elinkaarimallilla. Se on eräänlaista osamaksua.

Tunneli Tallinnaan voi olla epärealismia, mutta suuria rakennushankkeita on muitakin. Pellervon taloustutkimuksen Pasi Holm käyttäisi infrahankkeiden rahoittamiseen budjetin ulkopuolista rahastoa. Sellainen on esimerkiksi Ruotsissa.

Rahasto saisi lainaa yhtä halvalla kuin valtio. Rahat käytettäisiin heti, mutta valtio maksaisi ne takaisin pikkuhiljaa. Näin elvytykseen voitaisiin käyttää enemmän rahaa kuin juuri nyt olisi varaa.

"Ruotsissa hallitus on sitoutunut Tukholman metron laajentamiseen noin 2,5 miljardilla eurolla. Siltoja korjataan myös kahdella miljardilla", Holm huomauttaa.

Hän käyttäisi rahat satamien ja siltojen parantamiseen. Uudet jättirekat vaativat parempia siltoja ja vienti satamia.

Valtio on myymässä omaisuuttaan jopa parin miljardin euron edestä. Esimerkiksi tällä viikolla ilmoitettiin TeliaSoneran osakkeiden myynnistä. Summasta suurin osa käytetään valtion velan lyhennyksiin.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen Seija Ilmakunnaksen mielestä myyntituloista suurempi osa pitäisi käyttää elvytykseen eli työn luomiseen. Pitäisi esimerkiksi rakentaa pääkaupunkiseudulle vuokra-asuntoja ja antaa korkeakouluille tutkimusrahaa.

Mutta eikö EU:n komissio nuhtelisi Suomea, jos ottaisimme aina vain lisää velkaa ja tuhlaisimme omaisuuden myyntituloista saadut rahat?

Ei välttämättä. Voisimme aina perustella budjettikurista lipeämistä sillä, että Venäjän talouspakotteet iskevät Suomeen poikkeuksellisen voimakkaasti, Ilmakunnas uskoo.

Kyllä nykyinen hallituskin puhuu elvytyksestä, kasvupaketista ja rakennushankkeista. Mutta kyse on sadoista miljoonista euroista. Tärkeää sinänsä, mutta piperrystä. Ja jos tarkkoja ollaan, valtio ei oikeastaan elvytä. Ensi vuonna valtion menot ovat tätä vuotta pienemmät.

On siis tavallaan hämäystä puhua kasvupanoksista, jos saman verran säästetään muualla. Vaikutus talouskasvuun ja työllisyyteen on lyhyellä aikavälillä plus miinus nolla.

Emu-puskurit sileäksi

Elvytysrahaa voi kaivaa myös sukanvarresta, tai tässä tapauksessa voisi leikkisästi sanoa, että liiveistä. Muistatteko vielä Emu-puskurit?

Puskurit ovat ylimääräisiä säästöjä. Ne luotiin 1990-luvulla, kun Suomi päätti liittyä Emuun eli euroalueeseen.

Puskurit tarkoitettiin pahan päivän varalle. Silloin ajateltiin mahdollista tilannetta, että euron valuuttakurssi tai korkopolitiikka on Suomelle hankala.

Nyt on. Ainakin euro on ihan liian vahva Suomen vientiteollisuudelle.

Vientiteollisuus tarvitsisi devalvaation, eli valuutan arvon pitäisi heiketä tuntuvasti. Siitä me emme enää voi itse päättää. Siksi Emu-puskurit voisi ottaa käyttöön.

Itse asiassa toinen puskurirahastoista on jo käytetty kasvaneiden työttömyysmenojen katteeksi.

Mutta toinen, noin 1,3 miljardin euron kokoinen puskuri on vielä tallessa työeläkeyhtiöissä, kuten Ilmarisessa, Varmassa ja Elossa.

Itse asiassa Emu-puskurin käyttämistä on jo vaivihkaa valmisteltu. Syksyn pitkissä eläkeneuvotteluissa sovittiin, millä periaatteilla puskuria voitaisiin käyttää.

Rahoilla voidaan alentaa työnantajien ja palkansaajien työeläkemaksuja, molempia 0,8 prosenttia vuodessa. Vuotta kohti tämä tekisi runsaat 400 miljoonaa euroa. Erikseen pitää vielä sopia, että toimeen todella ryhdytään.

Työeläkemaksujen alentaminen auttaisi yrityksiä. Palkansaajille se vastaisi samansuuruista veroalea.

Emu-puskurien kuluttaminen tuskin johtaisi investointiaaltoon tai kulutusjuhlaan, mutta kyllä se vähän auttaisi.

Valtiovarainministeriön entinen valtiosihteeri Raimo Sailas esitti tiistaina HS:ssä vielä rajumpaa 3–4 prosentin työeläkemaksujen alentamista.

Siitä syntyisi eläkesäästöihin iso kolo, ja siksi eläkeyhtiöt tyrmäsivät idean.

Sailaksen mielestä tämä ei haittaisi, koska työpaikkojen luominen on kaikkein tärkeintä. Niillä maksetaan myös tulevaisuuden eläkkeet.

Palkat ja verot alas yhtä aikaa

Mitä jos tehtäisiin reipas sisäinen devalvaatio? Alennettaisiin siis palkkoja, mutta samalla annettaisiin kunnon tuloveroale. Palkansaajille jäisi käteen ainakin yhtä paljon rahaa kuin ennenkin.

Tämä olisi todella radikaali ratkaisu, mutta aivan varmasti se parantaisi Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. Ennen pitkää Suomen on pakko saada vienti taas vetämään.

Osa vientimme ongelmista johtuu siitä, että muualla menee niin huonosti eikä kysyntää tuotteille ole. Osa ongelmistamme johtuu siitä, että Suomessa on kallista valmistaa. Ainakin suomalaiset yritykset ovat menettäneet markkinaosuuksia sielläkin, missä vienti vetää. Vikaa on siis joko tuotteiden hinnassa, laadussa tai molemmissa.

Suomella on siis kilpailukykyongelma.

Tuotekehitystä ei noin vain jysäytetä kuntoon, mutta kustannuksiin voidaan vaikuttaa. Suomen palkkataso on noussut 30 prosenttia vuodesta 2005. Samaan aikaan emme ole kyenneet parantamaan työn tuottavuutta. Yhtälö on vientiyhtiöille myrkyllinen ja johtuu osin niistä itsestään.

Vuosi sitten tehtiin palkkasopu, jossa palkankorotukset jäivät melkein nollaan. Tämän ja yritysverotuksen alennuksen piti korjata Suomen kilpailukyky. Niin ei käynyt.

Nordea-pankin pääekonomistilla Aki Kangasharjulla on hurja ehdotus: Valtio voisi paisuttaa velanottoa vielä noin kaksi miljardia euroa ensi vuonna, ennen kuin EU:n asettamat budjettirajat paukkuvat. Tämä riittäisi tuloverojen alentamiseen noin seitsemällä prosentilla. Samaan aikaan palkkoja kuitenkin alennettaisiin ja vain osa veroalesta jäisi kansalaisten kulutettavaksi.

"Tällä saataisiin aikaan kiva devalvaatio", Kangasharju sanoo.

Hän uskoo, että palkka-ale sysäisi viennin vauhtiin ja todella kovaan liitoon siinä vaiheessa kun vientimarkkinat piristyvät. Loput veroalesta käynnistäisi kulutuksen kotimaassa. Iloiset uutiset saisivat aikaan vähitellen positiivisen kierteen, kulutus piristyisi ja verotulot ennen pitkää kasvaisivat.

Tämä on siis optimistinen ja varmasti kiistanalainen arvio. Pahimmillaan kävisi niin, että valtio vain velkaantuisi lisää eikä talous silti kasvaisi.

Kangasharju ei usko talouden elvyttämiseen valtion menoja suoraan kasvattamalla. Että valtiolla olisi viisaus tietää, missä kohteessa rahat tuottavat suurimman hyödyn.

Veroale myös kannustaa työntekoon, hän muistuttaa.

Vientialoille palkka-ale ja työntekijöille optioita

Entä jos palkka-ale tehtäisiin vain vientialoille? Silloin työntekijöille pitäisi antaa jotain vastineeksi: esimerkiksi yrityksen osakkeita, osakeoptioita tai henkilöstörahasto-osuuksia.

Käytännössä yrityksen omistajat siis lupaisivat työntekijöilleen osuuden tulevien vuosien voitoista.

Optio tarkoittaa sitä, että sen omistaja saa oikeuden ostaa yrityksen osakkeita nykyhintaan vaikka vuoden, kahden tai kolmen kuluttua.

Jos palkka-ale auttaisi vientiyrityksen nousuun, osakkeen arvo kasvaisi ja työntekijät saisivat menetyksensä takaisin parhaimmillaan korkojen kera.

Henkilöstörahastoon laitetaan tietty prosenttiosuus yrityksen voitosta.

Palkkojen alentaminen voisi säästää työpaikkoja, jos se parantaisi yrityksen tuotteiden menekkiä. Palkka-alen keskittäminen vientialoille voisi olla järkevämpää kuin yleinen palkkojen alentaminen ilman veroalea.

Yleinen palkka-ale nimittäin levittäisi entisestään kurjuutta. Kun kulutukseen jäisi vähemmän rahaa, ostajat katoaisivat kaupoista ja hiuksiakin leikattaisiin harvemmin.

Käytännössä yleisestä palkka-alesta olisi hyvin vaikea sopia.

Joissain yrityksissä palkkoja on alennettu yrityskohtaisella sopimuksella. Viime viikolla osa trikooyritys Nanson työntekijöistä pienensi palkkojaan säästääkseen yrityksen työpaikat. He saivat vastineeksi vuoden kestävän irtisanomissuojan.

Monia vientialoja edustavan Teknologiateollisuuden mielestä yritysten pitäisi saada sopia tällaisista kilpailukykyä parantavista kikoista suoraan työntekijöiden kanssa.

Nyt työehdoista sovitaan useimmiten keskitetysti liittojen välillä. Teknologiateollisuuden pääekonomistin Jukka Palokankaan mukaan Helsingissä neuvoteltu ei kaikille yrityksille sovi.

"Esimerkiksi työajoista pitäisi pystyä sopimaan joustavammin. Palkitsemisen puolella on monia keinoja, jotka voivat olla tärkeä osa kannusteita. Yrityksissä työntekijöillä olisi kyllä halua sopia paikallisestikin", Palokangas sanoo.

Markka takaisin

Kun pohditaan rajuja lamalääkkeitä, ei yhtä voi ohittaa. Jos euron arvo kerran on ongelma, miksei yksinkertaisesti oteta markkaa takaisin?

Pankkiiri Björn Wahlroos oli HS:n haastattelussa sitä mieltä, että markka olisi jo devalvoitunut yli 30 prosenttia ja korjannut Suomen kilpailukyvyn.

Mutta eurosta eroaminen on hankalampi juttu. Ero olisi jo teknisesti vaikea ja kallis. On myös mahdotonta etukäteen tietää, mitä seurauksia eroamisella olisi. Miten kansainväliset sijoittajat toimisivat? Romahtaisivatko osakkeet? Nousisiko Suomen valtionlainojen korko?

Ja mistä tiedämme, että Björn Wahlroos olisi oikeassa? Markka olisi kelluva valuutta, jonka arvo määräytyisi markkinoilla.

Riskit ovat liian suuret. Siksi eurosta eroamisesta ei juuri kukaan puhu.

Suomen kannalta tärkeintä on se, mitä Euroopassa tapahtuu lähivuosina.

"EU on maailman suurin talousalue. Pystyisimme hyvin nostamaan itse itsemme suosta niin kuin Yhdysvallat on tottunut tekemään", sanoo Ilmarisen varatoimitusjohtaja Jaakko Kiander.

Euroopan keskuspankin olisi Kianderin ja monen muunkin ekonomistin mielestä pitänyt toimia samoin kuin Yhdysvaltain keskuspankki Fed, joka on käytännössä painanut rahaa 4 000 miljardia dollaria finanssikriisin jälkeen. Saksa ei ole sitä sallinut.

"Jos Saksa antaisi luvan, euromaat voisivat tehdä Euroopan laajuisen elvytyspaketin, jonka keskuspankki rahoittaisi."

Sitä odotellessa kotimaan taloutta on pidettävä elossa omin voimin. Ja kilpailukykyä on jotenkin parannettava.

Kaikkien HS:n haastattelemien ekonomistien, myös SAK:n Olli Kosken, mukaan palkankorotusten pitää olla vuosien ajan olemattomia tai todella pieniä.

Kotimaiset elvytystoimet, olivat ne sitten suuria rakennushankkeita tai velalla kuluttamista, auttavat lopulta kuitenkin vain jonkin aikaa.

Ne ovat purkin potkimista eteenpäin. Jos vienti ei parissa vuodessa lähde vetämään, purkkia pitää potkaista pian taas uudestaan. Ennen pitkää rahat todella loppuvat.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat