Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Milloin kootaan ja milloin kasataan?

Sunnuntai
 
Helsingin Sanomat

Rakkaat ystävät! Suuri monta / montaa -oikeakielisyyskysymys jatkaa antamistaan.

Matilda Pohjala Espoosta sanoo: ”Opettaja-aikanani (kauan sitten) oli sääntö, että sanassa voi olla vain yksi sijapääte, siis montaa-muoto oli kelvoton, koska siinä on kaksi partitiivin päätettä. Mutta itsepäisesti hyväksyin sekä muodon monta että montaa esimerkiksi seuraavan esimerkin avulla: Luin viime viikolla monta kirjaa. / Luin viime viikolla montaa kirjaa. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Itse luen samanaikaisesti montaa kirjaa!”

Emerituskansliapäällikkö Erkki Virtanen kirjoittaa: ”Sisko, monta-pulmasi on jo ratkaistu! Suomen kielenhuollon historiikissa (kirja on mökillä, sillä on joku hienompi nimi) todetaan, että molemmat muodot monta ja montaa on hyväksytty suomen kieleen. Esimerkkinä käytetään muistaakseni ”Luin monta kirjaa / luin montaa kirjaa”. Tämä on jäänyt erityisesti mieleeni siksi, että 1960-luvulla käytin koulussa ainekirjoituksessa juuri tuontapaisessa kohdassa montaa-ilmaisua ja sain tietysti opettajan haukut.”

Tuo teos taitaa olla Taru Kolehmaisen Kielenhuollon juurilla. Ja katso: Kotimaisten kielten keskus eli Kotus tarjoaa sen nykyään lukijoille ilmaiseksi nettisivuillaan! Ihana Kotus. Mistä pääsemmekin ensimmäiseen kysymykseen, jossa soitamme Kotukseen.

 

Missä yhteyksissä tulisi käyttää verbejä ”koota” ja ”kasata”? Kootaanko vai kasataanko huonekaluja, rahaa, tietoja, kokemuksia jne.? Annetaanko kokoamis- vai kasaamisohjeita? Ovatko huonekalut, rahat tai tiedot koossa vai kasassa? – Kokonainen kasa  

Kotuksen neuvontapalvelusta kerrotaan, että koota- ja kasata-verbien ”ykkösryhmän käyttöyhteydet ja merkitys” ovat samat: kerätä kasaan tai kasoihin.

”Kasata-verbiä käytetään kuitenkin enemmän konkreettisten asioiden yhteydessä”, sieltä neuvotaan. Niinpä huonekaluja kasataan ja koostetaan, mutta tietoa tai kokemuksia kootaan. Ja jos esimerkiksi rahaa kasataan, puhutaan setelinipusta, mutta kun ne on koottu, on kerätty sopiva summa.

”Jos puhutaan esimerkiksi orkesterin kasaamisesta, se on jo arkikieltä”, Kielitoimistosta neuvotaan.

Arkikielessähän voi tehdä paljonkin – jopa koota tai kasata itsensä, mikä on seuraavan kysymyksemme aihe.

 

Hyvä Sisko, auta kanssaihmistä mäessä. Paljon puhutaan nykyään ensimmäisen maailman ongelmista eli siitä että joku murehtii asiaa, joka on maailman mittakaavassa mitätön. Muualla kärsitään sodista ja nälästä, täällä harmittaa, kun netti ei toimi. Jos tätä ajatusta seuraisi loppuun asti, niin eihän mitään voisi surra, jollain jossain on aina varmasti huonommin. Eikä edes tarvitse mennä kolmansiin maihin. Jouluna tapasin sairaan läheisen ja tunsin syyllisyyttä siitä, että olen apea, vaikka tavallaan ”kaikki” on ”ihan hyvin”. Minulla on terveyttä ja turvaa, mutta mieli on maassa. Miten tähän pitäisi suhtautua? Miten omasta onnekkuudesta osaisi iloita? Ja pitäisikö? – Ihaa  

Ikuisuuskysymys! Itselläni on joskus auttanut se, että kirjoitan ylös kiitollisuudenaiheita. Näin ne konkretisoituvat helpommin iloittaviksi. Mutta myönnän itsekin kärsineeni tuosta ongelmasta. Tai siis ”kärsineeni”. Lukupiirini psykologi antoi kuitenkin synninpäästön. Hän sanoi, että omiin tunteisiin tulee aina suhtautua vakavasti ja myötätuntoisesti. Tunteet kun ovat vain. ”Parempi on ottaa niistä tolkku”, hän kannusti.

Se onkin sitten oma hommansa.

Kun ikävien tunteiden olemassaolo on yksinkertaisesti hyväksytty faktana, voidaan alkaa tonkia syvemmältä ja tarkastella näitä tunteita. Mistä ne kertovat? Psykologi kehotti tekemään seuraavan ajatusharjoituksen: ”Jos lakkaan pakottamasta itseäni olemaan tyytyväinen ’kun asiat ovat hyvin’, mitä sen alta kuoriutuu?”

Tunnenko ehkä, että minulta puuttuu jotain: läheisyyttä, ystäviä, tunnustusta, nuoruutta, terveyttä tai muuta? Entä nouseeko tästä ajatuksesta mieleen jotain menneisyydessä koettua? Kun tällaisista langanpäistä saa kiinni, on syytä arvioida toimenpiteet: ”Jos asia on konkreettinen, mitä voin tehdä sen saavuttamiseksi tai korjaamiseksi? Jos asia on symbolinen ja liittyy vaikka menetyksiin, pitää tunne identifioida esimerkiksi suruksi ja sitten hyväksyä se eli surra se pois.”

Ihmismielen omituisuuksiin kun lukeutuu se, että tunteet elävät pidempään juuri silloin, jos ne kielletään ja yritetään unohtaa. ”Kun tunteet nimetään ja hyväksytään, ne myös elävät itsensä loppuun ja tilaa tulee lopulta muulle”, psykologi lupasi.

On siis ihan suotavaa tuntea surua, vaikka asuu hyvinvointivaltiossa.

Tämä ei tarkoita, että havainto hyväosaisuudesta tai onnekkuudesta pitäisi kokonaan sivuuttaa. Kiitollisuutta voi opetella, kunhan muistaa, ettei se ole syy väheksyä tunteita.

Ensimmäisen maailman yltäkylläisyyden vatvominen ei joka tapauksessa tunnu erityisesti miltään, jos asuu ensimmäisessä maailmassa. ”Kukaan ei ole siis jatkuvasti esimerkiksi kiitollinen”, psykologi selitti. ”Tunne tulee yleensä silloin, kun olosuhteet muuttuvat.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat