Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Valion vuosia kehittelemä lihankorvike muistuttaa yhtä ihan tuttua ruokaa

Aluksi yhtiön ideana oli luoda jonkinlainen maitonakki, mutta lopputulos on jotain ihan muuta.

Sunnuntai
 
Miika Holopainen / HS
Lautasella ruokaraetta ja raejuustoa. Kumpi on kumpi? Vastaus: Vasemmalla raejuusto, oikealla MiFU.
Lautasella ruokaraetta ja raejuustoa. Kumpi on kumpi? Vastaus: Vasemmalla raejuusto, oikealla MiFU. Kuva: Miika Holopainen / HS

Tällä viikolla meijeriyhtiö Valio syöksyi takamatkalta nyhtökaurabuumiin ja toi kauppoihin oman korvikkeensa lihalle. Tuotteen nimi on MiFU®. Paistettava ruokarae.

Siis rakeista ruokaa, jota voi paistaa. Hirveän kätevää. Ihan kuin jauhelihaa.

Valion nettisivujen mukaan MiFU:n tarina alkoi kuusi vuotta sitten. Yhtiö oli huomannut, että suomalaiset haluavat syödä proteiinia, mutta eivät ehkä kohta enää halua syödä lihaa. Koska ilmastonmuutos ja kärsivät eläimet ja näin. Hyviä syitä.

Aluksi ideana oli kuulemma kehittää jonkinlainen maitonakki.

Jostakin syystä tuotekehityksessä kuitenkin valittiin toinen linja, jonka lopputulos on nyt sitten maitorae.

”On ollut hienoa olla mukana tekemässä jotain ihan uutta”, tuotekehittäjä kiitteli tiedotteessa työnantajaansa.

HS teki tällä viikolla makutestin, jossa MiFUa kuvattiin seuraavasti:

”Maistuu ihan hyvältä, mutten tiedä yhtään miltä tämä maistuu.”

”Vähän sitkeä.”

”Vähän kummallinen ja jopa kuminen. Outo.”

Tämän kuvailun ja ulkonäön perusteella MiFUa voisi erehtyä pitämään raejuustona. Se olisi moukkamainen virhe.

Raejuusto nimittäin maistuu ihanalta, ihan paistamattakin. Mutta onhan siinä yksi prosentti vähemmän proteiinia kuin MiFUssa. Paha juttu.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat