Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Saako koira pissata Helsingin kadulle?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa lähettämällä viestin osoitteeseen hs.sisko@hs.fi.

Sunnuntai
 
Helsingin Sanomat

Rakkaat ystävät! Tänään menemme suoraan kysymyksiin.

 

Olen koiranomistaja vailla aiempaa kokemusta koirista. Asumme Kalliossa alueella, jossa puistoja saa etsiä ja jossa on melko tavallista nähdä ihminen pissalla keskellä päivää. Olen antanut koirani nostaa jalkaa melko vapaasti: se ruikkii siis betoniporsaisiin, talojen kivijalkoihin, liikennevalojen tolppiin. (Toki suuntanamme on yleensä puisto, mutta niitä ei ole nurkan takana. Lisäksi monet pienetkin viheralueet on merkattu koirat kieltävillä kylteillä.) Nyt hämmennyin, kun tuntematon mies alkoi naama punaisena huutaa nähtyään koirani jalka pystyssä Fleminginkadulla. En ollut koskaan ajatellut tekeväni väärin. Siispä: saako koira pissata kadulle?

– Maalaishiiri

 

Tiedustelin asiaa Helsingin rakennusvirastosta, joka muun muassa vastaa kaupungin koirapuistoista. Puistovastaava Kari Ojamies totesi, että ihmisen on vaikea hallita koiran pissaamista eikä sitä siksi oikein voi vaatiakaan. Kylteillä lähinnä pyydetään koiranomistajaa toimimaan vastuullisesti, mutta ei koiraa voi kieltää pissimästä puun juureen.

”Pissattamisen osalta on herkkiä kohteita, kuten jotkin näyttävät perennaryhmät, joiden osalta koiranomistajilta pyydetään, että ethän anna koirasi pissata tähän”, Ojamies kertoo sähköpostissa.

Kennelliitto puolestaan opastaa, että koiran ei saisi antaa merkata autonrenkaita, talojen seunustoja, patsaita tai portinpieliä reviirikseen.

Koirankakat sen sijaan pitää järjestyslain mukaan kerätä ja toimittaa roska-astiaan. Korjaamaton jätös voi tuoda omistajalle sakot, toisin kuin koiran pissattaminen. Rakennusviraston vuonna 2014 julkaiseman ”Koirapalvelut”-selvityksen mukaan koiranomistajat keräävätkin koiransa jätöksiä nykyään huomattavasti tunnollisemmin kuin vuosituhannen alussa.

Tiedoksi muuten, että Kalliossa on joitakin ”koiravessoja”. Niissä on tolppa ja sen juuressa pieni hiekkapläntti.

 

Miten puhutaan muistisairaudesta hienotunteisesti, potilasta kunnioittaen? Miten esimerkiksi epäilys sairastumisesta otetaan kauniisti esille? Monet muistisairausiässä olevat on kasvatettu niin, että kaikki ”pään sairaudet” koetaan häpeällisinä. Oma äitini ei esimerkiksi halua, että diagnoosista puhutaan sukulaisille tai tuttaville. Hän keksi pitkään kaikenlaisia tapoja selitellä unohduksiaan, ja siksi kesti kauan ennen kuin hänen tilaansa lähdettiin diagnosoimaan. Mitä tehdään, jos omainen ei näe mitään ongelmaa olevan ja selittelee unohduksensa tai käyttää muita taktiikoita – väittää vaikka, että ”ei ole kuullut” asiaa jonka on unohtanut? Miten selittää omaiselle, ettei muistisairaus tarkoita sitä, että ”hän on nyt sitten hullu”?

– Alzheimer tuli taloon

 

Muistiongelmista puhuminen on vaikeaa, mutta se kannattaa. Varhainen diagnoosi ratkaisee paljon. Helsingin Alzheimer-yhdistyksen muistineuvoja Jari Jokiluhta kehottaa ottamaan asian rohkeasti puheeksi vaikkapa sanomalla, että ”olen huomannut, että sinulla on muistin kanssa ongelmia”. Sen jälkeen voi ehdottaa lääkärikäyntiä.

Muistivaikeudet ovat nimittäin aina merkki jostain: ne eivät kuulu normaaliin vanhenemiseen. Välttämättä kyse ei ole muistisairaudesta.

”Usein otetaan aluksi monia verikokeita. Esimerkiksi B12-vitamiinin puutos tai kilpirauhasen vajaatoiminta voivat aiheuttaa muistiongelmia.”

Jos kuitenkin kyseessä on muistisairaus, lääkityksen aloittaminen pidentää kotona asumisen aikaa merkittävästi.

”Moni salailee ongelmia, koska pelkää joutuvansa laitokseen. Mutta oikeasti on päinvastoin: jos mitään ei tehdä, kotona asumisen aika lyhenee selvästi.”

Tilanne kannattaa aina ottaa puheeksi, jos henkilöllä on ongelmia lähimuistin kanssa tai toimintakyky on muuttunut (esimerkiksi pankkikortin käyttö ei onnistu, kun se ennen sujui hyvin).

Lähimmäisillä on tässä tärkeä rooli, osin siksi että potilaalta katoavat vähitellen oma-aloitteisuus ja sairaudentunto. Aina omainen ei ole kuitenkaan paras ihminen puuttumaan asiaan. ”Joskus on toiminut sellainenkin, että kun potilas menee muissa asioissa terveysasemalle, omainen on vinkannut lääkärille, että tällaista ongelmaa on. Lääkärin auktoriteetti usein auttaa”, Jokiluhta kertoo.

Jos sairaus on edennyt niin, että potilaalla ei ole sairaudentuntoa, on sairaudesta turha muistutella. Asia ei kuitenkaan pysy mielessä, mutta keskustelu voi ahdistaa. ”Sitten tunne jää kaivelemaan, vaikka itse asia unohtuisi.”

Entä häpeä? Sitä voi kukin meistä lievittää muistamalla, että muistisairaudet ovat tavallisia. ”Sitä on kaikilla – julkisuuden henkilöillä ja valtionpäämiehillä. Se on tosi yleistä.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat