Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Bruce Oreckin vinkki suomalaisille: Lopettakaa ruikutus ja ottakaa nämä viisi askelta menestykseen

Yhdysvaltain suurlähettiläs jättää tehtävänsä mutta ei Suomea. Hän osti Helsingistä arvoasunnon, jonka remontti paljasti Suomen järjettömän sääntöviidakon.

Pekka Mykkänen HS
Mika Ranta HS

Yleisö tuijottaa hiirenhiljaa kaljua miestä, jolla on vasemmassa korvassaan korvakoru. Miehen suu suoltaa puhetta, joka voisi saada kyynikkojen ihokarvat pystyyn. Mutta tämä ei ole kyynikkojen ilta.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on elementissään. Lähetystön innovaatiokeskukseen on saapunut joka puolelta Suomea koululaisia, jotka haluavat voittaa suurlähettilään järjestämän yrittäjäkilpailun. Voittajajoukkue palkitaan kolmen viikon opintomatkalla Amerikkaan.

Tauolla nuoret vieraat ylistävät suurlähettilästä:

Inspiroiva!

Rento!

Ei mikään jäykkis!

Fantastinen!

Hieman kahjo. Itse asiassa aika paljonkin, mutta kivalla tavalla.

USA:n suurlähettilään Oreckin yläfemma: Näin Suomi saadaan taas kukoistamaan!
USA:n suurlähettilään Oreckin yläfemma: Näin Suomi saadaan taas kukoistamaan!
Yhdysvaltain suurlähettiläänä viisi vuotta Suomessa toiminut Bruce Oreck on kyllästynyt kuulemaan, etteivät suomalaiset muka osaa markkinoida tuotteitaan ja itseään maailmalle. Hänen mukaansa Suomi on mahtavien tarinankertojien maa, joka on perustettu tarinoille. Nyt tuo taito on palautettava, ja Bruce Oreck tietää miten. Hänen "vallankumouksellinen" ohjelmansa on nimeltään yläfemma. Toimittaja:Pekka Mykkänen, kuvaus: Mika Ranta, leikkaus: Janne Elkki, Kristiina Marttinen, grafiikka Boris Stefanov.

Oreckista pidetään, se ei jää epäselväksi, mutta mitä ihmettä hän täällä vielä tekee?

Hänhän tuli Suomeen yli viisi vuotta sitten. Eikö hänen lähtöaikeistaan luettu ensimmäiset uutiset jo pari vuotta sitten? Kahdet läksiäisetkin on pidetty.

Puhutaan siis ensin lähtemisestä. Bruce Oreck istuu nyt rennosti vaaleassa löhöilysohvassa suurlähettilään residenssin kirjastossa, jonka seinät ovat Karjalan mäntyä ja loimukoivua. Jaloissa pyörii sympaattinen villakoira Deckard, jota kutsutaan tittelillä Ambassadog eli lähetystökoira.

Oreck selittää, että hänen lähtönsä Suomesta on viivästynyt, koska päätöksenteko Yhdysvaltain kongressissa on "rikki", kuten amerikkalaiset tapaavat sanoa. Republikaanipuolueen vastustuksen takia demokraattipresidentti Barack Obaman nimittämät suurlähettiläät ovat odottaneet turhautuneina senaatin vahvistusta. Yksi vahvistustaan odottavista on Oreckin seuraaja Charles C. Adams Jr.

Lähdön viivästymiselle on toinenkin syy: Oreck ei halua lähteä. Hänestä on tulossa helsinkiläinen bisnesmies ja Aalto-yliopiston luennoitsija.

Oreck tuskin malttaa odottaa päästäkseen takaisin bisnesmaailmaan, jossa hän vaikutti ennen lähettiläsvuosiaan.

"Siitä maksetaan sentään kunnon korvausta, kun taas tästä hommasta ei."

Mika Ranta HS
Bruce Oreckin Ambassadog eli lähetystökoira Deckard on kuuden ja puolen vuoden ikäinen villakoira.
Bruce Oreckin Ambassadog eli lähetystökoira Deckard on kuuden ja puolen vuoden ikäinen villakoira.

Oreck on hankkinut itselleen arvokkaan asunnon Helsingin ydinkeskustasta, vuonna 1899 rakennetusta talosta.

Hän on myös teettänyt siihen hyvin kalliin remontin. Hankalan remontin. Voi miltei kuulla suurlähettilään sapen kiehuvan.

Remontti sai Oreckin miettimään "joidenkin työmiesten viemistä pitkälle uimaretkelle Itämeren syvyyksiin".

Remontti kesti kolmen kuukauden sijasta vuoden ja maksoi ainakin 30 prosenttia enemmän kuin piti. Asunnon hinta remontteineen nousi lehtitietojen mukaan 2,3 miljoonaan euroon.

Ja juuri nyt, tämän asunnon kautta, olemme päässeet siihen, mitä suurlähettiläs Bruce Oreck todella haluaa sanoa meille suomalaisille.

Oreck rakastaa Suomea, mutta hänen mielestään kaikki ei ole tässä maassa kunnossa. Eikä hän tarkoita vain epäpäteviä rakennusmiehiä.

Oreck ilmaisee asiansa suoraan. Sellaista kieltä ei yleensä kuule diplomaattien suusta. Hän pyytää minuakin – joka välillä koristelen lauseitani kohteliaisuuksilla – "please just stop bullshiting on that crap" eli luopumaan paskapuheista.

Okei, kuunnellaan, kun Oreck puhuu asiaa selkeällä englannilla, in plain English.

Bruce Oreck, 61, muutti Suomeen syksyllä 2009. Hän ei tiennyt maasta muuta kuin sen, mitä oli kyselemällä ja lukemalla oppinut. Niissä briiffeissä esiintyi aivan eri Suomi kuin se, minkä hän näkee nyt.

Syksyllä 2009 ei ollut kuin vuosi siitä, kun Nokia oli tehnyt historiansa parhaan tuloksen. Oreck muistaa lukeneensa maasta, jossa rakennetaan maailman suurimpia risteilyaluksia ja jonka paperiteollisuus on vielä elinvoimaista. Kilpailukykyinen, korruptoitumaton AAA-maa, jonka koululaiset loistivat Pisa-tutkimusten ykkösinä.

Arvoiltaan vihreä Oreck oli innoissaan Suomen maineesta clean techin ja ympäristönsuojelun mallimaana. Tänne oli mukava tulla!

Sitten taantuma löi Suomea lapiolla päähän. Ja näin Oreck kuvailee maatamme nyt:

"Suomi on muuttunut dramaattisesti viidessä vuodessa.   Muutokset ovat syviä. Nokiasta ei enää tule maailman suurinta kännyköiden myyjää. Paperitehtaat eivät enää nouse tärkeimmiksi työllistäjiksi. Laivanrakennus on varjo entisaikojen suuruudestaan", Oreck luettelee.

Sen sijaan, että Suomi olisi kaikessa onnistuva go go -talous, Oreck on löytänyt täältä pessimismiä, pinttyneitä ajatusmalleja ja tarpeettoman kovaan itseruoskintaan taipuvaisia ihmisiä.

Hän on löytänyt maan, joka kahlitsee kehityksensä järjettömillä säännöillä: tarpeettomalla byrokratialla ja lakien viidakoilla, jotka sitovat käsiä ja karkottavat sijoittajia.

Hänen mukaansa keskusvaltainen hallintomalli tukahduttaa kuntien ja kaupunkien kehitystä, kun taas yritysverotus ja työlainsäädäntö kurittavat erityisesti keskisuuria yrityksiä.

Mika Ranta HS
Bruce Oreck isännöi marraskuussa koululaisille suunnattua yrittäjäkilpailua.
Bruce Oreck isännöi marraskuussa koululaisille suunnattua yrittäjäkilpailua.

Oreckin järkeen ei mahdu, että kun rahakas turistilauma purkautuu laivasta kesäisenä sunnuntaina Helsinkiin, kaupat ja ravintolat eivät ole auki. Niitä ei kannata pitää auki, koska työvoima maksaa liikaa.

"Te missaatte mahdollisuutenne. Ei näin voi toimia enää 2000-luvulla", hän sanoo.

Maailmalla on satoja miljardeja dollareja rahaa, joka etsii lupaavia sijoituskohteita kiinteistöbisneksissä, Bruce Oreck selittää.

Se raha haluaisi virrata urbaaneille alueille, jotka ovat siistejä, joissa elämä on turvallista ja jotka sijaitsevat meren rannalla.

Helsinki on urbaani, siisti, turvallinen ja meren rannalla, Oreck sanoo. Mutta sitten tulee mutta. Herra paratkoon sitä, joka uskaltautuu sijoittamaan täkäläiseen kiinteistöbisnekseen.

Bruce Oreck palaa arvoasuntonsa remonttiin.

Remontin aikana hän pistäytyi katsomaan, miten mahtaa edistyä kylpyhuone. Siellä piti ratkaista, kuinka saataisiin siirrettyä lattiakaivo 2,5 metrin päähän entisestä paikastaan.

"Menin tapaamiseen, jossa oli kahdeksan insinööriä. Luulin, että siellä valmisteltiin Nasan kuulentoa. Vaikka näillä prosesseilla on hyvät tarkoitusperät, prosessit päätyvät palvelemaan prosesseja, eivät kehitystä."

Häntä vaadittiin tekemään 90 senttimetrin levyinen ovi asuntonsa kylpyhuoneeseen, jotta sinne pääsisi myös pyörätuolilla. Urheiluhullusta Oreckista se oli omituista, koska hän ei ole pyörätuolissa ja kyse on hänen yksityisasunnostaan.

Oreckin mukaan vaatimus oli mieletön senkin vuoksi, että taloyhtiön hississä on 56 senttiä leveä ovi. Kuka sen pyörätuolin hänen asuntoonsa kantaisi, että sillä pääsisi levennetyn oviaukon läpi?

Meni kuukausi ennen kuin vaatimus uskallettiin myöntää mielipuoliseksi.

Oreckin mukaan Helsinkiin saapuvalla ulkomaisella sijoittajalla ei ole tällaisiin mielipuolisuuksiin aikaa, vaikka kaupunki on potentiaalia pullollaan.

Hän viittaa neljän vuoden takaiseen selvitykseen. Sen mukaan pääkaupunkiseudulla oli 1,1 miljoonaa neliömetriä tyhjillään tai alikäytössä olevia toimistotiloja. Se saa sijoittajan näkemään dollarinkuvia. Mutta kun sijoittaja kuulee, että kaiken edistäminen vie Suomessa vähimmillään kaksi vuotta, raha menee muualle.

"Kerropa yksikin bisnes, jossa odotellaan kaksi vuotta, että päästään tekemään bisnestä? Raha on kuin vesi. Se virtaa sinne, missä se kohtaa pienimmän vastuksen. Raha tai vesi eivät juokse ylämäkeen."

Bruce Oreckin mielestä suomalaisilla ei ole enää varaa elää "1950-luvun asenteissaan".

Maailma on muuttunut, jokainen alue kilpailee toistansa vastaan. Helsingin on pärjättävä San Franciscolle, Lontoolle, Amsterdamille ja Tel Aviville – ja Suomen kaikille muille maailman maille.

Helsingin tyhjät neliöt voisi Oreckista valjastaa energisten nuorten kasvuyritysten käyttöön tai muuttaa asuintaloiksi. Suurkaupungeissa syke tulee ytimistä, ei laidoilta.

"Kaupungit kasvavat keskuksistaan ulospäin, kuin puut. Ne eivät kasva lähiöistä sisäänpäin. Sen me olemme Yhdysvalloissa oppineet kalliiseen hintaan."

Kuten tunnettua, Oreck on yrittänyt puhua Guggenheim-museota Helsinkiin. Suomalaisten riitely museohankkeen ympärillä ottaa häntä päähän. Hänen mielestään hankkeen vastustajat eivät tarjoa mitään kehittäviä ajatuksia, vain vastustusta ja vanhan säilyttämistä.

Mika Ranta HS
Bruce Oreck tarjoaa meille yläfemmaa ja viiden kohdan ohjelmaa, jolla palautetaan suomalaisten tarinankerrontataito.
Bruce Oreck tarjoaa meille yläfemmaa ja viiden kohdan ohjelmaa, jolla palautetaan suomalaisten tarinankerrontataito.

Oreckin mukaan suomalaiset eivät ymmärrä, mikä merkitys on ikonisilla rakennuksilla, jollainen Guggenheim-museo voisi olla.

Hänestä Sydneyn oopperatalo on loistoesimerkki rakennuksesta, jonne ei mennä läheskään aina kuulemaan oopperaa, vaan siksi, että siellä pitää käydä. Kuten käydään Eiffel-tornissa tai Egyptin pyramideilla.

"Sinne mennään sen ikonisuuden vuoksi, kokonaisvaltaisen kokemuksen takia.   Suomi on raskaana kaikenlaisista mahdollisuuksista, täällä on niin paljon hedelmällisiä juttuja. Mutta kukaan ei halua istuttaa siemeniä."

On Suomessa sellaistakin, minkä takia Bruce Oreck haluaa jäädä maahan. Katsotaan kuitenkin ensin, millä lihaksilla hän meille suomalaisille pullistelee.

Oreck on ollut poikkeuksellinen suurlähettiläs, josta tuli heti kautensa alussa eräänlainen supertähti sekä suomalaisten että ulkomaisten diplomaattien silmissä. Hän puhui eri tavalla kuin muut, ja hänen ulkonäkönsä löi ihmiset ällikällä.

Kesäkuussa 2010 Oreck komeili HS:n Kuukausiliitteen kannessa ilman paitaa. Otsikossa luki Mr. Amerikka.

Teräksiseksi bodatulla ylävartalolla oli voitettu kaksi kertaa Coloradon mestaruus kehonrakennuksessa. Se ei ollut keskivertodiplomaatin ylävartalo.

Suurlähettiläs Oreckin lisäksi hänen vaimonsa, sisustussuunnittelija Cody Douglas Oreck on tullut tunnetuksi Suomessa. Pariskunta on viihtynyt sekä seurapiiri-ihmisten että karvalakkikansan parissa.

Nyt tosin rouva on palannut Amerikkaan, mutta siihen ei suurlähettilään mukaan liity "suurta eikä pientäkään skandaalia", ei mitään "hekumallista".

"Rakastamme toisiamme ja lapsiamme. Mutta tässä elämäntilanteessa meillä on eri intressit", hän sanoo.

Bruce Oreck on ennen lähettiläsvuosiaan toiminut öljy- ja kaasuyhtiöiden verojuristina ja pyörittänyt kiinteistöbisnestä, joka keskittyi New Orleansin historiallisten rakennusten entisöintiin. Hän suhtautuu kajahtaneen intohimoisesti harvinaisiin mineraaleihin.

Ehkä taustastaan johtuen Oreck ei ole profiloitunut erityisen omaperäisenä ulkopolitiikan pohdiskelijana. Obaman sotapolitiikkaa hän esimerkiksi tyytyy puolustelemaan Washingtonissa sorvatuin sanamuodoin.

Oreckin sydän on selkeästi ympäristöasioissa ja talouden kehittämisessä.

Hänen isänsä David perusti 1960-luvun alussa pölynimureita valmistavan Oreck Corporationin, jossa työskenteli ennen firman myymistä yli tuhat ihmistä ja jolla oli satojen miljoonien liikevaihto. Mr. Amerikka ja hänen isänsä edustivat ilmiötä, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa nimellä American Dream eli amerikkalainen unelma.

Unelmalla – historiallisen kokoluokan unelmalla – oli osansa siihenkin, että Oreck ylipäätään päätyi Suomeen. Oreck oli lukenut senaattori Barack Obaman elämäkerrallisen kirjan Unelmia isältäni ja päättänyt heittäytyä politiikan pyörteisiin.

Oreckista tuli Obaman vuoden 2008 presidentinvaalikampanjan runsaskätinen tukija ja superkerääjä eli bundler, joka haali vaalikassaan yli puolen miljoonan dollarin lahjoitukset. Vaalityö palkittiin suurlähettilään pestillä.

Barack Obaman nousu Yhdysvaltain presidentiksi perustui tarinaan, jonka Obama ja hänen tukijoukkonsa osasivat paketoida ja markkinoida amerikkalaisille kuin Starbucksin muovimukiin lorautetun Mocha Frappuccinon.

Oreckin mielestä suomalaistenkin pitäisi oppia kertomaan muulle maailmalle sellaisia tarinoita.

Hän sanoo kyllästyneensä valitusvirteen, jonka mukaan suomalaiset eivät pärjää globaalissa kilpailussa, koska he eivät osaa markkinoida itseään ja tuotteitaan maailmalle. Ei ole muka itseluottamusta!

Nyt ollaan Oreckin lempiaiheessa.

Suurlähettiläs esitteli bodattua kroppaansa HS:n Kuukausiliitteessä kesäkuussa 2010.
Suurlähettiläs esitteli bodattua kroppaansa HS:n Kuukausiliitteessä kesäkuussa 2010.

Hänen mielestään Suomi osaa markkinoinnin ja tarinankerronnan, onhan koko maa perustettu tarinoille.

Siinä missä Yhdysvaltain perustajaisät, Founding Fathers, olivat nuoria kiihkeitä poliitikkoja ja filosofeja, Suomen perustajaisät olivat taiteilijoita. He maalasivat, runoilivat, kirjailivat, sävelsivät ja ikuistivat rakennuksiin Suomen tarinan.

"Kun suomalaiset väittävät, etteivät he osaa markkinointia, se ei pidä paikkaansa. Markkinointi on tarinankerrontaa eikä mitään muuta. Suomalaiset ovat mahtavia tarinankertojia, mutta jossain vaiheessa maan perustamista seuranneina vuosikymmeninä onnistuitte vakuuttamaan itsenne siitä, ettette olisikaan."

Oreck vakuuttaa, että Suomessa on kaikesta huolimatta säpinää. Sen hän näkee opiskelijoissa, jotka ovat aivan eri puusta veistettyjä kuin vanhemmat polvet.

Häntä innostavat Slushin kaltaiset kasvuyritystapahtumat. Oreck viihtyy parhaiten alle 30-vuotiaiden seurassa, koska siellä hän vaistoaa Suomen tulevaisuuden: "metsäpaloon" verrannollisen lahjakkuuden ja itsevarmuuden roihun.

"Käynnissä on valtava muutos.   Siitä tulee äärimmäisen hauskaa, kun tämä seuraavan sukupolven aktiivisuus, itseluottamus ja ulospäinsuuntautuneisuus vihdoin räjähtää."

Oreck sanoo, että hän näkee kritiikistään huolimatta monia bisnesmahdollisuuksia Suomessa. Häntä kiinnostaa panna omaakin rahaa peliin, "kaikkeen mahdolliseen urbaaniin", ehkä kiinteistöihin, ehkä uusiin yrityksiin.

Oreck onkin jo kärrännyt Suomeen rahaa. Jollakin ihmeen tempulla hän sai kinuttua lähetystölleen Washingtonista yli 90 miljoonaa lisäeuroa, kun kaikesta muusta säästettiin. Hän rakennutti lähetystöalueelle tiukkoja ympäristönormeja seuraten uuden rakennuksen, perusti entiseen konsulaattiin innovaatiokeskuksen ja korjautti residenssin perusteellisesti.

Amerikkalaisen kauppakamarin Amcham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius uskoo, että lähetystöalueen muokkaus on lujittanut Oreckin kiinnittymistä Suomeen.

"Tämä lähetystön rakentaminen on ollut mieletön sankariteko. Se on hänen perintönsä. Uskon, että se lisää hänen rakkauttaan Suomeen, että hänellä on täällä tällainen fyysinen jälki", Helenius sanoo.

Suurlähettiläs Bruce Oreck on päässyt lähetystön kirjastossa täyteen vauhtiin. Siinä puhuu synnynnäinen konsultti, pölynimuritehtailijan poika, amerikkalainen tarinankertoja.

Oreck vetoaa ponnekkaasti suomalaisiin: ottakaa minun ohjelmani, ja te olette kokeva henkisen vallankumouksen.

Tähän hänen vallankumoukseensa päästään viidessä vuodessa viiden askelman kautta. Ennen kuin hän kertoo askeleet, hän vaatii katsomaan silmiin.

"Näin", hän sanoo sitten ja jatkaa:

Kohta yksi: Tähdätkää korkealle ja päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa. Kukaan ei valmistaudu olympialaisiin saadakseen pronssia.

Kaksi: Jotta kehitystä voi seurata, on laadittava mittarit.

Kolme: Sitten toimintaa, action. Suomalaisille esikouluikäisistä väitöskirjaopiskelijoihin on opetettava tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta.

Neljäs askel: Harjoitelkaa, vimmatusti. Ei kukaan soita viulua eikä pelaa huipputasolla jääkiekkoa ilman harjoittelua.

Ja viides eli viimeinen askel: Kun olette valmiita, nauttikaa siitä. Menkää ja vallatkaa maailma, puhukaa se pyörryksiin!

Kirjastossa on tultu siihen, että melkein kuulee taustalla Jean Sibeliuksen Finlandian loppunostatuksen.

"Viisi askelta viidessä vuodessa, ja teillä on vallankumous Suomen taiteissa, bisneksissä, kirjallisuudessa ja elämän jokaisella alueella", Oreck luennoi. "Saatte palautettua tarinankerrontataitonne ja itseluottamuksenne. Se ei paljon maksa, sen kuin vain teette sen. Give me five, antakaa mulle yläfemma."

No, suomalaiset.

Annetaanko Oreckille yläfemma?

Pekka Mykkänen HS, teksti
Mika Ranta HS, kuvat

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat