Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miksi lehdissä saa puhua ilman oikeaa nimeä?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa lähettämällä viestin osoitteeseen hs.sisko@hs.fi.

Sunnuntai
 
Helsingin Sanomat

Kesän alussa nimimerkki Tiedonhaluinen kysyi, onko ekologisempaa vaihtaa vanha auto uuteen vai ajella se loppuun. Tietokirjailija Janne Käpylehto vertaili vaihtoehtoja ja kertoi, että uudella saa huristella melko pitkään ennen kuin valmistuksen päästöt on kuitattu.

Liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja ja Autoalan tiedotuskeskuksen viestintäpäällikkö Kirsi Heikkilä kommentoivat: ”Auton valmistuksen osuus koko elinkaaren aikaisista hiilidioksidipäästöistä on 10–15 prosentin luokkaa. Jutussanne mainittu valmistuksen tuottama hiilidioksidipäästö ei ole 17 000 kilogrammaa, vaan keskimäärin 600 kg. Lisäksi autoon sitoutuu materiaalien mukana energiasisältöä, mutta kierrätettäessä suurin osa tästä energiasta saadaan talteen romuauton materiaalien kierrätyksessä ja hyötykäytössä. Autotuotannon energiatehokkuus on parantunut viime vuosina merkittävästi.”

Käpylehto vastaa tarkennuksella: ”600 kg on kokoonpanon, eli ‘valmistuksen’ päästöt, kun tietenkin pitää ottaa huomioon koko ketju metallien louhinnasta lähtien, jotta vastaus on kysymyksenasettelun mukainen.”

Sitten kysymyksiin.

En ole koskaan oikein pitänyt siitä, että lapsia opetetaan puhumaan tuntemattomista ihmisistä täteinä ja setinä. Niinpä oma lapseni jo suht’ sujuvasti sanoo rouva, neiti ja herra. Tämän sanaston puute on siinä, että se on sidonnainen kahteen sukupuoleen ja mielelläni kasvattaisin lapsessani myös ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Toisinaan sattuu tilanteita, joissa ei voi olla aivan varma siitä, mikä olisi korrekti puhuttelusana tuntemattomasta kanssakulkijasta. Joskus ihan vain ”hän” riittää, mutta kaikissa tilanteissa sekään ei ole oikein käyttökelpoinen. Esimerkiksi kelvatkoon vaikkapa se, että bussissa saatan sanoa lapselleni, että päästätkö rouvan kulkemaan ensin tai istupa tuohon nuoren herran viereen. Entä jos en ole varma tai en haluaisi lokeroida, jos henkilö ei lokeroidu selkeästi? – Äiti  

Tuntemattomista ihmisistä ei useimmiten ole kohteliasta puhua olemukseen liittyvillä termeillä. Ohjeeni saattaa tuntua persoonattomalta, mutta suopea anonyymiys on osa sulavaa kaupunkikulttuuria. Ikään, siviilisäätyyn tai sukupuoleen viittaavat termit saattavat olla kohteelleen kiusallisia. Määrittelyt on onneksi helppo kiertää. Lapselle voi sanoa vaikkapa ”istuhan tuohon” tai ”päästätkö tämän matkustajan kulkemaan ensin?”. Nyökkäys ja pieni hymy puheena olleelle henkilölle viimeistelee kohteliaan käytöksen.

Tiedustelin asiaa myös Setan puheenjohtaja Panu Mäenpäältä, joka sanoi näin: ”Määreet ’herra’ ja ’rouva’ ovat vanhanaikaisia, ja ne myös ylläpitävät binääristä (kaksijakoista) sukupuolijaottelua yhteiskunnassamme. Setan periaatteisiin kuuluu itsemääräämisen ja itsemäärittelyn oikeus kaikille, joten kyseisten määreiden käyttö rikkoo tätä tahtotilaa. En myöskään lähtisi määrittelemään ketään nuoreksi tai vanhaksi, sillä sekin voi olla jollekin herkkä paikka. Suomen kieli mahdollistaa neutraalin hän-pronominin, ja sitä kannattaakin suosia.”

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten rouvittelu oli osa normaalia, kohteliasta puheenpartta. Tapakulttuuri kuitenkin elää ja muuttuu. Hyvään käytökseen kuuluu toki myös tietty tilannekohtainen joustavuus. Jotkut vanhemmat henkilöt saattavat arvostaa perinteistä rouvittelua tai jopa tädittelyä. Ehkä rento nuorisojoukko ei pane pahakseen, jos lasta kehotetaan ”istumaan noiden tyyppien viereen”.

Olen pitkään ihmetellyt, että kun lehdissä on jonkun ihmisen tarina – vaikkapa Matista ja Maijasta – niin kirjoituksen lopussa on aina ”Matin ja Maijan nimet on muutettu”. Vaikka teksti on kuinka neutraalia eikä siinä käsitellä arkaluontoisia asioita, toimittajat tekevät näin. Ketä tässä oikein suojellaan? – Antti Pekola

Ikävä kyllä usein ei ketään. Harmillista on nähdä lehdissä nimettömyyttä, jota selittää ainoastaan se, että nimetön haastattelu on ollut helppo saada. Nimettömyyden tulisi aina olla selkeästi perusteltua ja toimittajan on myös syytä kertoa nämä perustelut lukijalle. Haastattelusta voi esimerkiksi koitua vaaraa tai muuta haittaa. Nimettömyyttä perustelee joskus myös asian arkaluonteisuus.

Poikkeustapauksessa nimettömyyden perusteena voi myös olla se, että jokin olennainen asia jäisi muuten yksinkertaisesti julkaisematta.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka kertoo, että nimen häivyttäminen on aina erikseen harkittu poikkeus. Tällöin suojellaan henkilöä ja hänen yksityisyyttään julkisuuden kielteisiltä seurauksilta.

”Kova” uutisjournalismi on asia erikseen. Yhteiskunnallisesti merkittävissä paljastuksissa käytetään usein nimettömiä lähteitä, mutta tiedot pitää tarkistaa huolellisesti useista lähteistä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat