Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Näin helposti valemuiston voi istuttaa, kertoo muistin huippututkija

Ihmisiä tuomitaan vankilaan muistikuvien perusteella. Ongelma on, ettei muistiin voi luottaa, sanoo kuuluisa alan tutkija Elizabeth Loftus. Hän on esimerkiksi istuttanut monille valemuiston Disneylandin häirikkö-Plutosta.

Maria Pettersson HS
Ville Tietäväinen
kuvitus

Kun Elizabeth Loftus oli neljäntoista, hänen äitinsä hukkui kotipihan uima-altaaseen.

Noin 30 vuotta myöhemmin Loftus jutteli sukutapaamisessa enonsa kanssa. Siinä vaiheessa hänestä oli jo tullut yksi maailman kuuluisimmista

muistitutkijoista.

Täytyi olla todella rankkaa löytää äitinsä ruumis, eno sanoi Loftukselle.

"Minä sanoin, että enhän minä sitä löytänyt vaan tätini", Loftus kertoo.

Eno oli kuitenkin vakuuttunut asiasta. Loftus alkoi miettiä, oliko sittenkin niin, että juuri hän oli löytänyt äidin altaasta. Hän muisti kyllä selvästi, kuinka palokunta oli antanut lisähappea. Miksi vain hän oli saanut happea, vaikka paikalla oli muitakin sukulaisia? Ehkä olin sokissa, koska olin löytänyt ruumiin, Loftus järkeili.

Yhtäkkiä hän alkoi muistaa. Hän oli mennyt puutarhaan ja nähnyt jotain altaassa.

"Äiti kellui, kasvot alassuin, pitkät hiukset valtoimenaan vedessä. Hänen aamutakkinsa oli avautunut ja noussut pinnalle. Aloin huutaa, ja täti tuli paikalle."

Kun muisto palautui Loftuksen mieleen, hän alkoi täristä kauttaaltaan.

"Se oli hirveää."

Viikon kuluttua eno soitti. Hän pyysi anteeksi erehdystään: ruumiin oli todellakin löytänyt täti, eikä Loftus ollut nähnyt sitä altaassa lainkaan.

"Näky oli ollut päässäni viikon. Muisto oli kirkas ja tarkka, mutta valheellinen."

Mitä muistolle tapahtui, kun Loftus sai tietää sen olevan mielikuvitusta?

"Ei mitään, sillä aivot eivät pysty erottelemaan valemuistoja oikeista muistoista. Tiedän, että se ei ole totta, mutta kuva on yhä päässäni. Yritän olla ajattelematta sitä."

Yhdysvaltalainen Elizabeth Loftus on nyt 70-vuotias psykologian professori, joka on uransa aikana julkaissut yli 500 tutkimusta, saanut kymmeniä palkintoja, kirjoittanut liudan kirjoja ja matkustanut ympäri maailmaa luennoimassa muistista.

Loftus on toiminut muistiasiantuntijana tai todistajana esimerkiksi Oklahoman pommi-iskun, Michael Jacksonin, O. J. Simpsonin ja Martha Stewartin oikeudenkäynneissä. Hän on todistanut kaikkiaan lähes 300 oikeusjutussa ja konsultoinut vielä useammassa.

Loftus on tutkinut muistia noin 45 vuotta ja todistanut uudelleen ja uudelleen samasta asiasta: muistiin ei voi luottaa.

"Muistoja on erittäin helppoa – siis todella uskomattoman helppoa – manipuloida vahingossa ja tahallaan", Loftus kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Hän tietää mistä puhuu, koska hän manipuloi ihmisten mieliä tutkijan työssään jatkuvasti. Loftus on ammattimainen aivopesijä.

Psykologi Julia Korkman kutsui kollegoineen Loftuksen Suomeen puhumaan täkäläisille psykologeille valemuistoista.

Oikeuspsykologian tutkija, HUS:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisessa osaamiskeskuksessa psykologina työskentelevä Korkman kohtaa työssään lapsia, joiden muistikuvat ovat vääristyneet ja joiden päähän on muodostunut valemuistoja – siis muistikuvia, joita lapsi luulee oikeiksi, mutta joita ei koskaan tapahtunut.

Näin voi käydä muun muassa huoltajuusriitatapauksissa. Pahimmillaan toinen vanhemmista on istuttanut lapseen valemuiston siitä, että toinen pahoinpitelee tai hyväksikäyttää lasta. Lapsi saattaa alkaa pelätä ja inhota viatonta vanhempaa.

"Eräässä tapauksessa äiti epäili isää hyväksikäytöstä. Lapsi kertoi, että isän kanssa oli leikitty pahoja leikkejä. Leikkiminen oli kuitenkin tapahtunut valvotuissa olosuhteissa ja ollut täysin normaalia. Lapsen kertomus oli vääristynyt sen jälkeen, kun hän oli keskustellut äidin kanssa", Korkman kertoo.

Joissain tapauksissa lapsi vain toistaa kuuliaisesti tarinaa, jota vanhempi on käskenyt kertoa. Joskus käy niin, että lapsi aluksi toistaa tarinaa mekaanisesti, mutta myöhemmin siitä muokkautuu valemuisto.

"Jos vanhempi ohjaa lapsen ajatuksia tiettyyn suuntaan, hänelle kehittyy todennäköisesti vääristynyt muistikuva."

Joskus vanhemmat toimittavat poliisille todisteeksi nauhoja, joilla lapsi kertoo pahoinpitelyistä. "Silloin aikuinen usein puhuu ja kuvailee tilanteita ja lapsi vastailee kuuliaisesti joo tai ei."

Tällaisissa tilanteissa valemuistojen muodostumisen riski on ilmeinen. Valemuistoja voidaan istuttaa vahingossa tai tahallaan. Usein vanhemmat ovat vilpittömiä, Korkman sanoo.

"Normaali vanhempi kantaa huolta lastensa hyvinvoinnista. Riitaisessa erotilanteessa lapsi usein oireilee. Vanhemman saattaa olla vaikea nähdä, että lapsen oireilu voi johtua riitaisesta erosta. On helpompi ajatella, että toisen vanhemman luona tapahtuu jotain kurjaa."

Lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu myös erilaisia vaiheita.

"Osa vanhemmista tulkitsee lapsen kehitykseen kuuluvat normaalit oireet kaltoinkohtelusta johtuviksi."

Vanhempi alkaa kysellä lapselta, olisiko tätä kenties kohdeltu kaltoin. Hän kyselee yksityiskohtia ja voi huomaamattaan ohjailla lasta kysymyksillään ja omilla epäilyillään. Tuloksena voi olla valemuisto: lapsi uskoo tulleensa pahoinpidellyksi.

Valemuiston mahdollisuutta aletaan tutkia esimerkiksi silloin, kun pahoinpitely- tai hyväksikäyttösyytökset ilmaantuvat yhtäkkiä kesken avioeroprosessin, eikä niistä ole ollut aikaisempaa epäilyä.

Tutkimuksissa on havaittu, että aivot reagoivat valemuistoon samoin kuin aitoon muistoon. Valemuisto herättää yhtä voimakkaita tunnereaktioita kuin aito muisto. Se, että muisto on elävä ja yksityiskohtainen, ei tarkoita, että se olisi totta.

"Ihmisten pää on täynnä muistoja, joista merkittävä osa on jollain tavalla muokkautunut", Elizabeth Loftus sanoo.

liisa takala
Elizabeth Loftus vieraili Suomessa elokuussa.
Elizabeth Loftus vieraili Suomessa elokuussa.

"Erityisen kiinnostavaa on tämä: vuosikymmenten tutkimukset osoittavat, että meillä ei ole mitään keinoa erottaa valemuistoa ja aitoa muistoa toisistaan. Ne tuntuvat yhtä todellisilta, ja aivot reagoivat niihin samalla tavalla."

Usein ajatellaan, että ihmisen muistin tarkoitus on tallentaa tietoja ja kokemuksia mahdollisimman tarkasti. Mutta mikäli muistin tarkoitus olisi toimia sisäisenä videokamerana, se hoitaisi hommansa surkeasti. Sen sijaan muisti näyttäisi olevan jonkinlainen apuväline todellisuuden hahmottamiseen.

Ympärillämme tapahtuu koko ajan niin paljon, ettemme mitenkään voi huomata kaikkia yksityiskohtia. Aivot tulevat hätiin ja paikkailevat informaation puutetta arvauksilla. Muisto on tositapahtuman rekonstruktio, jota aivot ovat korjailleet.

Otetaan esimerkki. Ihminen ei muista koskaan käyneensä kuumailmapallolennolla. Yhtäkkiä hänelle näytetään tekaistu valokuva, jossa hän 7-vuotiaana vilkuttaa kuumailmapallon korista. Joidenkin ihmisten aivot alkavat järkeillä: aikaisempien kokemusten mukaan valokuviin tallentuneet tilanteet ovat totta, luultavasti siis tämäkin on totta. Aivot alkavat täydentää havaintoa. Aikaisempien kokemusten mukaan korkealla tuulee, joten luultavasti ilmapallon korissa tuuli. Tuulenpuuskassa usein viluttaa, joten luultavasti tuolloinkin vilutti. Ketju jatkuu, kunnes hyvin todentuntuinen valemuisto on valmis.

Kun yhdysvaltalaistutkimuksessa ihmisille näytettiin manipuloitua kuvaa, jossa he matkustivat lapsena kuumailmapallolla, noin puolet kehitti valemuiston.

Muistot muokkautuvat joka päivä, Loftus sanoo. Arkielämän pienet muistovääristymät eivät ole ongelma, Loftus sanoo.

"Mutta toisissa tilanteissa ne ovat äärimmäisen vaarallisia. Esimerkiksi oikeudenkäynnit perustuvat yhä pitkälti muistin varaan. Todistajat kertovat, mitä ovat nähneet tai kuulleet, ja syytetty voidaan tuomita sen perusteella. Ja kuitenkin tiedämme, että ihmisen muisti on todella epäluotettava."

Loftus alkoi tutkia todistajien muistin luotettavuutta jo 1970-luvulla. Silloin oli tapana ajatella, että muisti on kuin kamera: kun ihminen näkee jotain, se tallentuu hänen muistiinsa. Ajateltiin, että muisto ei muutu, vaan sitä voidaan tarkastella uudestaan totuuden toisintona.

Loftus osoitti useilla erilaisilla kokeilla, että muistoja on helppo muokata.

Varhaiset kokeet paljastivat, että jos todistaja lukee lehdestä rikokseen liittyvän artikkelin, se vaikuttaa muistikuviin tapahtumasta. Myös muiden todistajien lausuntojen kuuleminen vaikuttaa muistoon.

Pelkkä keskustelu voi muokata muiston yksityiskohdat täysin toisenlaisiksi. Jos yksi todistaja kertoo muistavansa, että rikollisella oli vihreä lippahattu, lippis ilmestyy helposti myös muiden todistajien muistoihin. He eivät useimmiten valehtele, kun sanovat muistavansa lippalakin. He eivät myöskään yritä päteä tai murru ryhmäpaineen edessä – heidän muistonsa todella muokkaantuu.

Yhdysvalloissa tapahtui kummia 1990-luvun alussa. Sadat ihmiset ympäri maata alkoivat syyttää läheisiään hirvittävistä rikoksista. Kaava toisti itseään. Aikuinen ihminen oli hakeutunut terapiaan esimerkiksi masennuksen tai syömishäiriön takia. Terapian kuluessa potilas alkoi muistaa, että häntä oli lapsena kohdeltu kaltoin kammottavilla tavoilla. Uhrit kertoivat vuosia tai vuosikymmeniä jatkuneesta hyväksikäytöstä, raiskauksista, pahoinpitelyistä ja jopa saatananpalvontamenoista, jotka sisälsivät murhia ja väkivaltaa.

On yleistä, että ihminen pystyy kertomaan lapsuuden hyväksikäytöstä vasta aikuisena. Nyt kyse ei ollut siitä. Terapiaan mennessään ihmisillä ei ollut aavistustakaan siitä, että heitä oli hyväksikäytetty vuosikausia. Syytetyt perheenjäsenet vakuuttivat viattomuuttaan ja perheet hajosivat, kun hyväksikäytöt tulivat ilmi.

Elizabeth Loftusta ilmiö epäilytti. Hän alkoi tutkia asiaa ja huomasi, että melkein kaikki uhrit olivat käyneet läpi samanlaisen terapian.

Palautettujen muistojen terapiassa uskotaan, että jos ihminen kokee lapsena jotain erittäin traumaattista, hän voi sulkea tapahtuman kokonaan pois mielestään. Kyse ei ole tavallisesta unohtamisesta. Muisto on niin hirveä, että aivot sulkevat sen pois tietoisuudesta ja hautaavat niin syvälle, ettei ihminen edes tiedä, että hirveys on tapahtunut. Terapiassa muisto voidaan onkia esiin esimerkiksi hypnoosin ja unientulkinnan avulla.

Loftus ei usko teoriaan torjutuista muistoista.

"En ole vielä nähnyt yhtään todistetta siitä, että muisti toimisi kuvatulla tavalla. Ihminen voi unohtaa tai olla ajattelematta asiaa, mutta tuntemani tutkimus ei tue sitä, että mieli sulkisi asiat pois. Päinvastoin traumaattisia asioita on lähes mahdoton sulkea mielestään, kysykää vaikka keskitysleireiltä tai kansanmurhista selviytyneiltä ihmisiltä."

Loftus tuli lopulta siihen tulokseen, että terapeutit olivat ohjailleet potilaitaan ja luoneet näille valemuistoja asioista, joita ei ollut koskaan tapahtunut.

Hän alkoi tehdä kokeita todistaakseen, että muistikuvia oli mahdollista saada aikaan pelkästään kyselemällä ihmisiltä oikeanlaisia kysymyksiä ja ohjaamalla näitä muistelemaan asioita, jotka olivat muka tapahtuneet – siis käyttämällä samoja metodeja kuin terapeutit.

Terapiamuotoa käytetään edelleen, jonkin verran myös Suomessa.

Yhdysvaltojen 1990-luvun tapahtumia kutsutaan nimellä memory wars, muistisodat. Terapeutit sekä jotkut uhrit ja tutkijat olivat sitä mieltä, että palautettujen muistojen terapia on täysin toimiva metodi. Monet tutkijat, heistä tärkeimpänä Loftus, pitävät sitä vaarallisena huuhaanaa.

Loftus todisti ja todistaa edelleen hyväksikäyttöoikeudenkäynneissä puolustuksen kutsumana. Se on saanut jotkut ihmiset vihaamaan häntä syvästi. He ajattelevat, että oikeat rikolliset välttävät tuomion Loftuksen takia. Loftusta on uhkailtu niin vakavasti, että henkivartijoiden on pitänyt suojella häntä luentojen aikana, häntä on solvattu tuhansia kertoja ja hänet on haastettu oikeuteen.

Pelkääkö Loftus, että hän todella auttaa pahantekijöitä vapauteen ja kuittaa siitä asiantuntijapalkkioita?

"Valvon öitä ajatellessani sitä mahdollisuutta, että minun takiani joku hyväksikäyttäjä pääsisi vapaaksi ja uusisi rikoksensa. Siksi valikoin hyvin tarkkaan, millaiset tapaukset otan vastaan. Haluan tutustua rauhassa kaikkeen todistusaineistoon, kuten aihetodisteisiin, terapiamuistiinpanoihin ja niin edelleen."

Loftus sanoo päinvastoin auttavansa uhreja: "Istuttamalla potilaansa – tässä tapauksessa uhrinsa – mieleen valemuiston terapeutti voi tuhota tämän koko elämän. Perheet hajoavat, ja syyttömät ihmiset joutuvat vankilaan. Sillä ei ole mitään tekemistä oikeiden hyväksikäyttötapausten kanssa", hän sanoo.

Aiemmin Loftus oli keskittynyt peukaloimaan muistoja. Muistisotien takia hän halusi tehdä kokeita, joissa synnyttäisi kokonaan uusia muistoja.

Yhdessä ensimmäisistä kokeista hän tutki, voisiko saada ihmiset "muistamaan", että nämä olivat lapsena eksyneet ostoskeskukseen.

Loftus kokosi joukon nuoria aikuisia. Hän haastatteli näiden perheenjäseniä ja pyysi vanhempia kertomaan kolme aitoa sattumusta tutkittavien lapsuudesta. Neljäs muisto oli keksitty: lapsi oli muka eksynyt ostoskeskuksessa, vanhempi henkilö oli löytänyt hänet ja palauttanut lopulta vanhemmille.

Loftus ja hänen työryhmänsä jututtivat tutkittavia kaikista neljästä muistosta.

Joka neljäs koehenkilö sanoi todellakin muistavansa ostoskeskukseen eksymisen. He kertoivat muun muassa, kuinka olivat saaneet luvan käydä ostamassa herkkuja, mutta olivat eksyneet matkalla takaisin. He kuvailivat tarkasti hätäännystään ja huojennustaan, kun vanhempi rouva oli tullut kysymään, onko kaikki hyvin. He muistivat jopa sen, millaiset vaatteet rouvalla oli päällään ja miltä tämän hajuvesi tuoksui.

Todellisuudessa he olivat luoneet valemuiston Loftuksen avustuksella.Entä muistatteko Disneyland-skandaalin 1990-luvulta? Huvipuisto on kuuluisa paitsi laitteistaan, myös Disney-hahmoista, joita lapset voivat kätellä ja halia.

1990-luvulla Pluto-koiran tapaaminen tosin saattoi traumatisoida lapset pahanpäiväisesti. Eräs sen esittäjistä nimittäin käytti usein hallusinogeeneja työvuoron aikana ja päätyi huumepäissään tämän tästä nuoleskelemaan pienten lasten korvia.

Vuonna 2008 Elizabeth Loftus keräsi ihmisten muistoja narkkari-Plutosta. Useimmat arvelivat, että Pluto ei ollut nuoleskellut juuri heitä, mutta osa muisti nuolija-Pluton ja kohtaamisen tämän kanssa.

Pluto taisi työntää kielen korvaani, ja minä ehkä kikattelin, kertoi yksi. Plutohan nuoli aika monia, minua se taisi lipaista siinä vaiheessa kun olin ottamassa valokuvaa, toinen muisteli. Kolmas arveli Pluton ryhtyneen nuoleskelemaan, kun hän oli mennyt pyytämään siltä nimikirjoitusta.

Todellisuudessa mitään Disneyland-skandaalia tai narkkari-Plutoa ei ollut olemassakaan. Elizabeth Loftus oli vain kokeillut, pystyisikö hän kehittämään ihmisille valemuiston jostakin niin pöljästä kuin hallusinogeenien vaikutuksen alaisena pyörivästä, Plutoksi pukeutuneesta, korvia nuolevasta näyttelijästä.

Valemuiston istuttaminen oli yllättävän helppoa. Loftus näytti tutkimukseen osallistuneille ihmisille tekaistua lehtiartikkelia Plutosta ja pyysi näitä muistelemaan, olisiko nuoleminen mahdollisesti sattunut omalle kohdalle.

Hän ohjaili tutkittaviaan ja auttoi näitä kuvittelemaan tilanteen mielessään. Pian yksityiskohdat alkoivat "palautua" tutkittavien mieliin ja muisto Plutosta oli valmis.

Entäpä muistaisivatko ihmiset tavanneensa Väiski Vemmelsäären Disneylandissa? Se on mahdotonta, sillä Väiski ei ole Disneyn kehittämä hahmo.

Tutkimukseen osallistuneista yli kolmasosa "muisti" tapaamisen. Monet kertoivat kätelleensä Väiskiä tai jopa silittäneensä tämän hännäntöpöä.

Olisiko mahdollista istuttaa ihmiseen myös hyvin traumaattisia muistoja?

Kävi ilmi, että oli.

Eräässä tutkimuksessa pyrittiin istuttamaan valemuisto siitä, miten tutkittava oli hukkumaisillaan ja hengenpelastaja onki hänet veden varasta viime hetkellä. Onnistumisprosentti oli sama kuin ostoskeskuksen kohdalla: joka neljäs kehitti valemuiston.

Kanadassa eräs tutkimusryhmä sai joka toisen tutkittavan muistamaan, kuinka vihainen eläin oli käynyt näiden kimppuun.

Loftus meni vieläkin pidemmälle. Hän yritti saada ihmiset muistamaan hirmuisen lapsuudenkokemuksen: muistaisivatko he todistaneensa, kuinka demoni otti ihmisen valtaansa? Vastaus on kyllä. Joka viides kehitti muiston demonin valtaan joutuneesta läheisestä.

Valemuistotutkimukset eivät ole ongelmattomia. Helmikuussa julkaistiin tutkimus, jossa aivojen manipulointi oli niin tehokasta, että se piti eettisistä syistä lopettaa kesken.

Opiskelija näyttää katuvalta.

"Se oli paha juttu, tosi tosi paha", hän sanoo videolla.

Hän kertoo, millaiseen rikokseen syyllistyi viitisen vuotta aiemmin.

"Se kutsui mua lutkaksi, ja mä olin vihainen, joo... Sitten mä... sitten mä heitin sitä kivellä. Päähän."

Kivi osui uhria kipeästi. Tämä meni tajuttomaksi ja alkoi vuotaa verta. Poliisit tulivat paikalle.

"Niitä oli kaksi, siitä oon varma. Toinen oli kai valkoinen ja toinen latino. Mun piti kertoa, mitä olen tehnyt ja miksi..."

Rikos oli vakava, mutta vaikka opiskelija muisti sen selvästi, sitä ei koskaan tapahtunut. Videolla puhuva henkilö oli yksi 70 opiskelijasta, joihin psykologit Julia Shaw ja Stephen Porter olivat yrittäneet istuttaa valemuiston.

He halusivat todistaa, että käyttämällä melko yleisiä poliisin kuulustelutekniikoita viattomat ihmiset saadaan "muistamaan" ja tunnustamaan rikoksia, joita nämä eivät ole koskaan tehneet.

Kanadalaisille yliopisto-opiskelijoille oli kerrottu, että he osallistuisivat tutkimukseen siitä, kuinka hyvin ihmiset muistavat lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Kukaan tutkittavista ei ollut joutunut poliisin kiinni ottamaksi.

Kuten Loftuksen ostoskeskuskokeessa, psykologit pyysivät tutkittavien omaisilta oikeita muistoja, joita kävivät läpi haastateltavien kanssa.

Haastattelussa tutkijat väittivät opiskelijalle, että omaiset olivat maininneet jostakin "pahoinpitelystä" tai "poliisiasiasta". He pyysivät, että opiskelija yrittäisi palauttaa tapahtuman mieleensä.

Jos tutkittavat alkoivat tapailla jotakin muistoa – ja suurin osa heistä alkoi – tutkijat ryhtyivät kyselemään lisäkysymyksiä. Mitä muistat? Kuvaile tapahtumapaikka. Miltä sinusta tuntui? Millainen ilta oli ollut? Yritä visualisoida tapahtuma mielessäsi, niin alat muistaa paremmin...

Kukin opiskelija haastateltiin kolmesti. Kolmannella kerralla 70 prosenttia tutkittavista oli "muistanut" syyllistyneensä vakavaan rikokseen vain noin viisi vuotta aiemmin. He olivat surullisia, peloissaan ja huolissaan. Osa oli selvästi tolaltaan syyllisyydestä ja kärsi kovasti huonosta omastatunnosta.

Kun tutkittaville kerrottiin, että kyseessä oli valemuisto, osa ei uskonut. Vaikka perhe, ystävät ja tutkijat vakuuttivat opiskelijoille toista, nämä väittivät, että rikos oli todella tapahtunut.

Kuten Loftus, myös Shaw ja Porter olivat saaneet eettiseltä lautakunnalta luvan kokeisiinsa. Niiden antama tieto oli lautakunnan mielestä yhteiskunnallisesti niin tärkeää, että "pieni epämukavuus", jota tutkittavat saattaisivat tuntea, oli oikeutettu.

Haastateltuaan 60 opiskelijaa Shaw ja Porter päättivät lopettaa. Tulos oli selvä, ja kymmenen viimeistä haastateltavaa voitiin säästää omantunnontuskilta.

Suomessakin käytetään kuulustelutekniikoita, jotka saattavat synnyttää valemuistoja, Julia Korkman sanoo. Hän on kouluttanut poliiseja, ja nykyään lapsia kuulustelevat vain poliisit, joilla on siihen erityisosaamista. Aikuisten kohdalla tilanne on toinen, Korkman sanoo. Myös aikuisten muistikuvat muuttuvat, mutta sitä ei oteta oikeusprosessissa huomioon.

"Suomen oikeusjärjestelmässä on epäkohtia, sillä se ei aina huomioi sitä, miten muisti toimii. Meillä ihmisiä voidaan kuulla vuosia tapahtumien jälkeen. Ei ole realistista olettaa, että muisto pysyisi vuosia kirkkaana tai muuttumattomana. Tämä voi haitata kaikkien osapuolten oikeusturvaa", Korkman sanoo.

Hänen mukaansa auttaisi, jos kaikki seksuaali- ja pahoinpitelyrikosten kuulustelut tehtäisiin esitutkinnassa nopeasti tilanteen jälkeen, kuulustelut nauhoitettaisiin ja uhrit ja epäillyt haastateltaisiin videolle. Todistajia voitaisiin kuulla oikeudessa, mutta tarvittaessa voitaisiin palata siihen, mitä ihminen on kertonut, kun muisto on vielä tuore.

Valemuiston istuttamisessa ei tarvita laboratoriota.

Miten Loftus esimerkiksi synnyttäisi muiston, jossa eksyn supermarkettiin?

"Helpointa on, jos tieto tulee ihmiseltä, johon luotat, esimerkiksi äidiltäsi. Äitisi voisi kertoa tarinan sinulle itse, mutta sekin riittää, että kerron tiedon olevan peräisin äidiltäsi."

Seuraavaksi tarinaan otetaan mukaan joitakin aitoja elementtejä. Valitaan paikaksi Kannelmäen Maxi-market, jossa kävimme usein ostoksilla, kun olin pieni. Väitetään, että minulla oli päällä inhoamani liian kuuma punainen haalari.

Seuraavaksi Loftus alkaisi kysellä yksityiskohtia, aluksi aidoista asioista kuten marketin hyllyjärjestyksestä. "Pyytäisin sinua kuvittelemaan mielessäsi, miten tilanne olisi voinut mennä. Kysyisin lisäkysymyksiä joka kerran kun mainitset jonkin konkreettisen asian."

Lopuksi voisi lisätä pari todistajaa, jotka vakuuttavat, että asia on totta.

"Ihmisillä on taipumus uskoa muiden ihmisten todistuksia ja muuttaa ajatteluaan ja muistojaan heidän sanojensa mukaan", Loftus muistuttaa.

Osa ihmisistä kehittää valemuistoja helpommin kuin muut.

Oletko hyvä tekemään yhteistyötä muiden ihmisten kanssa?

Luultavasti muistojasi on keskimääräistä helpompi manipuloida.

Entä oletko varsinainen muistihirmu, jonka on helppo painaa mieleensä nopeasti valtavia määriä nippelitietoa?

Todennäköisesti kehität valemuistoja helpommin kuin muut.

Myös alhainen älykkyysosamäärä ja unenpuute tekevät muistin manipuloinnista helpompaa.

Voisiko muistonmuokkausta tai valemuistoja käyttää johonkin hyödylliseen? Mitä Loftuksen kaltaiset ammattimaiset aivopesijät voisivat tulevaisuudessa tehdä?

"Meillä on jo tekniikoita ja lääkkeitä, joilla muistia voidaan vaivattomasti muokata. Osaamme myös melko hyvin lisätä uusia muistoja. Muistikuvien poistaminen on toistaiseksi hankalaa, mutta jos saisin riittävästi aikaa eikä tarvitsisi huolehtia eettisestä puolesta, pystyisin kyllä vakuuttamaan ihmisen siitä, että joku hänen muistonsa ei ole totta vaan ainoastaan unta tai kuvitelmaa", Loftus sanoo.

Lääkkeillä hän viittaa muun muassa aineeseen nimeltä propranololi. Beetasalpaajiin kuuluvaa lääkeainetta käytetään muun muassa paniikkikohtausten ja esiintymisjännityksen hoitoon.

Tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, että mikäli lääkettä annetaan heti rikoksen, onnettomuuden tai muun traumatisoivan tapahtuman jälkeen, se vaimentaa muistikuvaa. Lääkettä saaneet uhrit kärsivät traumanjälkeisestä stressihäiriöstä harvemmin kuin muut.

"Tämä on hyvin kiehtovaa. Pitäisikö ihmisillä olla oikeus unohduttaa itseltään asioita, haalistaa kipeät muistot heti? Vai pitääkö meidän vaatia, että ihminen pysyy skarppina, jotta hän voi todistaa oikeudessa?"

Loftus on huomannut, että useimmat eivät halua lääkettä, vaikka heille tarjotaan sitä. "He haluavat pitää kiinni muistoistaan, vaikka ne satuttaisivat heitä."

Loftus vaikuttaa siltä, ettei ihan ymmärrä, miksi.

"Ehkä sivuvaikutukset pelottavat heitä", hän aprikoi.

Nyt Loftus tutkimusryhmineen pohtii, miten ihmisistä voisi valemuistojen avulla tehdä terveempiä. Tutkijat ovat jo osoittaneet, että valemuiston luominen saa ihmiset muuttamaan suhtautumistaan erilaisiin ruokiin.

Kokeet aloitettiin kananmunilla. Koehenkilöitä haastateltiin näiden ruokailutottumuksista. Tämän jälkeen heille annettiin nähtäväksi keksitty sairauskertomus, jonka mukaan he olivat lapsena sairastuneet syötyään keitettyjä munia. Noin neljännes ihmisistä todellakin muisti – tai siis luuli muistavansa – sairastumisen. Myöhemmin tutkittavilta kyseltiin, millaisia ruokia heidän teki mieli. Valemuiston kehittäneet halusivat syödä munia harvemmin kuin muut.

Loftus kokeili samaa epäterveellisillä herkuilla. Sipsien kohdalla se jostain syystä ei toiminut. Mutta mansikkajäätelön kanssa koe onnistui: 40 prosenttia tutkittavista kehitti valemuiston, ja jäätelönhimo väheni. Samanlaisia tuloksia saatiin, kun ihmisille kerrottiin näiden oksentaneen teininä juotuaan vodkaa.

"Minua tosin on mahdotonta saada inhomaan vodkaa", Loftus vitsailee.

Koetulokset kuulostavat vaikuttavilta. Yksi asia kuitenkin pohdituttaa.

Onko moraalisesti oikein istuttaa tarkoituksella ihmisten päähän valheita?

Loftus huokaa.

"Terapeutit eivät saa valehdella potilailleen, vaikka se auttaisi näitä", Loftus sanoo ja vaikuttaa hiukan pettyneeltä. Sitten hän innostuu uudelleen.

"Mikään ei kuitenkaan estä vanhempia tekemästä niin. Vanhemmathan valehtelevat lapsilleen koko ajan, mieti vaikka joulupukkia."

On helppo ymmärtää, miksi maailmankuululla muistitutkijalla on arvostelijansa. Loftus sanoo vakavissaan, että vanhemmat voisivat aivan hyvin istuttaa ylipainoisten lastensa mieliin ajatuksen siitä, että nämä vihaavat lihottavia ruokia.

"Kumman otat mieluummin, lapsen, jolla on korkea verenpaine, diabetes ja kaikenlaisia muita sairauksia, vai jonkun, jolla on päässään pienen pieni valemuisto? Tiedän, kuinka paljon fiktiota ja valemuistoja ihmisillä on jo mielissään. Valtavasti. Vain yksi pienen pieni valemuisto lisää! Sehän ei ole mitään, jos se tekee ihmisistä terveempiä ja onnellisempia."

ville tietäväinen
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat