Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

HS:n suuri köyhyyskysely: Monien mielestä köyhyys on ihmisen oma syy

HS ja tutkijat selvittivät, mitä Suomessa ajatellaan köyhyydestä. Iso osa hyvätuloisista on sitä mieltä, että köyhyys on ihmisen oma vika. Tämä näkyy myös nykyisen hallituksen toimissa.

Anna-Stina Nykänen HS

Näin rikkaat ajattelevat köyhistä:

”Köyhyys on lähes aina ihmisen oma vika, ja lähes jokainen köyhä on yhteiskunnan rupusakkia.”

”Köyhä ei pysty huolehtimaan omasta terveydestään, ja kiinnostuskin siihen sekä ulkonäköön on täysin lopahtanut.”

”Köyhyys on henkistä: yrittämisen puute, huonot valinnat, kyvyttömyys hoitaa omia asioita. Varojen yli eläminen.”

Kuvaukset on poimittu HS:n köyhyyskyselyyn tulleista vastauksista. Ne ovat kaikkein varakkaimpien kirjoituksia, siis sen joukon, jonka perheiden tulot ovat 15 500–250 000 euroa kuukaudessa.

Esimerkit ovat kärjekkäitä, mutta ne kertovat hyvin tutkimuksen tuloksista tärkeimmän:

Mitä varakkaampia ihmiset ovat, sitä enemmän he näkevät köyhyyden köyhän omaksi syyksi. Köyhät näkevät, että myös yhteiskunnan rakenteilla on vaikutusta.

”Käsitykset eroavat enemmän kuin kuviteltiin”, sanoo tutkimusta johtava hyvinvointisosiologian professori Juho Saari.

Tutkimus osoittaa, että yhteiskunnan huipulla olevilla ei ole kokemusta köyhyydestä ja elämän kolhuista, ei edes lähipiirissä. Heidän mielestään yhteiskunta antaa kaikille mahdollisuuden pärjätä. Näin he itse kirjoittavat HS:n kyselyssä. Kun köyhät kertovat kokemuksiaan ja näkemyksiään, syntyy ihan toisenlainen kuva.

”Isot kalat näkevät, että yhteiskunta on reilu, ja pienet kalat, että se ei ole”, Saari sanoo.

Tulos on tärkeä, kun otetaan huomioon, että köyhyyttä koskevat päätökset tehdään yhteiskunnan huipulla. Niitä tehdessä pitäisi olla tietoinen siitä, miten eri ryhmien näkemykset ja kokemukset eroavat.

”Voi olla, että hallituksen tilannekuva köyhyydestä on väärä ja heijastaa ryhmien välistä sosiaalista etäisyyttä”, Saari sanoo.

Laajassa tutkimuksessa löytyi kuitenkin myös asioita, joista köyhät ja rikkaat ovat samaa mieltä.

Köyhyyskyselyssä selvitettiin muun muassa sitä, mitä suomalaiset tarkoittavat köyhyydellä, mistä se johtuu ja keitä yhteiskunnan pitäisi auttaa. Vastaajat saivat myös omin sanoin kertoa, mistä he tunnistavat köyhän ja millaiseen elintasoon köyhän kuuluu tyytyä.

Vastauksia tuli lähes kymmenen tuhatta. Se on valtava määrä.

Kaksi kolmasosaa vastaajista kirjoitti ajatuksiaan myös avovastauksiin, mikä on poikkeuksellista. Siis tuhannet naiset ja miehet, köyhät ja rikkaat, kertoivat omin sanoin köyhyydestä. Kiitos siitä HS:n lukijoille!

Tuloksena saatiin ainutlaatuinen aineisto, jolla voidaan kartoittaa suomalaisen yhteiskunnan ryhmien välisiä eroja, Saari sanoo.

”Tällaiset isot näytteet mahdollistavat sormen pitämisen yhteiskunnan valtimolla.”

Suomalaisessa yhteiskunnassa näyttäisi vallitsevan kohtalainen yhteisymmärrys siitä, mitä köyhyydellä tarkoitetaan. Suurin osa vastaajista ymmärtää, että Suomessa köyhyys on suhteellista köyhyyttä. Eli sitä, ettei ihminen pysty osallistumaan yhteiskuntaan samalla tavalla kuin muut.

Toinen tärkeä mittari köyhyydelle oli se, että ihminen elää yhteiskunnan antamilla etuuksilla.

Suurin osa suomalaisista ei siis ajattele, että ollakseen köyhä pitää nähdä nälkää. Myöskään absoluuttinen rahamäärä ei ollut ratkaiseva mittari. Köyhyys on meille köyhyyttä verrattuna muihin suomalaisiin.

”Se, että kaikilla olisi eri käsitys köyhyydestä, ei pidä paikkaansa. Suomi on tässä suhteessa kohtuullisen tolkullinen, kaikki seuraavat yhteiskunnallista keskustelua.”

Määritelmästä ollaan siis yhtä mieltä. Eri käsitys on siitä, mitä köyhyys käytännössä on. Mitä se arjessa tarkoittaa, ettei ole varaa samaan kuin muilla?

Varakkaat kuvailevat sitä esimerkiksi näin:

”Ei ole autoa, ei voi polttaa pikkusikareita eikä juoda viskiä.”

Joillakin hyvätuloisilla on hyvinkin tarkka käsitys siitä, millainen on suomalainen köyhä.

”Köyhällä ei ole mahdollisuuksia eikä keinoja nousta köyhyydestä. Ehkä hänellä ei ole haluakaan, koska hän ei kykene pitkäjänteiseen elämänsuunnitteluun. Kaikki on tässä hetkessä sinnittelyä. Opiskelijoiden köyhyys on erilaista, koska siihen on odotettavissa helpotusta. Köyhä asuu vuokralla kaupungin syrjäisessä lähiössä tai maalla hoitamattomassa rötiskössä. Hän ei harrasta eikä muutenkaan kehitä itseään. Usein hän tupakoi, käyttää usein päihteitä ja paljon terveyspalveluita. Hän todennäköisesti pelaa rahapelejä. Hän on katkera yhteiskunnalle, joka hänen mielestään on syypää hänen tilaansa. Köyhän elämä on tulonsiirtojen varassa, työllistymiseen hänellä ei ole suuria toiveita. Toisaalta köyhä voi olla myös pienipalkkaisessa ammatissa toimiva pätkätyöläinen. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan ahkeruutta, lisäkouluttautumista tai enemmän töitä, että elintaso nousee.”

Pienituloisten vastauksissa köyhyys on sen sijaan useammin sitä, että myös perustarpeiden tyydyttämisessä on vaikeuksia.

”Monet keskituloiset mieltävät itsensä ’köyhiksi’, kun on tullut otettua asunto-, auto- ja mökkilainat, mutta silloin kyse on vain omien tulojen ja menojen tasapainottamisesta. Köyhällä ei ole varaa normaalin elämän välttämättömyyksiin. Köyhä ei ole sellainen, jolla on iso asuntolaina, vaan sellainen, joka ei lainaa pankista saa.”

”Kävin viime talvena kielikurssilla iltalukiossa. Kurssimaksun maksoin jälkikäteen erissä, kun kertasuoritukseen ei ollut varaa ja oppikirjaan ja koulutarvikkeisiin piti säästää rahaa muutenkin olemattomasta käyttövarasta useamman kuukauden ajan (noin 60 e). Tälläista tilannetta, jossa pienetkin ylimääräiset menot voivat kaataa veneen, on vaikea ymmärtää, jos ei itse ole kokenut sitä. 20 euron reseptilääke voi olla liian kallis ja jää hakematta. Sitä on köyhyys.”

Joissakin vastauksissa oli kyllä selvästi mukana myös huumoria:

”Alle 50 tuuman telkkari. Lidlin muovikassi. Halvat punaviinit.”

”Ei välttämättä [tunnista köyhää] mistään. Suuntaisin katseeni kuitenkin sossun luukulle, pois yleisötapahtumista ja kesähuveista ja lentokenttien tunnelmasta.”

Pienituloiset kirjoittivat paljon siitä, miten köyhyys vaikuttaa mielentilaan ja aiheuttaa stressiä.

”Köyhä ihminen näyttää melkein koko ajan surulliselta tai vihaiselta, useasti välttelee kontaktia, joskus jopa niin paljon, että kaupassa tai virastoissa käyminen ei meinaa onnistua. Jos lähietäisyydeltä pääsee tarkkailemaan (ystävät), niin näkee, kuinka hajoamispisteessä köyhä on ja kuinka paha olo henkisesti on.”

”Nykyköyhä on vihainen ja katkeroitunut ja epäluuloinen. Iloista köyhää en ole vuosiin tavannut.”

”Alistuneisuudesta köyhän tuntee. Raha on yhteiskunnallista valtaa ja sen puute on vallan puutetta. Köyhyys nujertaa ihmisen kaikilla yhteiskunnan tasoilla.”

”Häpeä pistää ihmiset näyttelemään. Köyhä pyrkii naamioitumaan tavalliseksi.”

Rikkaiden ja köyhien suhde toimeentuloon ja elämässä pärjäämiseen on selvästi erilainen.

Varsinkin häpeän kokemus on selvästi yksi rikkaita ja köyhiä vahvasti erotteleva tekijä, sanoo tutkija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Rikkaat eivät elintasoaan häpeä. Köyhät häpeävät.

Hyvässä asemassa olevat luottavat yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. He näkevät tulevaisuutensa parempana kuin köyhät. Heikossa asemassa olevat kokevat, että heidän on vaikea saada yhteiskunnalta palvelua tai saada tukea sellaisella tavalla kuin he sitä haluaisivat. Luottamus järjestelmään, ihmisiin ja tulevaisuuteen on selvästi heikompi.

Elämänkokemukset ovat rikkailla ja köyhillä ihan erilaisia. Kysyimme, millaisia kolhuja on joutunut elämässä kokemaan tai mitä on nähnyt lähipiirissä. Listasimme vastoinkäymisiä: työttömyys, vammaisuus, mielenterveysongelmat, asunnottomuus, pitkäaikaissairaus, lapsiperheiden ongelmat tai vaikkapa ylivelkaantuminen...

Useimmille varakkaille mikään näistä ei ollut osunut kohdalle, ei lähellekään. Pienituloisten elämään oli osunut kaikkia näitä paljon enemmän. Heille itselleen oli kasaantunut ongelmia, ja he näkivät niitä läheistensä elämässä.

Tutkijaryhmä poimi aineistosta erilleen kaikkein rikkaimpien ja kaikkein köyhimpien vastaukset ja vertaili niitä. Otettiin 125 suurituloisinta ja 125 köyhintä. Toisessa joukossa perheiden tulot olivat alle 500 euroa kuukaudessa, toisessa 15 500–250 000 euroa kuukaudessa. Sitten tehtiin pieni koe.

Vastaukset annettiin luettavaksi sosiologiasta opinnäytetyötään tekevälle Annina Mutaselle ensin niin, ettei kerrottu, mitkä niistä ovat köyhien ja mitkä rikkaiden vastauksia. Mutanen lajitteli vastaukset sisällön mukaan. Sitten katsottiin, noudattavatko näkemykset tulotasoa.

Tulos oli, että 65 prosentissa tapauksista hän oli pystynyt vastauksen sisällöstä arvaamaan vastaajan tulotason oikein.

Yksi hämäävä tekijä oli se, että myös kaikkein pienituloisimpien joukossa on ihmisiä, jotka suhtautuvat köyhiin vihamielisesti, Mutanen kertoo. ”Johtuuko se mahdollisesti siitä, että köyhä vihaa itseään enemmän kuin rikas vihaa köyhää?” hän pohtii.

Kaikki vähävaraiset eivät ole omaksuneet ”köyhän identiteettiä”. Osa heistä on opiskelijoita, jotka uskovat itse päätyvänsä yhteiskunnassa parempiin asemiin.

Varakkaissakin on niitä, jotka suhtautuvat köyhyyteen ymmärtäen. Heissä on kuitenkin paljon enemmän kuin köyhissä niitä, jotka suhtautuvat köyhiin vihamielisesti. Rikkaiden vastauksista 25 prosenttia on köyhiä kohtaan vihamielisiä, sävyltään vähätteleviä tai ylimielisiä. Joukossa on niitä, jotka eivät ymmärrä, mitä köyhyys oikeasti on, ja osa heistä jopa kieltää köyhyyden olemassaolon Suomessa.

Yleistä oli, että heidän mielestään köyhyys johtuu ihmisen persoonallisuuden piirteistä. Eli siitä, millainen tyyppi ihminen on.

Näin rikkaat kirjoittivat:

”Halveksin köyhiä, koska heiltä puuttuvat lähes kaikki terveen ja onnistuneen ihmisen piirteet.”

”Ei Suomessa ole köyhiä, yhteiskunta ruokkii ihmisiä, vaikka he eivät joudu tekemään mitään. Ihmiset ovat laiskoja.”

Kysyimme, mistä köyhän tunnistaa. Tunnistaako hänet ulkomuodosta? Ei välttämättä. Sitä mieltä oli suurin osa vastaajista.

”Sama kuin kysyisi, mistä tunnistat homon: ei mistään.”

Rikkaat olivat kuitenkin vähän muita useammin sitä mieltä, että kyllä sen ulkonäöstä erottaa. He kirjoittivat esimerkiksi köyhien ”nuhjuisuudesta”. Heidän käsityksensä saattavat olla stereotyyppisempiä kuin muilla, Mutanen kertoo.

Näin suurituloiset kuvailevat köyhiä:

”En tunnista, en tapaa. No ehkä niin sanotut puliukot kaupungilla. Lasten jääminen paitsi päivähoidon / koulun yhteisistä, maksullisista asioista rahan vuoksi on köyhyyttä, jota näen.”

”Vähävaraisen ihmisen tunnistaa vaatetuksesta ja hiustyylistä, jotka eivät ole vallitsevien trendien mukaisia. Pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen yhteiskunta vaikeuttaa köyhän tunnistamista, sillä usein pienituloisiltakin löytyy tuotteita ja tavaroita, jotka miellän niin sanotuiksi statussymboleiksi, kuten kalliit puhelimet, vaatteet ja isot televisiot.”

Pienituloisten vastauksissa tuli esille, että ulkonäön voi helposti pitää keskiluokkaisena kekseliäisyyden avulla.

Näin he kertovat:

”Itse esimerkiksi pystyn peittelemään todella taitavasti, mutta olen silti velkajärjestelyssä ja kärsinyt henkilökohtaisesti lähes kaikista yllä mainituista ongelmista.”

”Itse olen dyykannut roskiksesta ruokaa, koska rahaa ei ole ollut. Silti en kulje ryysyissä, ja omistan jopa lainattoman asunto-osakkeen.”

Köyhien vastauksissa tehdään tarkkoja havaintoja varattoman tunnistamisesta:

”Ulkoisesti kengistä. Kirppareilta löytyy tyylikkäitä ja hyväkuntoisia vaatteita, mutta kengät ovat kiven alla.”

Kummassakin ryhmässä kiinnitetään huomiota köyhien lihavuuteen.

”Televisiossa erityisesti köyhien naisten huomiota herättävin ominaisuus on lihavuus. Herää kysymys, liittyykö geneettisperäiseen lihavuuteen myös sellaisia henkisiä ominaisuuksia, jotka estävät elämässä menestymistä.”

”Suomalainen köyhä on yleensä lihava siinä missä rikas on laiha. Kehitysmaissa rikas on lihava ja köyhä laiha. Käyn itsekin köyhien kaupassa (Lidl), ja siellä kaikkein köyhimmät luulevat, että heillä on varaa vain eineksiin, vaikka ei kurkkukaan mitään maksa. Suomessa köyhyyden käsitettä muuttaa muuhun maailmaan nähden suhteellisesti korkeammat asumiskustannukset. Muualla köyhä on se, joka joutuu tinkimään ravinnostaan. Suomessa tingitään ensimmäisenä asumisesta, koska se vaikuttaa kulunmuodostukseen ylivoimaisesti eniten.”

”Tuntuu, että varallisuus on alkanut heijastua myös fyysisessä hyvinvoinnissa. Esimerkiksi lihavuus ja väsymys vaikuttavat korreloivan tulotason kanssa.”

Joidenkin vastaajien mielestä rikas ei tunnista köyhää, mutta köyhä tunnistaa rikkaan.

”Se on huoletonta elämää, tai ainakin huolet ovat sivusta katsoen hyvin pieniä suurieleiseen valittamiseen nähden. Suomessahan hyväosaiset valittavat suurempaan ääneen kuin köyhät.”

Millaisina ihmisinä rikkaita ja köyhiä pidetään?

Rikkaita pidetään ahneina ja köyhiä laiskoina. Niinpä tietysti.

”Hämmentävää on kuitenkin se, että näin ajattelevat usein myös rikkaat ja köyhät itse. Varmaan väittämät siis osin pitävät paikkansa”, Sakari Kainulainen sanoo. Stereotypioissa voi siis oikeasti olla perää, mutta niitähän voi tulkita myös myönteisesti: ahneus ja laiskuus ovat joidenkin mielestä hyveitä, hän sanoo.

Suurin ero rikkaiden ja köyhien kirjoittamissa avovastauksissa on kuitenkin siinä, miten he uskovat, että köyhyydestä voi päästä eroon.

Avovastausten perusteella suurituloisista 34 prosenttia on sitä mieltä, että kaikkien pitää parantaa omaa asemaansa itse työtä tekemällä, kouluttautumalla tai kehittämällä itseään tai että kaikilla on jo siihen tasavertaiset mahdollisuudet. Pienituloisista näin vastasi vain kuusi prosenttia, kertoo Annina Mutanen.

Suurituloiset kirjoittivat:

”Aidosti köyhän täytyy olla sairas joko henkisesti tai fyysisesti. Ilman sairautta jokainen pystyy saamaan nyky-yhteiskunnassa tuloja kasaan niin paljon, että ei tarvitse nähdä nälkää tai vilua. Tulojen hankkimiseen on mahdollisuus, vaikka ei vakitöitä saisikaan. Jokainen voi kerätä marjoja myyntiin (tuleehan tänne tuhansien kilometrien päästä poimijoita, joten luulisi täällä asuvilla olevan helpompaa), pikkuhommia on aina tarjolla.”

”Köyhille pitäisi luoda mahdollisuuksia ja valmiuksia siihen, että he saisivat itse parannettua asemaansa, ei pelkästään antaa rahaa tilille. Monesti köyhä on itse ajautunut huonoon tilanteeseensa omien, harkitsemattomien valintojensa seurauksena. Miten valinnoista voisi yhtäkkiä tulla fiksumpia, jos ihmiselle ei opeteta oikeita työvälineitä tai -tapoja?”

Myös pienituloisten vastauksissa tulee usein esille, että työnteko olisi hyvä keino päästä ylöspäin. Heidän mielestään siihen ei ole mahdollisuutta tai sen saamiseen kaivataan apua ja tukea. Halukkuutta työntekoon olisi.

”Jokaisen ihmisen pitäisi saada työtä ja siitä palkka, joka riittää elämiseen. Jokainen köyhä tietää, että elintaso ei määritä onnea. Elämän pitää olla elämisen arvoista, ei murheessa ja stressissä kieriskelyä.”

Millaiseen elintasoon köyhän ihmisen pitäisi Suomessa tyytyä? Yleisesti oltiin sitä mieltä, että perustarpeet pitää tyydyttää, Annina Mutanen kertoo. Niin sanoi rikkaista 61 prosenttia ja köyhistä 68 prosenttia. Perustarpeisiin kuuluu asuminen, ruoka, terveys, koulutus ja liikkuminen. Monissa tapauksissa mukaan laskettiin myös internet ja joissakin lisäksi televisio.

Melko tasan menevät myös vastaukset siitä, että köyhä ei tarvitse mitään ylimääräistä tai köyhä ei tarvitse samaa elintasoa kuin rikas, Mutanen sanoo. Suurituloisista näin vastasi 19 prosenttia ja pienituloisista 16 prosenttia. Harrastusten tukeminen hyväksytään lähinnä vain köyhien perheiden lapsille.

Näin kirjoitti suurituloinen:

”Asunto, riittävä ja terveellinen ruoka, säänmukaiset vaatteet, riittävä terveydenhoito. Mahdollisuus osallistua sosiaaliseen elämään, esimerkiksi bussilippu pitää olla, että pääsee liikkeelle. Lapsilla pitää olla vähintään yksi kohtuuhintainen harrastus, kotona pitää olla netti ja jonkinnäköinen päätelaite sen käyttämiseen. Älypuhelin, tosin halpa riittää. Nykyään niin iso osa palveluista ja sosiaalisesta elämästä on älypuhelinten välityksellä, että älypuhelin ehkäisee syrjäytymistä ainakin nuorilla. Sen sijaan ei tarvitse olla: kallista merkkipuhelinta, kalliita merkkivaatteita, ulkomaanmatkoja, usein tapahtuvaa ulkona kahvittelua tai ulkona syömistä, kalliita harrastuksia.”

Näin kirjoitti pienituloinen:

”Jokaisella tulisi olla mahdollisuus elää terveellisesti ja varaa ylläpitää terveyttään (ruoka ei saisi olla kaupoissa niin kallista, että köyhät joutuvat syömään pikaruokaa, koska se on halvempaa, eivätkä sairaalakulut saisi olla pelottava asia). Asunto pitää olla (voi olla pienikin, mutta että on oma koti) ja mahdollisuus suunnitellla elämää eteenpäin eikä niin, että kaikki aika ja energia menee vain päivästä toiseen selviämisessä. Taloudellisten tukien ohella olisi erittäin tärkeää saada neuvontaa ja tukea esimerkiksi työnhakuun, terapian saamiseen (jos tarpeellista) jne.”

Keitä kohtaan suomalaiset tuntevat myötätuntoa, ja keitä yhteiskunnan kuuluu auttaa?

Tutkimuksen tulos on selvä: tärkeintä on auttaa lapsiperheitä ja vanhuksia.

”Tästä oltiin lähes liikuttavan yksimielisiä läpi kaikkien vastausten”, Kainulainen sanoo. ”Oma toimeentulon taso ei siis erottele sitä, keitä ihmisen mielestä pitäisi auttaa. Lapsiperheet ja vanhukset on se ryhmä kaikkien mielestä.”

Ehkä yllättävämpää on silti se, miten yksimielisiä ihmiset ovat siitä, keitä yhteiskunnan ei pitäisi auttaa. Vähiten haluttiin antaa apua päihdeongelmaisille ja pitkäaikaistyöttömille. Siis vaikka ihminen olisi itse nähnyt näitä läheltä, hänessä ei herää suurta myötätuntoa. Apua ei juuri heruisi myöskään avioeron kokeneille tai ylivelkaantuneille – eikä myöskään yksinäisille. Nämä ongelmat katsotaan ehkä ihmisen omaksi syyksi.

”Erityisen hämmentävää on tämä yksimielisyys. Rikas ja köyhä eroavat todella paljon sen suhteen, mitä ongelmia ovat itse kohdanneet tai perhe, suku ja tuttavat ovat kokeneet. Ja silti he ovat samaa mieltä. Olisi odottanut, että kokemukset heijastuvat vahvasti siihen, keitä pitää auttaa”, Kainulainen sanoo.

Empatia ei siis riipu omasta asemasta. Tässä suhteessa jako rikkaisiin ja köyhiin ei olekaan merkityksellinen, Kainulainen sanoo.

Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Professori Juho Saaren mukaan on huolestuttavaa, että hyvässä asemassa olevista niin suuri osa näkee köyhyyden johtuvan yksilöllisistä syistä.

Se näkyy juuri nyt myös päättäjien tekemissä ratkaisuissa. Niissä on korostettu ihmisen aktivointia ja omaa panosta.

Liian vähän kiinnitetään huomiota köyhyyttä aiheuttaviin rakenteellisiin seikkoihin.

”Kauniisti sanottuna: ratkaisuissa on liian individualisoiva ote”, Saari sanoo.

Tämän tutkimuksen mukaan suomalaisten asenteet eivät keskimäärin ole muuttuneet merkittävästi. Hallitukseen on sen sijaan valikoitunut puolueita, jotka näkevät hyvinvointivaltion osana ongelmaa.

Ennen vaaleja vaalikoneissa kysyttiin hyvinvointivaltion laiskistavasta vaikutuksesta.

”Vallassa on kolme puoluetta, joiden kansanedustajien ja kansanedustajaehdokkaiden enemmistön mielestä hyvinvointivaltio tekee ihmiset laiskoiksi. Oppositio on sen peilikuva.”

Saaren mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa on kasvettu siihen ajatukseen, että hyvinvointivaltio tuottaa hyviä asioita ja lisää terveyttä. Ajatus siitä, että hyvinvointivaltio on osa ongelmaa, on uusi.

”Hallituksen tilannekuva on se, että hyvinvointivaltio on osa yhteiskunnan jäykkyyttä, se nähdään esteenä. Nousee kysymys: Olemmeko tulkinneet tilanteen oikein? Onko hallituksen tilannekuva oikea?”

Hänestä hyvinvointivaltiota koskevia poliittisia päätöksiä tehdään liian usein vain taloudellisten seikkojen perusteella. Yhtä tärkeää on kuitenkin pitää huolta siitä, että ihmiset luottavat palveluihin ja tulonsiirtoihin. Jos ihmiset menettävät luottamuksen, koko järjestelmän pohja pettää.

”Sosiaalisten etäisyyksien kurissa pitäminen on iso asia. Ei saa käydä niin, että syntyy pysyviä solidaarisuus- ja empatiakuiluja. Että lakkaamme välittämästä toisistamme. Meidän on mietittävä, miten pudonneet saadaan takaisin samaan veneeseen. Ja että systeemi on heille reilu.”

Tutkimuksen tuloksista nousee Saaren mielestä selvä sanoma. Hyvinvoivan enemmistön katsetta on saatava käännettyä heikompien suuntaan. On opittava paremmin ymmärtämään, miten toistuvat kolhut ja pitkään jatkunut köyhyys ihmiseen vaikuttavat.

Oikaisu 21. joulukuuta kello 14.47: HS:n köyhyystutkimuksessa kysyttiin perheiden eikä yksittäisten vastaajien kuukausituloja.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat