Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Led Zeppelin, prinsessa Diana, James Bond, Arsenal – Britannia, jäisit nyt vielä

Britannian aie erota EU:sta on kipeä juttu, jos on elänyt vuosikausia brittifutiksen kanssa. Ja moni suomalainen on, kirjoittaa kolumnissaan Sami Sillanpää.

Sunnuntai
 
Sami Sillanpää
Sami Sillanpää Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.
Matti Pikkujämsä
Kuva: Matti Pikkujämsä

Ne olivat tunteellisia hetkiä. Lauantai-iltapäivä kello 17, kaksi jalkapallojoukkuetta, suora televisiolähetys Englannista. Selostaja Aulis Virtanen muisti aina kertoa, miten joukkueiden paidat erottuvat mustavalkoruuduissa.

Isän kanssa sohvalla ei paljon puhuttu.

Televisiosta kuului, kun brittimiehet lauloivat jalkapallokatsomossa.

Se oli minulle nuorena poikana ensimmäinen oivallus etäisestä oudosta maailmasta. Oli jotain, mikä tapahtui Suomen ulkopuolella mutta kosketti.

Britanniasta tuli minulle ensimmäinen tuttu ulkomaa. Opin Britannian kartan jalkapalloseurojen kotipaikkojen perusteella. Myöhemmin aloin futiksen kautta tajuta Britannian luokkayhteiskuntaa, imperiumin historiaa ja ale-oluiden vivahteita.

Tärkeintä suhteessa kuitenkin on tunne. Aina ottelupäivänä ajattelen mielessäni, kuinka Arsenal-fanit jo tungeksivat Lontoon metron Piccadilly-linjalla. Sitten tv-kuvassa näen punakat brittimiehet hermostuneina stadionilla ja ajattelen, että juuri tuolta minustakin tuntuu.

Meillä on yhteys. Me kuulumme samaan.

Kun tätä nyt on jatkunut yli 30 vuotta, enää ei pysty suhtautumaan välinpitämättömästi siihen, että Britannia saattaa erota Euroopan unionista.

Suomen kohtalon maita historiassa ovat olleet Ruotsi, Venäjä ja Saksa. Britannia on sompaillut välissä eri tilanteissa, usein Suomelle hyvin tavoin.

Jo 1800-luvulla Britanniaan virinnyt vienti auttoi Suomen talouden kansainvälistymistä ja irtautumista Venäjän vaikutusvallasta.

Onhan tässä pari sotaa ollut.

Mutta kun engelsmannit seilasivat rannoillamme 1854–56, kyse oli Krimin sodan suurvaltapolitiikasta, ei niinkään vihamielisyydestä Suomea kohtaan.

Suurvaltasuhteet mutkistivat välejä myös vuonna 1941. Pääministeri Winston Churchill kuitenkin hoiti asiaa herrasmiesmäisesti lähettämällä Mannerheimille yksityisen sähkeen.

”Olen hyvin suruissani siitä, minkä näen tulevaksi…”, Churchill aloitti viestin, jossa hän kertoi Britannian pian julistavan sodan Suomelle.

Sota jäi kuitenkin paperille. Brittien kanssa on selvitty ilman suuria traumoja. Niinpä yhteys on kehittynyt populaarikulttuurin kautta.

Olemme eläytyneet Led Zeppelinin musiikkiin, itkeneet prinsessa Dianaa, jännittäneet James Bondia, ihastelleet Helen Mirrenin näyttelemistä tai kärvistelleet Arsenalin pitkää mestaruudetonta jaksoa.

Britit ovat saaneet meidät tuntemaan.

Euroopan Unioni on tunneyhteisö.

Parin Euroopassa aloitetun maailmansodan jälkeen vihan tilalle piti saada jotain muuta. Jos ei nyt rakkautta niin ainakin sietämistä. Eurooppalainen hiili- ja teräsyhteistyö kuulosti mahdollisimman epäromanttiselta, mutta se loi uuden pohjan tunteelle, että johonkin samaan eurooppalaiset kuuluvat.

Kuulumisen tunteesta oli kyse myös 1975, kun Britannia ensi kertaa neuvotteli uusiksi ehtojaan osallistumisesta Euroopan integraatioon. Silloin oli kyse jäsenyydestä Euroopan talousyhteisössä EEC:ssä.

”Pidetään Britannia Euroopassa”, kuului kyllä-leirin iskulause.

Kun Suomi järjesti kansanäänestyksen liittymisestä EU:hun vuonna 1994, laskelmia ja perusteluita oli paljon molempiin suuntiin. Monille ratkaisevaa oli kuitenkin tunne: halutaanko kuulua itään vai länteen.

Äänestin kyllä. Tuntui komealta ajatella, että Suomi kuuluu Eurooppaan, siihen samaan, johon mahtava Britanniakin.

Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä pidetään kesäkuussa. Kuulua vai ei.

Sitähän ne britit kivisellä saarellaan eivät koskaan ole oikein osanneet päättää. EU:ssa Britannia on ollut hankala tapaus. Kaikki se diivailu ja vaatimukset erikoiskohtelusta. Silti Britanniaa on siedetty. Hullut lehmätkin kestettiin, tsempattiin brittejä, että kyllä se siitä.

Brittien nykymurheet kyllä ymmärtää. Kukapa näinä aikoina ei olisi huolissaan EU:n tilasta.

Brittiäänestäjillä on pohdinnassa esillä tärkeitä talousasioita, esimerkiksi muiden EU-kansalaisten sosiaaliturvan taso Britanniassa. Mutta kyllä päätös briteillekin taitaa lopulta olla tunneasia.

Juuri sen takia tämä on niin vaikeaa.

Tässä saattaa nimittäin käydä niin, että oma tunne paljastuu yksipuoliseksi. Britannia ei ehkä enää koe saavansa tästä suhteesta tarpeeksi.

Jos kyse olisi puhtaasta järkiratkaisusta, se olisi helppo hyväksyä.

Ja täytyy sanoa, että ei tuntuisi miltään, jos vaikkapa Bulgaria päättäisi lähteä EU:sta.

Britannia on eri – kuin kaveri jättäisi.

Ei tätä pitäisi henkilökohtaisesti ottaa.

Mutta kaiken sen jälkeen, mitä olemme yhdessä kokeneet! Eikö se merkinnyt mitään sinulle?

Niin, no, ei tietenkään. Itsekästä minulta edes ajatella sillä tavalla.

Mutta tämä ajoituskin! Että juuri nyt sitten ajattelit lähteä. Ihan niin kuin tässä ei muutenkin olisi tarpeeksi kaikenlaista.

Meidän piti olla samaa jengiä. Vaikeuksissa tarvitaan johtajaa. Ei nyt voi luovuttaa, edessä on isoja matseja.

Come on, mate!

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat