Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Heikki Hiilamo: Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä

Sunnuntai
 
Heikki Hiilamo
Sami Kero / HS
Joona Tuomonen nousi Havis Amandan patsaalle viime viikonloppuna, kun Helsingissä järjestettiin Rajat kiinni -mielenosoitus.
Joona Tuomonen nousi Havis Amandan patsaalle viime viikonloppuna, kun Helsingissä järjestettiin Rajat kiinni -mielenosoitus. Kuva: Sami Kero / HS
Kuka

Heikki Hiilamo

 Syntynyt 1964 Lahdessa

 Valtiotieteiden tohtori, filosofian tohtori, kauppatieteiden maisteri

 Työskennellyt muun muassa toimittajana, tutkijana, Kelan tutkimusprofessorina ja vuodesta 2013 Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina

Outi Pyhäranta

Ovatko kaikki tulleet hulluiksi? Kysymys on aiheellinen, kun seuraa suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Ei ole niin pientä kipinää, ettei siitä syntyisi tulinen väittely maahanmuuttoa vastaan tai sen puolesta.

Oli aihe mikä tahansa, some-keskustelut lipsuvat kerta toisensa jälkeen samaan teemaan, jota muut mediat jatkavat. Näin on ollut jo pitkään. Uutta on se, että samaan keskusteluun osallistuvat nyt myös viihdejulkkikset, urheilutähdet ja kaikki kynnelle kykenevät.

On turha teeskennellä, etteikö väestö olisi jakautunut myönteisesti ja kielteisesti maahanmuuttajiin suhtautuviin. On turha vaatia tolkkua, koska keskitietä ei enää ole. Samalla ei voi välttyä vaikutelmalta, että molemmilla puolilla rintamaa keskustelua ylläpidetään ja jopa kärjistetään irtopisteiden hankkimiseksi. On vaara, että ääripäät hakeutuvat yhä kauemmaksi toisistaan eikä väkivallalta vältytä.

Mistä oikein on kysymys?

On tärkeää vedota ylilyönneissä lakiin ja hyviin tapoihin, mutta yhtä tärkeää on pyrkiä ymmärtämään ilmiön taustaa. Tilanne on sama kuin pikkulapselta kiellettäisiin itku, vaikka vaippa on märkä. Miksi keskustelijat eivät osaa tai halua pureutua muukalaisvihamielisyyden syihin?

Ilman turvapaikanhakijoiden aaltoakin Suomen yhteiskunnallinen tilanne on monella tavalla poikkeuksellinen. Pitkän aikaa Suomi menestyi maailmantaloudessa erinomaisesti ketteryyden, luottamuksen ja korkean koulutuksen avulla. Sitten alkoi pitkäkestoinen talouskriisi. Suomen talouden alamäen pituus hakee vertaistaan länsimaiden lähihistoriassa.

Talouskriisi ei ole kohdellut tasapuolisesti suomalaisia. Se on iskenyt rajuimmin entisiin teollisuuspaikkakuntiin ja niiden asukkaisiin.

Tällä vuosituhannella on lopetettu muun muassa Äänekosken paperitehdas, Myllykosken ja Voikkaan paperitehtaat Kouvolassa, Simpeleen paperitehdas Rautjärvellä, Kankaan paperitehdas Jyväskylässä, Kajaanin paperitehdas Tihisenniemessä sekä Summan paperitehdas Haminassa.

Globalisaatio vie teollisuuden työpaikat halvempiin maihin, eikä kehitystä voi pysäyttää – ei varsinkaan silloin, kun palkansaajat eivät suostu laskemaan palkkojaan. Sellutehtaan lopettamista vastustanut Kemijärven massaliike palasi helmikuussa 2008 eduskuntatalon mielenosoituksesta tyhjin käsin.

Paperiteollisuuden lisäksi globalisaatio on hiljentänyt myös muuta teollisuutta, erityisesti edellisen suuren laman jälkeen räjähdysmäisesti kasvanutta ICT-teollisuutta. Nokian ja myöhemmin Microsoftin työpaikkojen katoaminen on koskettanut eniten Saloa. Taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla pankit eivät enää myönnä kovalla rahalla ostettujen asuntojen peruskorjauksiin lainoja, koska niillä ei ole työpaikkojen katoamisen vuoksi juuri lainkaan jälleenmyyntiarvoa.

Teollisuuden alamäki koskee miehiä enemmän kuin naisia. Kun vuonna 2008 miesten ja naisten työllisyysasteen ero oli 4,7 prosenttiyksikköä, se oli viime vuonna enää 1,7 prosenttiyksikköä. Vuonna 2008 työttömiä miehiä oli Tilastokeskuksen mukaan 73 000 ja työttömiä naisia 70 000. Viime vuonna samat numerot olivat 122 000 ja 100 000.

Nämä ovat toki vain numeroita, mutta niiden taakse kätkeytyy inhimillinen tragedia, joka ulottuu myös yksittäisen työttömän lähipiiriin: puolisoon, lapsiin ja ehkä jo hoivaa tarvitseviin vanhempiin.

Yksinkertaisesti sanottuna suomalainen duunari, erityisesti duunarimies, on ajettu todella ahtaalle. 1990-luvun suuresta lamasta selvinneillä oli melko turvattu työ, asuinpaikka ja tulevaisuus. Niiden tilalla on huoli toimeentulosta, terveydestä ja tulevaisuudesta. Suomen teollisuuden romahdus murtaa keskiluokan selkärankaa.

Vielä vaikeampi on niiden tilanne, jotka eivät selvinneet suuresta lamasta ja jäivät pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. He muodostavat hyvinvointivaltion kultaisilla vuosikymmenillä jo kadonneeksi julistetun köyhälistön, joka joutuu sinnittelemään perusturvan varassa.

Yhteiskunta määrittelee heidän työn puutteensa ”sairaudeksi”, joka olisi muka parannettavissa kuntouttavalla työtoiminnalla ja aktivoinnilla. Kuntoutusta tehostetaan käyttämällä erilaisia rangaistuksia – siis sosiaaliturvan saamisen sanktioita – jos köyhät eivät osoita ymmärtävänsä omaa parastaan.

Työmarkkinoiden edessä seisoo oikeastaan kolme erilaista jonoa. Ensimmäisessä jonossa on koulutettu työvoima, joka saa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Heille työttömyys saattaa olla vain tilapäinen katkos muutoin tasaisella työuralla. Ansioturvasta huolimatta tilanne on toki epävarma, varsinkin asuntovelkaisella duunarilla taantuvalla paikkakunnalla.

Toisessa jonossa ovat työttömän perusturvalle jääneet pitkäaikaistyöttömät ja työmarkkinatukea saavat nuoret. Kolmanteen jonoon kuuluvat eivät saa työttömyysetuuksia, vaan yksinomaan toimeentulotukea. He ovat nuoria sekä niitä, joilta työmarkkinatuki on syystä tai toisesta lakkautettu.

Yksi jonoista liikkuu melko nopeasti, mutta kaksi muuta seisovat paikallaan. Kahdessa jälkimmäisessä jonossa työttömyysturvan idea – tilapäinen korvaus saamatta jääneestä palkasta – ei enää toteudu: odotuksesta tulee pysyvä tila. Ovet työmarkkinoille eivät avaudu – tai jos avautuvatkin, ne johtavat vain pyöröoville, joissa lyhyitä aktiivitoimenpiteitä seuraa taas pitkä odottelu.

Tilannetta voi verrata liikenneruuhkaan. Autot kulkevat eteenpäin yhdellä kaistalla, mikä luo aluksi myös hitaammassa jonossa toiveita siitä, ettei tie edessä ole poikki. Kun oma kaista ei pitkän odottelunkaan jälkeen ala vetää, valtaa mielen epätoivo, kiukku ja raivo.

Miehet ovat yliedustettuina myös kahdessa jälkimmäisessä jonossa. Kelan työttömyysetuuksia sai viime vuonna 189 000 miestä ja 167 000 naista. Tuoreimmat toimeentulotukitilastot ovat edellisvuodelta. Silloin työikäisistä miehistä sai toimeentulotukea 7,7 prosenttia ja naisista 6,7 prosenttia.

Rahan puute näkyy rakkaudessa. Vähän koulutetut miehet jäävät selvästi vähän koulutettuja naisia useammin lapsettomiksi.

Yleisestä tulevaisuudenuskon puutteesta kertoo myös syntyvyys. Lapsia syntyi viime vuonna yhtä vähän kuin 1860-luvun nälkävuosina. Syntyvyys laski jo viidettä vuotta peräjälkeen. Työttömät, pienituloiset ja vähän koulutetut saavat muita harvemmin haaveilemansa määrän lapsia.

Työttömyyden ja syntyvyyden lisäksi monet yhteiskunnan tasapainoista kehitystä kuvaavat mittarit ovat Suomessa punaisella, tai ainakin keltaisella. Niihin voi lisätä äänestysaktiivisuuden trendinomaisen laskun. Nyt joku voi tietysti väittää, että kansainvälisessä vertailussa Suomi on edelleen poikkeuksellisen hyvä maa. Tämähän on totta monen tutkimuksen perusteella. Suomalaiset ihmiset kokevat kuitenkin muutokset suhteessa aikaisempaan, eivät suhteessa muihin maihin. Viron alhaisempi työttömyysturva ei tuo lisää leipää suomalaisen työttömän pöytään.

Edellä on se maisema, johon sijoittuu keskustelu maahanmuutosta. Hyvinvointivaltion kulta-aika oli tyytyväisen keskiluokan aikaa. Kaikki suomalaiset tuloista, koulutuksesta ja asuinpaikasta riippumatta harrastivat hiihtoa, hurrasivat Lasse Virénille, kuuntelivat Kekkosta ja lottosivat lauantaisin. Jääkiekko, lenkkimakkara ja saunaolut kuuluivat suuren keskiluokan yleissivistykseen.

Nyt tyytyväisen keskiluokan tilalla on ahdistettu keskiluokka ja alistettu köyhälistö. Luokkiin kuuluu paljon pettyneitä ja vihaisia miehiä sekä toivonsa menettäneitä savupiippukaupunkien asukkaita. Nämä ihmiset kuuluvat globalisaation häviäjiin. Tämä näkyy maahanmuuttoa koskevissa asenteissa.

Tosiasiaa eivät muuta mitkään muistutukset suvaitsevaisuudesta, tolkusta ja leppoisasta yhteiselosta – varsinkin kun nämä kehotukset tulevat sen yhteiskuntaluokan edustajilta, jotka kuuluvat globalisaation voittajiin. Voittajia eivät ole vain suosikkilajien urheilutähdet, menestyneet yrittäjät ja suuryhtiöiden johtajat.

Koulutetuille kaupunkilaisille globalisaatio on tuonut halpoja lentolippuja, uusia kulinaristisia nautintoja, opiskelu- ja työtilaisuuksia ulkomailla, jännittävän erilaisia ystäviä ja myös elämänkumppaneita. Monet näistä ovat kielitaidon, rahan ja verkostojen puutteiden vuoksi keskiluokan ja köyhälistön ulottumattomilla.

Ahdistetulle keskiluokalle ja alistetulle köyhälistölle globalisaatio tarkoittaa epävarmuutta ja ahdistusta, jota on helpompi purkaa muukalaisiin kuin kantasuomalaisiin. Kyse ei ole siitä, että näiden yhteiskuntaluokkien edustajat olisivat yleisesti rasisteja tai – vielä pahempaa – fasisteja.

Omien kokemustensa ja taustojensa vuoksi heidän näkökulmansa globalisaatioon ja kansainvälisyyteen on erilainen. Ne ovat pikemminkin uhkia kuin mahdollisuuksia. Sama pätee suhtautumisessa maahanmuuttajiin. Heidän visionsa Suomesta ei ole monikulttuurinen miljoonakaupunki, vaan hyvinvointivaltion kultakauden umpisuomalainen keskiluokan pikkukaupunki-idylli.

En ihaile tuota visiota, mutta haluan korostaa sitä, että suomalaisten intressit maahanmuuton ja kansainvälisyyden suhteen ovat perusteiltaan hyvin erilaisia.

Taantuvan teollisuuspaikkakunnan duunari puhuu erilaisista maahanmuuttajista ja olosuhteista kuin omassa elämänpiirissään ulkomaalaisia kohtaava yliopisto-opiskelija tai koulutettu asiantuntija.

Jälkimmäisillä ei ole asiallista syytä olla huolissaan siitä, että maahanmuuttajat heikentäisivät heidän asemaansa – pikemminkin päinvastoin. Sen sijaan vaikeassa asemassa olevat suomalaiset saattavat helposti kokea ja tulkita ulkomaalaiset uhaksi omalle hyvinvoinnilleen. Tämä pätee erityisesti vähän koulutettuihin, pienituloisiin ja työttömiin miehiin.

Erilaiset maahanmuuttajia koskevat intressit eivät muokkaa yhteiskunnallista keskustelua ja politiikkaa vain Suomessa. Kyse on laajasta eurooppalaisesta ja myös pohjoisamerikkalaisesta ilmiöstä. Maahanmuuttovihamielisten puolueiden aatteelliset taustat ja painotukset eroavat toisistaan, mutta niitä yhdistää globalisaation häviäjiltä – todellisilta tai itsensä sellaiseksi kokevilta – kerätty kannatus.

Suomalaista maahanmuuttokeskustelua ei voikaan ymmärtää ilman sen yhteiskunnallista taustaa. Ja vielä tärkeämpää on huomata, että siihen voi tuskin vaikuttaa ilman yhteiskunnallisia ratkaisuja.

Sosiaalipolitiikka on ollut pohjoismainen ratkaisu erilaisiin yhteiskunnallisten jännitteiden laukaisemiseen. Sodanjälkeinen sosiaalipolitiikka integroi ihmisiä suomalaiseen yhteiskuntaan ja loi luottamusta.

Sosiaalipolitiikasta tuli teollistumisen, kaupungistumisen ja palkkatyöyhteiskunnan ristiriitojen sovittamisen sosiaalinen insinööritiede.

Asuntopolitiikan, eläkepolitiikan, työvoimapolitiikan ja perhepolitiikan avulla tasoittuvat konfliktit omistajien ja työläisten välillä, kaupunkilaisten ja maalaisten välillä, nuorten ja vanhojen sekä myös naisten ja miesten välillä. Kun talous kasvoi, kaikille riitti jotain jaettavaa. Työllisyysasteen nousu veti uusia ryhmiä – erityisesti pienten lasten äitejä työmarkkinoille. Palkkatyö kiinnitti kansalaiset yhteiskuntaan.

Vanha resepti ei kuitenkaan enää toimi, sillä talouskasvua ei ole näköpiirissä – tai ainakaan sen varaan ei ole turvallista rakentaa. Toisaalta on vaikea – ainakin vielä – kuvitella yhteiskuntaa, jossa palkkatyöhön osallistuminen ei olisi tärkeä yhteisyyttä luova tekijä.

Suuri yhteiskuntapoliittinen haasteemme on yhtä aikaa integroida maahanmuuttajat suomalaiseen yhteiskuntaan ja pitää huolta siitä, että myös keskiluokka ja köyhälistö pysyvät mukana. Maahanmuuttokeskustelussa tarvitaan samanaikaisesti molempia näkökulmia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat